"Sanohan, vanha veikko, miten me kaikesta tästä selviydymme?" kysyi
Alton Clyde kun hän joitakin päiviä myöhemmin oli saanut Boydin
istahtamaan hetkiseksi. "Enhän peijakas vie tiedä mitään, mitä on
tekeillä."
"Sen saamme pian nähdä."
"Kuinka niin?"
"Tuota sanomalehtikirjoitusta saamme kiittää kaikesta." Emersonin
hampaat kirskahtivat vihaisesti, ja Clyde hätkähti. "Fraser ei pitänyt
kieltään kurissa, ja pankit sulkivat minulta heti ovensa. Olen
käynyt niissä jokaisessa tässä kaupungissa samoin kuin Tacomassa,
Vancouverissa ja Viktoriassakin, mutta näyttää siltä, että ne ovat
kaikki samalla kielteisellä kannalla kalasäilykkeiden valmistukseen
nähden. Laivamme vietiin, ja vaikka olenkin saanut toisen, en tohdi
lastata sitä, ennenkuin olen tulevaisuudesta varma. Tilaamani
tavaratkin -- hiilet, tina, kattilat ja sen semmoiset -- ovat myös
viivästyneet. Sinua emme ole kaikilla noilla ikävillä asioilla
huolineet kiusata. George ja minä olemme melkein unhottaneet, mitä yön
lepo on. Bloc & Kumppani tahtoo nyt kaikin mokomin saada puretuksi
sopimuksen ostaa saaliimme." Emerson huokaisi raskaasti ja vaipui
syvemmälle tuoliinsa kasvoillaan äärimmäisen väsynyt ja masentunut
ilme. "Pelkään, ettemme voi enää mitään. En ainakaan minä."
"Amen"! lausui Clyde juhlallisesti otsallaan hullunkurinen huolestunut
ryppy. "Kun sinä väistyt, niin on aika korjata luunsa."
"En aio väistyä, vaan teen kaiken voitavani, mutta tilanne, johon
olemme nyt joutuneet, on kerrassaan pirullinen. Osa varusteita on
täällä, toiset mikä missäkin, ja osa näyttää kokonaan joutuneen
harhaan, joiden tilalle meidän on täytynyt hankkia uusia. Laskelmat on
jo ylitetty, ja -- mutta eihän se puhumalla parane! Tarvitsemme rahaa.
Rahaa! Ilman sitä emme kykene mihinkään. Kun Hilliard kielsi meiltä
luoton, nousi tiemme heti pystyyn."
"Siihen ne minunkin kymmenentuhatta sitten hupenivat", virkkoi Clyde
surullisesi!. "Kymmenentuhatta sydänvereni punaisinta pisaraa! Hyvä
Jumala"!
"Entä ne hankkimasi kaksikymmentäviisituhatta dollaria?" muistutti
Emerson.
Clyde naurahti kimeästi.
"Niitä en muistanutkaan. Onpa tämä sentään hiton hullunkurista."
"Kaikkea muuta", huomautti Emerson kuivasti.
"Olisit kanssani varmasti samaa mieltä, jos vain tietäisit kaikki,
mutta kuten muistanet, lupasin olla ilmaisematta, mistä nuo rahat ovat
kotoisin, ja kun annan sanani, olen äänetön kuin sfinksi. Mutta hullua
se vain on!" Hetkisen kuluttua hän lisäsi vakavasti: "Jos yrityksemme
rahoittaminen on vain Hilliardin vallassa, niin miksi et turvaudu
Cherryn apuun?"
"Cherryn! Miten hän voisi auttaa?"
"Häneltä ei Hilliard kiellä mitään",
"Mitä tarkoitat?"
"Raha-asioista en ehkä tiedä mitään", huomautti Clyde, "mutta kun tulee
naisista kysymys, olen ovela kuin rotta. Olen pitänyt häntä silmällä
ja hän on todellakin suurenmoinen; kaupungilla on jo alettu siitä
puhua. Loisteliaita päivällisiä ja teattereissa käyntejä joka päivä ja
orchideoja ja muita harvinaisia kukkia kasoittain ja niiden keralla
silloin tällöin kalliita jalokivikoristeita. Hilliardin auto on aina
hänen käytettävänään, ja kuljettajaa kohtaan hän on ylenkatseellisen
välinpitämätön. Ellei tuo kaikki merkitse --"
"Lorua!" huudahti toinen närkästyneesti. "Cherry on sellaiseen liian
hyvä ja kunnollinen. Olet tulkinnut väärin Hilliardin kohteliaisuuden."
