Mä ennen olin ystäväs
mua etsit matkain takaa
ja nyt ei meillä halua
oo hetkeäkään jakaa.
Sä »uskossa» oot löytänyt
sen rauhan tyynen rannan.
Mä taistohalun ainaisen
vain povessani kannan.
Sä ihmis-elon kurjuuden
näät hiljaa tyytyväisnä.
Yl' laitojen mä myrskyilen
kuin meri uhkapäisnä.
En ymmärrä sun uskoas,
en dogmein ihannetta
Mä tahdon elää, hengittää
vapaana, kahlehetta.
En povehes voi pilkistää,
en näe alle pinnan
Tuo kuolonrauha voiskohan
jo tyyntää kaihot rinnan?
En tilaas' tiedä, tiedän vain
ett' ihanint' on tälleen,
ain' taistelossa temmeltää
sortua, nousta jälleen.
Siks' hyvästi! Sä tyynelään.
Mä syleilyhyn myrskyn.
Ja pisarana meressä
uin kera hyökymyrskyn.