Chakan pääperiaatteita oli, ettei hän tahtonut lapsia, vaikka hänellä
olikin monta vaimoa. Jokainen lapsi, jonka hänen "sisarensa" hänelle
synnyttivät, surmattiin heti.
"Mitä se minua hyödyttäisi, Mopo", sanoi hän minulle, "että
kasvattaisin lapsia, jotka suuriksi tultuaan surmaisivat minut? Minua
sanotaan hirmuvaltiaaksi. Sanopas, miten kuolevat päälliköt, joita
sanotaan hirmuvaltiaiksi? Jälkeläistensä surmaamina, eikö niin? Ei,
Mopo, hengestäni huolehdin, ja kun olen mennyt isieni luo, ottakoon
vahvin paikkani ja mahtini!"
Nyt kävi niin, että vähän aikaa sen jälkeen kuin Chaka oli puhunut
minulle näin, tuli sisareni, Balekan, joka oli nyt kuninkaan vaimo,
synnytyksen hetki, ja samana päivänä synnytti vaimoni Macropha
kaksoiset, ja kahdeksan päivää ennen oli toinen vaimoni, Anadi,
lahjoittanut minulle pojan. Kysyt, isäni, miten tulin menneeksi
naimisiin, kun Chaka oli kieltänyt kaikkia sotureja menemästä
naimisiin, ennenkuin he olivat päässeet keski-ikään ja panneet renkaan
päänsä ympärille täysi-ikäisyyden merkiksi. Kun olin lääkäri, teki hän
minuun nähden poikkeuksen sanoen, että lääkärin oli hyvä tuntea naisten
sairaudet ja osata tarpeen vaatiessa parannella heidän pahaa
luontoaankin. Niinkuin se olisi mahdollista, isäni!
Kun kuningas kuuli Balekan olevan sairaana, ei hän surmauttanut tätä
heti, sillä hän rakasti hieman Balekaa, vaan lähetti hakemaan minua
käskien minun hoidella sisartani ja synnytyksen tapahduttua tuoda tavan
mukaan lapsen ruumis hänen nähtäväkseen, että hän voisi todeta, oliko
lapsi todellakin kuollut. Kumarsin maahan hänen edessään ja menin
raskain mielin täyttämään hänen käskyään. Olihan Baleka sisareni ja
hänen lapsensa samaa verta kuin minäkin! Mutta niin täytyi kuitenkin
käydä, sillä Chakan kuiskaus oli kuin toisten kuninkaiden ärjähdys, ja
jos rohkenimme olla tottelemattomat, saivat kaikki heimolaisemme
vastata siitä hengellään. Parempi siis antaa yhden lapsen kuolla kuin
kaikkien joutua sakaalein ruoaksi. Pian saavuin kuninkaan vaimojen
asunnolle, nimeltään _emposeni_, ja mainitsin kuninkaan käskyn
vartijoille, jotka päästivät minut portista. Astuin Balekan majaan.
Siellä oli toisia kuninkaan vaimoja, mutta kun he näkivät minut,
nousivat he heti ja poistuivat, sillä olisi ollut lainrikkomus jäädä
majaan minun tultuani sisään. Sitten jäin kahdenkesken sisareni kanssa.
Hän makasi hiljaa eikä puhunut mitään, mutta poven kohoilusta näin,
että hän itki.
"Tyynnyhän, pienoiseni", sanoin minä vihdoin; "tuskasi menee pian ohi."
"Ei", vastasi hän kohottaen kättään, "nyt se vasta alkaakin. Oi, sinä
julma mies! Minä tiedän kyllä miksi tulit. Sinä tulit surmaamaan
lapsen, jonka synnytän."
"Kuninkaan käsky, vaimo!"
"Kuninkaan käsky, niin, ja mitä on kuninkaan käsky? Eikö sitten minulla
ole mitään sanomista tässä asiassa?"
"Lapsi on kuninkaan, vaimo."
"Lapsi on kuninkaan, mutta minun myös. Täytyykö siis käydä niin, että
pienokaiseni reväistään rinnoiltani ja kuristetaan? Ja sinäkö tämän
tekisit, Mopo? Enkö ole aina rakastanut sinua, Mopo? Enkö paennut
kanssasi heimomme luota, kun pelkäsit isämme kostoa? Tiedätkö, että
pari kuukautta sitten oli kuningas raivoissaan sinulle tuntiessaan
itsensä sairaaksi ja olisi tappanut sinut, ellen olisi puhunut
puolestasi ja muistuttanut häntä valastaan? Ja näin sinä nyt minua
kiität: tulet surmaamaan lapseni, esikoiseni!"
