(TO NIGHT)
Joudu, lennä jo läntehen,
yö himmeä,
luolasta idän usvaisen,
miss’ ikipitkän päivän sä
teit ilon, pelon kudelmaas,
tuo kauhus ja tuo lohtus taas —
jo kiirehdä!
Tumma viittasi kirjaile
tähdillä,
heitä hiukses päivän silmille
ja suudelmiis se väsytä,
viihdytä meri ja uuvuta maa,
suo unisauvas koskettaa
nääntyviä!
Kun noustessain näin aamunkoin,
sua ikävöin,
kun päivän helle kasteetoin
lepäsi yllä lehvikköin,
kun ehtoo viipyi poistuissaan
kuin vieras, jota kaihdetaan,
sua ikävöin!
Kun haastoi veljes kuolema:
kaipaanko mua?
kun lapses uni raukeena
hyrisi mettis-laulelua:
sun vierees pesän tekisin,
kaipaanko mua? — ma huudahdin:
ei, en sua!
Kuolo ehtii mentyäs,
pian, niin pian,
uni kulkee jäljessäs,
vaan ei kuule huokauksian’.
Anna sinä, armas yö,
lohdutus, kun hetkes lyö,
tule pian!