Clyde, joka ei kärsinyt, että hänen elämäntuntemustaan epäiltiin,
puolustautui itsepintaisesti. "Vannon sinulle, että Hilliard on
horjahtanut tasapainostaan; vanha tohtori Clyde tuntee oireet hyvin."
"Sanoit sen herättäneen yleistä huomiota?"
"Niin sanoin. Kaupungissa tietävät asian kaikki muut paitsi sinä ja tuo
sokea sanomalehtien myyjä tuolla kulmassa."
Emerson nousi tuolissaan ja alkoi kävellä edestakaisin hitain askelin.
"Jos Hilliard on huomaavaisuudellaan pannut tytön pään pyörälle, niin
--"
Clyde purskahti raikuvaan nauruun. "Hänen tähtensä sinun ei tarvitse
olla huolissasi -- surkuttele paremminkin Hilliardia, joka saa huvin
maksaa."
"Cherry ei ole sitä lajia", epäsi Emerson suuttumuksen puna poskillaan.
"Älä nyt ole lapsellinen, aika mies. Hänellä on jo Hilliard-ukon
kassaholvin avaimet hallussaan, eikä tarvitse muuta kuin pyytää häntä
pistämään salkkuunsa meidänkin varalle muutamia nippuja."
"Ellen suoriudu muuten, niin heitän koko homman."
Clyden silmiin ilmestyi sama omituinen katse, jonka Boyd oli kerran
ennenkin huomannut ja jonka hän olisi nyt ehkä tulkinnut sanoiksi,
ellei Cherry itse olisi samassa astunut huoneeseen "sormeton" Fraser
kintereillään.
"Miten Vancouverissa kävi"? kysyi tyttö.
"Kehnosti. Pankeissa ei puheitani otettu kuuleviin korviinkaan."
"Miksi ette usko minulle osakkeiden myyntiä?" esitti Fraser. "Tarkoitan
täyttä totta."
Emerson pyörähti ympäri. "Sen olette osoittanutkin. Jos olisitte
pitänyt suunne kiinni, olisimme jo merellä."
Miehen kasvot kalpenivat hieman, kun hän vastasi: "Olenhan jo sanonut,
etten ole tehnyt mitään sellaista, josta nyt minua syytätte."
"Vaiti!" ärjähti Emerson voiden enää tuskin hillitä kiukkuaan. "Muusta
en välitä, mutta valhetta en kärsi."
Huomaten rajuilman lähestyvän Clyde soluttautui nojatuolistaan ja
sanoi hätäisesti: "Luulenpa, että menen nyt." Hän sieppasi hattunsa ja
keppinsä ja kiiruhti huoneesta Fraserin vihaisen katseen saattelemana.
Seikkailija näytti olevan räjähtämäisillään.
"En usko sepustuksen perustuvan Fraserin puheisiin", virkkoi Cherry.
"Siitä voitte mennä vaikkapa valalle", sanoi tämä luoden tyttöön
kiitollisen katseen. "Lurjus ehkä olen, mutta en raukka enkä petturi,
ja sanani osaan varoa, milloin tarvitaan. Istuin kerran viisi vuotta
linnassa aivan syyttömästi, kun en ilmaissut erästä kunnon miestä, joka
oli todellinen syyllinen, ja saman voin vieläkin tehdä -- jos niin
tarvitaan." Hän painoi hatun syvään korvien yli ja poistui arvokkaasti.
"Hän puhuu varmasti totta", sanoi tyttö, "ja on hirveän loukkautunut
siitä, että epäilette häntä."
"Ehkä", vastasi Emerson astellen hermostuneesti edestakaisin. "Kun
ajattelen mikä järjettömyys tämän kaiken aiheutti, voisin kuristaa
hänet, minkä tekisinkin, ellen olisi itsekin syyllinen." Hän vaikeni
ja tuijotti tyttöön näkemättömin katsein. "Odotan romahduksen
tapahtumista, ennenkuin menen hotelli Bulleriin neuvottelemaan 'herra
Jones'in kanssa New Yorkista'."
"Suunnitteletteko oikein tosissanne sellaista dramaattista loppua?"
kysyi tyttö.