"Kuninkaan käskystä, vaimo", sanoin minä tuimasti, mutta sydämeni oli
pakahtumaisillaan.
Sitten ei Baleka sanonut enää mitään, vaan kääntyi seinään päin itkien
ja valittaen sydäntäsärkevästi.
Hänen itkiessään kuulin askeleita majan ulkopuolelta ja samassa
oviaukko pimeni; eräs nainen astui sisään. Käännyin katsomaan, kuka
tulija oli, ja heittäydyin maahan, sillä edessäni seisoi Unandi,
kuninkaan äiti, jota sanottiin "Taivaiden äidiksi", sama nainen, jolle
äitini oli kieltäytynyt antamasta maitoa.
"Terve, oi Taivaiden äiti!" sanoin minä.
"Terve sinulle, Mopo", vastasi hän. "Sano, miksi Baleka itkee?
Senkötähden, että nyt on hänen vuoronsa kärsiä naisen tuskat?"
"Kysy häneltä itseltään, oi suuri valtiatar", vastasin minä.
Silloin virkkoi Baleka: "Itken sentähden, oi kuninkaan äiti, että tuo
mies, joka on veljeni, on tullut hänen käskystään, joka on minun
herrani ja sinun poikasi, murhaamaan hänet, jonka synnytän. Puhu
puolestani, oi sinä, jonka rinnat ovat imettäneet! Sinun poikaasi ei
surmattu syntyessään."
"Ehkä olisi ollut parempi, että hänet olisi surmattu, Baleka", vastasi
Unandi; "silloinpa olisi moni mies, joka on kuollut, vielä elossa."
"Lapsena hän ainakin oli hyvä ja hellä, niin että sinä saatoit häntä
rakastaa, zulujen äiti."
"Ei, Baleka! Pienenä hän puri rintojani ja repi hiuksiani; hän oli jo
silloin kaltaisensa."
"Mutta hänen lapsensa voi olla erilainen. Taivaiden äiti! Ajattelehan,
sinulla ei ole ainoatakaan pojanpoikaa vanhuutesi ilona. Tahdotko siis
nähdä sukupuusi kokonaan kuihtuvan? Kuningas, meidän herramme, käy
alituisesti sotia. Hän voi kaatua. Entä sitten?"
"Senzangaconan sukupuu viheriöitsee sittenkin. Onhan kuninkaalla
veljiä!"
"Ne eivät ole sinun vertasi, äiti. Mitä? Etkö kuule, etkö ymmärrä
sanojani? Sitten vetoan naisena sinun naisensydämeesi. Pelasta lapseni
tahi tapa minut lapseni keralla!"
Silloin Unandin sydän heltyi ja liikutuksen kyyneleet kohosivat hänen
silmiinsä.
"Voisiko se jotenkin käydä päinsä, Mopo?" kysyi hän. "Kuninkaan täytyy
nähdä kuollut lapsi, ja jos hän rupeaa epäilemään jotakin vilppiä, niin
sinä tunnet Chakan sydämen ja tiedät, missä me saamme huomenna levätä.
Täällä on kaisloillakin korvat."
"Eikö Zulu-maassa olekaan toisia vastasyntyneitä lapsia?" kysyi Baleka
kuiskaavalla äänellä, joka kuulosti käärmeen sähinältä. "Kuule, Mopo!
Eikö sinunkin vaimosi ole nyt samassa vaivassa? Kuule, Taivaiden äiti,
ja kuule sinäkin, veljeni, mitä nyt sanon. Älkää leikitelkö kanssani
tässä asiassa. Pelastan lapseni tahi tuhoan teidät molemmat. Sanon
kuninkaalle teidän kummankin tulleen luokseni ja kertoneen minulle
salaliitosta, jonka olitte suunnitelleet pelastaaksenne lapsen ja
surmataksenne kuninkaan. Nyt valitkaa ja joutuin!"
Hän vaipui vuoteelleen ja me katselimme vaiti ollen toisiamme. Sitten
Unandi lausui:
"Anna minulle kätesi, Mopo, ja vanno, ettet ilmaise tätä salaisuuttamme
kenellekään kuolevaiselle, minkä valan minäkin sinulle vannon. Kerran
ehkä valkenee päivä, jolloin tuo lapsi, joka ei ole vielä nähnyt päivän
valoa, hallitsee kuninkaana Zulu-maata, ja silloin hän korvaa
uskollisuutesi tekemällä sinusta maan mahtavimman miehen, kuninkaan
lemmikin ja kuninkaan neuvonantajan. Mutta jos rikot valasi, niin
muista, etten kuole yksinäni!"
