Tiistai-ilta oli käsissä. Pietarissa vallitsi vielä suru. Kadonneita
lapsia ei oltu löydetty. Kirkossa oli rukoiltu heidän edestänsä, ja
monta sydämen pohjasta lähtevää yksityistäkin rukousta oli lähetetty
korkeuteen; vaan tähän saakka ei ollut ilahuttavia sanomia saapunut
luolasta. Useammat etsiöistä olivat heittäneet hakemisensa ja palanneet
jokapäiväisiin askareihinsa, selittäen, ett'ei lapsia enää kuunan
löydettäisi. Rouva Thatcher oli hyvin heikko ja houraili usein. Se
oli aivan mieltä murtavaa, sanoivat ihmiset, kuulla hänen huutavan
lastansa, jolloin hän aina nosti päätänsä ja voi kuunnella minuutin
kerrallansa, antaen sen sitten väsyneenä ja voivotellen vaipua
päänalaiselle. Täti Polly oli vaipunut hiljaiseen alakuloisuuteen,
ja hänen harmaa tukkansa oli muuttunut milt'ei valkeaksi. Kauppalan
asukkaat menivät levolle, surullisina ja toivottomina, Tiistai iltana.
Puolen yön aikana alkoivat kellot hurjasti soida, ja tuskin
silmänräpäyksen aikaa ennätti kulua, kuin jo kadut vilisivät
puolialastomia ihmisiä, jotka huusivat: "Tulkaa ulos, tulkaa ulos! He
ovat löydetyt! He ovat löydetyt!" Pannut ja torvet lisäsivät rämäkkätä,
suurella joukolla vetäysi asukkaat joenrannalle päin, tapasivat
lapset istumassa avonaisissa vaunuissa, jota iloitsevat kansalaiset
vetivät ja seurasivat, kotimatkalla vähänväliin hurraten! Ilo-valkeita
loisti kaikkein ikkunoista, eikä kukaan ajatellutkaan mennä uudelleen
levolle; tämä oli juhlallisin yö, kuin tuo pieni kauppala kuunaan oli
nähnyt. Ensimäisen puolen tunnin kuluessa kulki kaupunkilaisia hanhen
marssissa tuomari Thatcherin huoneitten läpi, likistivät ja suutelivat
pelastettuja, puristivat rouva Thatcherin kättä, koettivat puhua, vaan
eivät voineet, heittäytyivät ulos huoneesta, tiputellen kyyneleitä
pitkin permannoita.
Täti Pollyn onni oli täydellinen, ja rouva Thatcherin milt'ei samoin.
Se tulisi vasta oikein täydelliseksi, kun sanansaattaja, joka oli
laitettu luolaan, saisi sanoman tästä hänen miehellensä. -- Tom makasi
sohvalla, uteliaan kuuliakunnan keskellä, ja kertoi historian tuosta
kummallisesta tapauksesta, jonka hän kauneuden vuoksi koristi monella
kummastuttavalla lisäyksellä, lopettaen sillä kertomuksella, kuinka
hän jätti Becky'n ja läksi keksintä-retkelle, kuinka hän seurasi kahta
käytävää niin pitkälle, kuin hänen leijo-nuoransa myönsi, kuinka hän
kolmattakin oli kulkenut jo nuoran pituuden ja oli kääntymäisillään
takaisin, kun hän huomasi kaukaisen pilkun, joka oli päivän näköistä,
kuinka hän jätti nuoran ja haparoi sen luokse, pisti päänsä ja puolen
ruumistansa ulos pienestä reiästä ja näki tuon leveän Missisippi virran
hiljalleen juoksevan edelleen. Jos nyt sattumuksesta olisi ollut yö,
niin hän ei olisi nähnyt tätä valo-pilkkua, eikä olisi enää uudelleen
koetellut tätä solaa. Hän kertoi, kuinka hän palasi Becky'n luo, ja
ilmoitti hänelle tämän iloisen sanoman, ja kuinka Becky käski hänen
olla ääneti, eikä häiritä häntä tuollaisella puheella, sillä hän oli
väsyksissä, tiesi kuolevansa ja toivoikin sitä. Hän kertoi, mikä työ
hänellä oli saada Beckyä uskomaan, ja kuinka Becky sitten oli kuolla
ilosta, kun hän oli urrinut sille paikalle, josta hän todellakin näki
tuon sinertävän päivän pilkun, kuinka hän pakkausi ulos reiästä ja
auttoi sitten Beckyä ulos, kuinka he itkivät ilosta, kuinka joitakuita
miehiä sousi heidän sivutsensa, ja kuinka Tom huusi heille, ja kertoi
onnettoman tilansa, kuinka miehet eivät ensiksi uskoneet heidän
kummallista kertomustansa, "sillä", sanoivat he, "te olette viisi
peninkulmaa sen laakson alapuolella, jossa luola on," kuinka he sitten
ottivat heidät venheesen, veivät muutamaan taloon, antoivat heille
iltaista, ja antoivat heidän levähtää pari tuntia pimeän tultua, ja
toivat sitten heidät kotia.
