Huck sanoi:
"Me voisimme kavuta alas, jos meillä olisi nuora. Ikkuna ei ole
korkealla maasta."
"Turhaa puhetta. Miksi sinä tahdot kavuta alas?"
"Siksi, ett'en ole tottunut tuollaisiin ihmisiin, ja varsinkin noin
suureen seuraan. Minä en voi kärsiä heitä. Minä en tule alas, Tom."
"Ole nyt tuhmuuksia puhumatta! Ei se tee mitään. Minä puolestani en
ujostele rahtuakaan. Minä otan sinut suojaani."
Sid astui sisään.
"Tom," sanoi hän, "täti on odottanut sinua koko jälkeen puolen päivän.
Mary otti esiin valmiiksi sinun juhlavaattesi, ja kaikki olivat
liikkeessä sinun tähtesi. Sanos, tämä tali ja savi eikös se ole sinun
vaatteillas?"
"Kuulkaas, Herra Siddy, olkaa hyvä ja hoitakaa omia asioitanne. Vaan
minkätähden tämä juhlallisuus on?"
"Se nyt on lesken tavallisia kestiä. Tällä kertaa se on Wallisarille
ja hänen pojillensa siitä hyvästä työstä, jonka tekivät hänelle tässä
tuonoissa yönä. Pojat -- minä voin kertoa teille jotakin, jos tahdotte
tietää."
"No, mitä se olisi?"
"Niin, vanha Jones aikoo hämmästyttää ihmisiä täällä tänä iltana, minä
kuulin hänen salaisuutena kertovan siitä tätille tänään, vaan minä
luulen, ett'ei salaisuudesta ole enää juuri paljon jälellä. Kaikki
tuntevat sen -- itse leskikin, vaikk'ei ole siitä tietävinänsäkään. Se
oli aivan välttämätön herra Jones'elle, että Huck oli täällä -- hän ei
voinut tuoda esiin tuota salaisuutta Huck'itta, ymmärrättekös?"
Sid hymyili hyvin itserakkaasti.
"Sid, sinäkö se olet, joka olet kielinyt?"
"Oh, ole huoleti siitä, kuka sen on tehnyt! Joku on sen tehnyt, siinä
on kaikki."
"Sid, koko kaupungissa ei löydy kuin yksi ainoa henkilö, joka on niin
kelvoton, ja se olet juuri sinä. Jos sinä olisit ollut Huck'in siassa,
niin olisit sinä hiipinyt pois paikalta, etkä olisi sanonut ristitylle
sielulle roistoista mitään. Sinä et voi muuta tehdä kuin ilkeyttä, ja
sinä et kärsi muita kiitettävän hyvistä töistä. Tuossa on sinulle --
eikä kiittämistä, niinkuin leski sanoo."
Tom antoi Sid'ille useampia korvapuustia, ja auttoi häntä ulos ovesta
hyvällä potkulla peräpakaroille.
"Mene nyt alas kaipaamaan tätille, jos tohdit, niin huommenna saat
maksun."
Joitakuita minuuttia myöhemmin istuivat lesken vieraat illallispöydän
ympärillä, ja tusina lapsia oli istutettu pienempien pöytäin ympärille
samassa huoneessa, maan ja ajan tavan mukaan. Kun aika tuli, piti herra
Jones pienen puheen, jossa hän kiitti leskeä siitä kunniasta, jonka hän
oli osoittanut hänelle ja hänen pojillensa, "vaan," sanoi hän, "täällä
on neljäskin henkilö, jonka kainous --"
Ja niin edespäin, ja niin edespäin. Hän ampui salaisuutensa Huck'in
osallisuudesta, tuossa yöllisessä seikassa, niin dramallisella ja
juhlallisella tavalla kuin mahdollista, vaan se huomio, jonka se
nosti, oli teeskennelty, eikä ollenkaan niin meluava, kuin se muussa
tapauksessa olisi voinut olla. Kumminkin näytti leski jokseenkin
suurta kummastusta, ja osoitti Huck'ia kohtaan niin paljon ystävyyttä
ja kiitollisuutta, että Huck milt'ei unhottanut vaivaansa uusissa
vaateisansa, syystä kun nyt joutui kaikkein katseltavaksi ja
ylistettäväksi, jota oli aivan mahdotoin kärsiä.
Leski sanoi tahtovansa antaa kodin Huck'ille kattonsa alla ja kasvattaa
hänet, ja sitten antaa hänelle rahasumman, jolla voisi alottaa pienen
kaupan. Tom'in aika oli tullut. Hän sanoi:
"Huck ei tarvitse rahoja. Huck on rikas!"
Seurue voi niin ja näin pidättää itseänsä naurusta. Vaan äänettömyys
oli vähän harmillinen. Tom katkasi sen:
"Huck'illa on rahaa. Te ette ehkä usko sitä, vaan hänellä on jokseenkin
paljon. Te ette tarvitse nauraa; luullakseni voin näyttää teille ne.
Odottakaahan silmänräpäys."
Tom juoksi ulos. Vieraat katselivat hämmästyksissänsä toisiansa ja
heittivät kysyväisiä silmäyksiä Huck'iin, jonka kieli näytti olevan
kiini lukittu.
"Sid, mikä Tom'illa taaskin on?" kysyi täti Polly. "Hän -- no, minä en
koskaan pääse selville hänen kanssansa. Minä en ole koskaan --"
Tom astui sisään, kantaen raskaita säkkiänsä, ja täti Polly ei
lopettanut lausettansa. Tom kantoi keltaisen rahan paljouden pöydälle
ja sanoi:
"Tuossa -- mitä sanoin minä teille? Puolet ovat Huck'in, toinen puoli
on minun!"
Jokainen äimistyi niin, ett'ei kyennyt edes huokumaan. Kaikki katsoa
tuiottivat, eikä kukaan virkkanut mitään hetken ajalla. Sitten alkoivat
he yhdestä suusta pyytää selitystä. Tom sanoi voivansa antaa sen, ja
niin tekikin hän. Kertomus oli lavea, vaan kaikin puolin hauska. Kun se
oli lopussa, sanoi herra Jones:
"Minä luulin valmistaneeni pienen äkki-ilon täksi illaksi, vaan nyt
se ei ole suuresta arvosta. Tuo panee sen kokonaan varjoonsa, sen
myönnän." Rahat luettiin. Niitä oli enemmän kuin kaksitoista tuhatta
dollaria. Näin suurta summaa ei ollut kukaan läsnäolioista nähnyt
samalla kertaa, vaikka useampia henkilöitä oli läsnä, joilla oli
kiintonaisissa omaisuuksissa paljon enemmän.