"Minä vannon, oi Taivaiden äiti", vastasin minä.
"Hyvä on, Makedaman poika."
"Hyvä on, veljeni", sanoi Baleka. "Mene nyt ja tee nopeasti, mitä sinun
on tehtävä, sillä vaivojeni hetki lähestyy. Mene tietäen, että olen
säälimätön, ellet onnistu; saatan sinut kuolemaan vaikkapa oman henkeni
uhallakin!"
Minä lähdin. "Minne matka?" kysyi portin vahti.
"Lääkeaineitani hakemaan, kuninkaan mies", vastasin minä.
Niin sanoin, mutta oi -- sydämeni oli raskas ja olin päättänyt -- paeta
kauas Zulu-maasta. En voinut enkä tohtinut tehdä mitä minulta
vaadittiin. Mitä! Täytyikö minun surmata oma lapseni voidakseni
pelastaa Balekan pienokaisen, ja täytyikö minun olla kuninkaalle
uppiniskainen pelastamalla pimeyteen tuomittu lapsonen katselemaan
auringon kirkkautta? Ei, päätin paeta, jättää kaikki ja piiloutua
jonkun kaukaisen heimon keskuuteen, jossa voisin jälleen ruveta
elämään. Täällä en voinut olla; Chakan varjossa vaani vain kuolema.
Saavuin majoilleni ja kuulin, että Macropha oli synnyttänyt kaksoiset.
Käskin kaikkien poistua paitsi toisen vaimoni Anadin, joka oli
kahdeksan päivää sitten lahjoittanut minulle pojan. Kaksoisista oli
toinen -- poikalapsi -- syntynyt kuolleena. Toinen oli tyttö, sama,
jota sittemmin sanottiin Nada-kaunottareksi ja Nada Liljankukaksi. Eräs
ajatus pälkähti päähäni. Olin keksinyt pelastuksen tien.
"Anna poika minulle", sanoin minä Anadille. "Hän ei ole kuollut. Vien
hänet kaupungin ulkopuolelle ja herätän hänet keinoillani henkiin."
"Ei tarvitse -- lapsi on kuollut", sanoi Anadi.
"Poika tänne, vaimo!" tiuskaisin minä, ja hän ojensi minulle ruumiin,
jonka sovitin ruohosta palmikoituun mattoon käärittyyn lääkemyttyyni.
"Älä laske ketään sisään, ennenkuin olen palannut, äläkä puhu sanaakaan
tästä kuolleelta näyttävästä lapsesta. Jos päästät jonkun sisään tahi
lörpöttelet sanankaan, niin lääkkeeni eivät vaikuta ja lapsi jää
todellakin hengettömäksi."
Lähdin jättäen naiset hämmästyksen valtaan, sillä meillä ei ole tapana
pitää niin kovin tarkkaa lukua toisen kaksoisen hyvinvoinnista, kunhan
toinen vain jää eloon. Juoksin nopeasti _emposenin_ portille.
"Tuon lääkkeitä, kuninkaan miehet!" huusin vahdeille.
"Astu sisään", vastattiin.
Menin portista ja kiiruhdin Balekan majaan, jossa Unandi ja sisareni
olivat kahdenkesken.
"Lapsi on syntynyt", sanoi kuninkaan äiti. "Katso, Mopo, Makedaman
poika."
Kumarruin katsomaan ja näin kookkaan poikalapsen, jonka suuret mustat
silmät olivat aivan Chaka-kuninkaan silmäin kaltaiset. Unandi katsoi
minuun kuiskaten: "Missä se on?"
Avasin maton ja otin kuolleen lapsen lääkemytystä silmäillen koko ajan
pelokkaasti ympärilleni.
"Antakaa nyt elävä lapsi minulle", kuiskasin minä vuorostani.
Lapsi ojennettiin minulle ja minä hieroin erästä huumaavaa rohtoa sen
kieleen tarkoituksella, että se olisi hiljaa ja liikkumattomana. Tuolla
rohdolla on nimittäin se ominaisuus, että henkilö, jonka kielelle sitä
pannaan, menee joksikin ajaksi aivan tiedottomaksi. Sitten kätkin
lapsen lääkemyttyyni ja kiedoin maton ympärille. Mutta kuolleena
syntyneen kaulan ympärille minä vedin kireälle lujan kuitusilmukan
ikäänkuin olisin kuristanut lapsen ja käärin ruumiin matonpalaseen.
Sitten sanoin Balekalle:
"Vaimo ja sinä myös, Taivaiden äiti, olen täyttänyt pyyntönne, mutta
tietäkää, että tämä teko koituu ennemmin tahi myöhemmin monen
kuolemaksi. Vaietkaa kuin hauta, sillä kuoleman kita on auki teille
molemmille!"
