[309] Ennen kuin ryhtyy käsittelemään korkeinta toivoa, jonka esineenä
on Paratiisin autuus, Danten mielen valtaa hetkeksi maallinen isänmaa,
Firenze (»lammashuone»), jonne hän maanpaostaan toivoo palaavansa »pyhän
laulunsa ansiosta»--_Commediansa_, joka juuri oli valmistumaisillaan.
Hän palaisi sinne kypsyneenä, ei enää häilyvän maallisen rakkauden, vaan
ylevien sekä maallisten että taivaallisten seikkojen laulajana, ja saisi
kauniissa kastekappelissaan (San Giovanni Firenzessä) laakeriseppeleen
otsalleen--turha toivo, sillä parhaiksi viimeisteltyään _Commediansa_
hän kuoli kaukana rakkaasta ja sorretusta Firenzestään.
[310] Ks. edell. laulun kolme viimeistä säettä.
[311] »Valo toinen jne.»--Apostoli Jaakob. Hänen pyhättönsä
Compostelassa Galiciassa (Espanjassa), jonne hänen ruumiinsa legendan
mukaan oli haudattu, oli hyvin suosittu pyhiinvaelluspaikka
keskiajalla.--Samasta kehästä oli aikaisemmin tullut pyhä Pietari.
[312] Viittaavat luultavasti Jaakobin kirj. 1:5 tai 1:17: »Jokainen hyvä
anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen isältä...»
Dante näyttää sekoittavan molemmat Jaakob-nimiset apostolit:
yllämainitun kirjeen kirjoittajana pidetään Jaakob »pienempää», kun taas
kysymyksessä oleva Espanjan suojeluspyhimys oli Jaakob »suurempi».--
Muutamat jumaluusoppineet otaksuvat selittäessään Kristuksen kirkastusta
sekä muita ihmeitä, joita näkemään hän halusi ainoastaan Pietarin,
Jaakobin ja Johanneksen, että nämä merkitsevät kolmea kristillistä
hyvettä: usko = Pietari, toivo = Jaakob ja rakkaus = Johannes. (Casini.)
[313] Kukkulat ovat molemmat apostolit, joiden valo äsken oli ollut
Danten silmille liian kirkas. Sanamuoto muistuttaa Psalm. 121:1.
[314] »Keisarimme» = Jumala. Johdonmukaisesti Dante antaa pyhimyksille
nimen uskotut (_conti_) ja Jumalan istuimelle pyhin pylvästö (_aula piu
segreta_).
[315] Aurinko, josta autuaat lukevat kaiken, on Jumala.
[316] Egypti, Raamatun kirjoissa maallisen (inhan) elämän
vertauskuva.--Jerusalem = taivaallinen Hovi.
[317] »Kaks seikkaa muuta» = Toivon olemus ja alkuperä.
[318] Toivonsa määritelmäksi Dante kääntää Pietari Lombardialaisen
(_Sententiae_ III 26): »Spes est certa expectatio futurae beatudines,
veniens ex Dei gratia et ex meritis praecedentibus». Hänen toivonsa
lähteenä on ilmestys: hänelle ovat antaneet sen Pyhän Raamatun kirjat
(»moni tähti») ja ennen kaikkea Davidin psalmi (ks. Psalm. 9:11.
Vulgatan muk. »Sperent in te qui noverunt nomen tuum»). Jaakobin kirje,
jonka hän ottaa vakuudekseen, ei ensi aluksi näytä erikoisesti
koskettelevan toivoa, mutta muutamat kohdat (es. 1:12; 2:5; 4:8 jne.)
voivat kuitenkin lujittaa sitä uskovan sydämessä (Casini).
[319] »Voitonpalmu» = marttyyriuden vertauskuva.
[320] Ne Raamatun kohdat, jotka ovat Dantelle erikoisesti olleet
mielessä, ovat Jesaja 61:7 ja Joh. Ilm. 7:9. Dante siteeraa tietenkin
Vulgataa ja tarkoittaa kaksospuulla tällöin sekä sielun että ruumiin
autuutta.
[321] »Liekki kirkas» = Apostoli Johannes.--Kun talvella aurinko on
Kauriin tähtikuvassa, näyttäytyy yön taivaalla Kravun tähtimerkki; jos
tässä silloin olisi tähti niin loistava kuin pyhä Johannes, olisi
ainaista päivää kokonaisen kuukauden ajan (joulukuun puolivälistä
tammikuun puoliväliin).
[322] Beatricen sanat, joilla hän kuvaa apost. Johannesta, viittaavat
Joh. ev. 13:23; 27:20, joissa Johanneksen kerrotaan nojanneen Jeesuksen
rintaa vasten, sekä ib. 19:26-29, jossa hänet valittiin Neitsyeen pojan
sijaiseksi.--Pelikaani oli suosittu vertauskuva Kristuksesta, koska sen
arveltiin elättävän poikasiaan omalla verellään. (Vrt. myös Psalt.
102:7).
[323] Dante oli teroittanut katsettaan nähdäkseen oliko Johanneksella
todellakin sekä sielu että ruumis, koska keskiajalla uskottiin, ettei
hän ollut kuollut vaan noussut taivaaseen sellaisena kuin eli maan
päällä. Apostoli vakuuttaa nyt, että hänen ruumiinsa makaa maassa, sillä
taivaaseen ei ole päästetty yhtään ruumiillista luontoa, paitsi
Kristuksen ja Neitsyt Marian jotka nousivat Empyreumiin.
[324] Apostoli Johanneksen valo oli sokaissut Danten.