Tuo hopeahapsinen vanhus ken
niin henkevä, kirkassilmäinen? —
Hän on äiti. — Poikansa hältä kai
tuon mielen puhtahan sai?
Kai äiti se istutti aatokset
pojan mielehen hellät ja lämpöiset?
Kai äiti se innosti lapsestaan
toden puolesta taistelemaan?
Kai äiti se suunnan viitoitti,
mitä sitten poikanen asteli?
Ja poika ei äitiä pettävän näy
vaan varmana tietään käy.
Tuo äiti, jo hopeahapsinen
on joutunut haudan partaallen,
mut vieläkin silmänsä kirkkahat
pojan kulkua seuraavat.