Poistuin jälleen kantaen oikeassa kädessäni kääröä, jossa kuollut lapsi
oli. Mutta lääkemytyn, johon olin kätkenyt elävän lapsen, kiinnitin
selkääni. Kun tulin portille, näytin sanaakaan sanomatta vahdille, mitä
oikeassa kädessä kantamani käärö sisälsi.
"Hyvä on", sanoivat he päätään nyökäyttäen. Astuin ulos hyvilläni, että
kaikki oli käynyt niin hyvin, mutta iloni loppui lyhyeen, sillä portin
ulkopuolella kohtasin kolme kuninkaan lähettiä.
"Terve, Makedaman poika!" sanoivat he. "Kuningas käskee sinun heti
saapua hänen luokseen."
"Hyvä on", vastasin minä. "Tulen heti, mutta ensin pistäydyn kotonani
katsomassa, miten vaimoni Macrophan laita on. Tässä on se, jonka
kuningas haluaa nähdä", ja minä näytin heille kuolleen lapsen.
"Voittehan viedä ruumiin hänen nähtäväkseen, jos tahdotte."
"Kuninkaan käsky ei kuulu niin, Mopo", sanoivat he. "Hänen käskynsä on,
että sinun on heti oltava hänen luonaan."
Rohkeuteni lannistui, ja vereni aivan jähmettyi kauhusta. Kuninkailla
on monta korvaa. Olisiko hän voinut kuulla? Ja kuinka rohkenisin astua
Leijonan eteen kantaen hänen elävää lastansa myttyyni kätkettynä? Mutta
jos vapisin, olin mennyttä, jos näytin pelkoni, olin mennyttä, ja jos
olin tottelematon, olin mennyttä.
"Menkäämme", sanoin minä, ja me kiiruhdimme kuninkaan portille.
Päivä oli kulunut iltaan, ja Chaka istui pihamaalla majansa edessä.
Heittäydyin polvilleni hänen eteensä huudahtaen kuninkaallisen
tervehdyksen _bayéte!_ "Nouse, Makedaman poika!" sanoi hän.
"En rohkene nousta, oi zulujen leijona", vastasin minä, "ennenkuin olet
antanut minulle anteeksi, sillä kuninkaallinen veri punaa käsiäni."
"Missä se on?" kysyi hän.
Osoitin mattoa.
"Näytä tänne."
Minä avasin maton, ja hän katsoi lasta ja nauroi ääneen.
"Hänestä olisi voinut tulla kuningas", sanoi hän viitaten erästä
neuvonanatajaa viemään ruumiin pois. "Mopo, olet tappanut olennon,
josta olisi voinut tulla kuningas. Eikö sinua peloita?"
"Ei, oi Musta", vastasin minä. "Lapsi kuoli kuninkaan käskystä."
"Istu ja jutelkaamme hiukan", sanoi Chaka, sillä hän oli hyvällä
päällä. "Huomenna saat viisi härkää palkaksesi; valitse ne
kuninkaallisesta karjasta."
"Kuningas on hyvä; hän näkee, että vyöni on vedetty kireälle; hän
tyydyttää nälkäni. Suvaitseeko kuningas minun poistua? Vaimoni on
vaivassa, ja haluan mennä häntä katsomaan."
"Ei, viivy hetkinen; sano, miten Baleka-sisaremme voipi?"
"Hyvin."
"Itkikö hän, kun otit lapsen häneltä?"
"Ei, hän ei itkenyt. Hän sanoi: 'Herrani tahto on minunkin tahtoni.'"
"Hyvä on! Olisipa hän vain itkenyt, niin olisin tappanut hänetkin. Kuka
oli hänen luonaan?"
"Taivaiden äiti.."
Chakan otsa synkistyi. "Unandiko, minun äitini? Mitä hänellä oli siellä
tekemistä? Vannonpa totisesti, vaikka hän onkin äitini -- jos
aavistaisin" -- ja hän vaikeni.
"Sano, mitä sinulla on tuossa?" kysyi hän osoittaen pienellä
keihäällään selkääni kiinnitettyä myttyä.
"Lääketarpeita, kuningas."
"Siinähän on kylliksi vaikka koko rykmentille. Avaa matto ja anna minun
katsella vehkeitäsi."
Sanon sinulle, isäni, että luitteni ydin suli kauhusta, sillä minä
pelkäsin, ettei hän voisi olla näkemättä lasta; jos mytty aukaistaisiin
ja silloin --
"Se on noiduttu, _tagati_, oi kuningas. Ei ole hyvä katsella
sellaista."