Ennen päivän koittoa oli tuomari Thatcher, ja se vähäinen joukko, joka
vielä oli luolassa etsimässä, saatu käsiin, jolloin he saivat tiedon
tästä suuresta uutisesta.
Tom ja Becky tulivat kohta huomaamaan, ett'ei kolmen vuorokauden vaivat
ja nälkä olleet niin kohta korjatut. Heidän piti olla sängyssä koko
Keskiviikko ja Torstai, ja näyttivät tulevan aina väsyneemmiksi ja
heikommiksi. Tom oli hetkisen jalkeella Torstaina, kävi kaupungilla
Perjantaina, ja Lauantaina oli hän entisissä voimissaan, vaan Becky ei
jättänyt huonettansa ennen Sunnuntaita, ja silloinkin vielä oli hän
niin huonon näköinen, kuin olisi sairastanut kovan taudin.
Tom sai kuulla, Huck'in sairastavan, ja läksi Perjantaina katsomaan
häntä, vaan hän ei voinut päästä sairashuoneeseen tänään, eikäpä
vielä Lauantaina eikä Sunnuntainakaan. Sitten laskettiin hänet joka
päivä, vaan häntä kehoitettiin olemaan vaiti tapauksesta luolassa, ja
yleisesti välttää mieltä-liikuttavia keskusteluaineita. Douglaan leski
oli aina läsnä valvomassa, ett'ei kieltoa rikottaisi. Kotonaan sai
Tom kuulla tapauksista Cardiff Hill'illä, kun myös sen että rehvanan
ruumis oli löydetty joesta lossi-ryvin vierestä; hän oli ehkä hukkunut
koetellessaan päästä pakoon.
Noin neljätoista päivää sen jälkeen, kuin Tom oli pelastautunut
luolasta, meni hän Huck'in luo, joka nyt oli saanut kyllin voimia
kuulemaan mieltäliikuttaviakin puheita, ja Tom'illa oli mielestänsä
kerrottavaa yhtä ja toista, jonka pitäisi huvittaa Huck'ia. Hänen
tiensä kulki tuomari Thatcherin kartanon sivuitse, ja hän seisahtui
siihen, nähdäksensä Becky'ä. Tuomari ja joitakuita hänen ystäviänsä,
alkoivat puhella Tom'in kanssa, ja muuan heistä kysyi pilkallisesti,
jos häntä halutti vielä mennä luolaan. Tom vastasi, ett'ei hänellä
ollut mitään sitä vastaan, eikä sanonut olenkaan pelkäävänsä.
Tuomari sanoi:
"Hyvä; sitä en epäile vähääkän, ett'ei muita löytyisi samallaisia kuin
sinä. Vaan siitä asiasta olemme me pitäneet huolta. Tästä lähin ei enää
kukaan tule eksymään luolaan."
"Miten niin?"
"Siten kuin minä rauvotin rautapellillä sen suuren oven, luolan suulla,
pari viikkoa takaperin, ja varustin sen kolmella lukolla, joihin
avaimet ovat taskussani."
Tom kävi vaaleaksi kuin palttina.
"Mikä sinulla on poika? Pian joku! Juoskaa hakemaan lasi vettä!"
Vettä tuotiin ja räiskytettiin hänen silmillensä.
"Noin, nyt sinä olet ihmisen näköinen taas. Mikä sinulle tuli, Tom?"
"Ai, ai, tuomarikulta, Indiani-Joe on luolassa."