"Avaa!" tiuskaisi hän. "Mitä! Enkö minä voisi katsella sellaista, jota
minun täytyy nielläkin, minä, joka olen kaikkien lääkärein päämies?"
"Kuolema on kuninkaan lääke", vastasin minä irroittaen mytyn selästäni
ja laskien sen maahan aitauksen varjoon niin kauas kuin suinkin tohdin.
Sitten kumarruin ja irroitin siteet tuskan hien valuessa kasvoilleni ja
sokaistessa silmäni kuin kyyneleet. Mitä tekisin, jos hän huomaisi
lapsen? Entä, jos lapsi heräisi ja alkaisi parkua? Sieppaisin keihään
hänen kädestään ja iskisin hänet kuoliaaksi! Niin, minä surmaisin
kuninkaan ja sitten itseni! Matto oli avattu ja siinä olevat
lääkelehdet ja -juuret näkyivät selvästi; tajuton lapsi oli niiden alla
sammaliin peitettynä.
"Inhoittavaa törkyä", sanoi kuningas pistäen nuuskaa nenäänsä.
"Katsohan, Mopo, miten tarkka käteni on! Kas tuossa sinun
lääkkeillesi!" ja hän kohotti keihäänsä ja iski sen mytyn läpi. Mutta
juuri kun hän iski, sai suojelushenkeni hänet aivastamaan, minkä
vaikutuksesta keihäs sattui mytyn laitaan, koskematta lapseen.
"Taivas kuningasta siunatkoon!" sanoin minä tavan mukaan.
"Kiitos, Mopo, enne on hyvä", vastasi hän. "Ja nyt poistu! Noudata
neuvoani: tapa lapsesi kuten minä, niin ne eivät tuota sinulle
murhetta. On parasta hukuttaa leijonan penikat."
Käärin myttyni kokoon -- lujasti, vaikka käteni vapisivatkin. Oh, jos
lapsi heräisi ja alkaisi parkua. Olin valmis. Nousin ja tervehdin
kuningasta. Sitten lähdin, mutta olin tuskin päässyt _intukunlan_ --
kuninkaan asunnon -- porttien ulkopuolelle, kun lapsi alkoi vikistä
mytyssä. Entä, jos se olisi sattunut minuuttia aikaisemmin!
"Mitä!" virkkoi eräs soturi ohi kulkiessani, "oletko kätkenyt
koiranpenikan moochasi alle, Mopo?"
En vastannut mitään, vaan kiiruhdin juoksujalkaa kotiin. Majassani ei
ollut muita kuin molemmat vaimoni.
"Olen virvoittanut lapsen henkiin, vaimot", sanoin minä avatessani
myttyä.
Anadi otti pojan ja tarkasteli sitä.
"Hän näyttää suuremmalta kuin ennen", sanoi hän.
"Elämän henki on täyttänyt ja paisuttanut hänet", vastasin minä.
"Hänen silmänsä eivät ole sellaiset kuin ne olivat", sanoi Anadi. "Nyt
ne ovat suuret ja mustat ja aivan kuninkaan silmäin näköiset."
"Henkeni katsoi häntä silmiin tehden ne kauniiksi", vastasin.
"Tällä lapsella on syntymämerkki reidessään", sanoi Anadi kolmannen
kerran. "Pojalla, jonka annoin sinulle, ei ollut mitään merkkiä."
"Lääkkeeni poltti hiukan."
"Tämä ei ole sama lapsi", sanoi Anadi synkästi. "Tämä on vaihdokas,
joka tuottaa vain onnettomuutta majaamme."
Silloin minä raivostuin ja laskettelin synkkiä kirouksia, sillä minä
käsitin, että tuon naisen kieli saattaisi meidät kaikki surman suuhun,
ellen saisi häntä vaikenemaan.
"Vaiti, haaska!" karjaisin minä. "Miten sinä rohkenet ilmaista
tuommoisia valheellisen sydämesi julkeita ajatuksia? Tahdotko saattaa
kirouksen päällemme? Tahdotko tehdä meidät kaikki kuninkaan keihään
ruoaksi? Sanohan kerran vielä samoin, niin minä istutan sinut
noitapiirin keskelle, ja silloin -- silloin on _ingomboco_ todistava,
että olet noita!"
Niin riehuin ja uhkasin valmistaa hänelle hirveän kuoleman, kunnes hän
vihdoin pelästyi ja heittäytyi jalkojeni juureen rukoillen armoa ja
anteeksiantoa. Mutta minä olin suuresti peloissani tuon naisen kielen
takia enkä syyttä.