"Kun kohtasin teidät ensi kerran Kalvikissa, sanoin, etten kavahtaisi
mitään menestyksen saavuttamiseksi. Tarkoitin, mitä sanoin. Ja nyt
olen kaikista vastoinkäymisistä aivan suunniltani. Olisin voinut aivan
kylmästi nähdä tuon miehen, tuon urkkijan, hukkuvan, koska hän rohkeni
asettua tielleni. Voisin mennä Marshin huoneeseen ja hirttää hänet, jos
vain tietäisin, että sillä jotakin voittaisin. Niin" -- hän ei sallinut
tytön puhua -- "tiedän olevani väärässä, mutta sille en mitään voi.
Olen pusertanut itseni kuiviin. Olen raatanut, hikoillut ja kärsinyt
kolme vuotta ja koko ajan olen kiemurrellut kirotun huonon onnen
julmassa otteessa. Olen useamman kerran ollut aivan onnistumaisillani,
mutta joku pieni seikka, yhtä mitätön kuin tämäkin, on saanut kaikki
raukeamaan. Ihmetyttääkö se teitä, että käsitteeni ovat sekaantuneet ja
hämärtyneet? -- etten enää välitä keinoista eteenpäinpyrkiessäni? Tähän
saakka olen ollut rehellinen ja kunniastani arka, mutta nyt on jouduttu
siihen kohtaan, etten enää välitä mistään saadakseni sen mitä haluan --
tytön, jota kaipaan."
"Olette hermostunut ja liiaksi rasittunut", virkkoi Cherry hiljaa.
"Ette tarkoita sitä, mitä puhutte. Tämän yrityksen menestyminen,
tehköönpä se teidät miten onnelliseksi hyvänsä, ei ole ihmishengen
veroinen; ei edes kärsimystenne arvoinen."
"Ehkäpä ei, teidän kannaltanne katsoen", sanoi Boyd jurosti iskien
sitten nyrkkinsä kämmeneensä. "Mikä idiootti olinkaan, kun ryhdyin koko
hommaan -- ajatellen, että voittaisin aseitta ja apunani vain eräs
puolihullu kalastaja ja aivojenpehmenemistä poteva tyhjäntoimittaja --"
"Ja eräs nainen", lisäsi Cherry. "Syyttäkää minua, sillä minähän olen
oikeastaan kaiken tämän pahan alku ja juuri."
"Syytän vain itseäni, ja mitä hyvänsä te lienettekin tehnyt, olette
vahingoittanut vain yhtä ainoata henkilöä -- teitä itseänne."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Cherry ymmällään.
"Olkaamme avomieliset", sanoi Boyd. "On parasta puhua tällaiset asiat
kerralla selviksi ja siten päästä niistä. Kaupittelin ystävyyttäni
rahasta ja olen nyt puilla paljailla, ja te pelaatte kunniastanne
Hilliardin pankkiosoituksia vastaan." Tytön katse pyysi, rukoili ja
käski häntä lopettamaan, mutta toinen vain kiihtyi. "Oh, en ole nyt
sillä päällä, että puhuisin lempeästi", sanoi hän, lisäten, äänessään
pistävän halveksiva sävy: "En uskonut teidän maksavan juuri sitä hintaa
kuparikaivoksestanne."
Cherry Malotte kalpeni huulia myöten, ja ääni oli omituisen käheä,
kun hän sanoi: "Selvemmin, olkaa niin ystävällinen; en tiedä, mistä
puhutte."
"On parempi, että alatte ymmärtää, oman itsenne takia, sillä on
olemassa jotakin, mitä kukaan nainen ei saisi kaupaksi tarjota."
"Jatkakaa."
"Olette päättänyt kietoa Hilliardin lumoihinne, ja mikäli olen kuullut,
olette onnistunut. Hän on naimisissa ja teitä kaksi kertaa vanhempi.
Hän on yleisesti tunnettu henkilö -- mikä kaikki teidän täytyy tietää,
ja kuitenkin olette myynyt itsenne hänelle jostakin hinnasta."
Tyttö seisoi samassa hänen edessään silmät liekehtien ja koko ruumis
vavisten.
"Millä oikeudella te latelette minulle tuommoisia syytöksiä?"
huusi hän. "Hetkinen sitten myönsitte olevanne murhaaja -- ainakin
ajatuksissanne -- ja sanoitte, ettette välitä mistään päämaalinne
saavuttaaksenne. Luuletteko, että minäkin olen samanlainen, vai
voidaanko menettelytapani leimata ilman muuta häpeällisiksi, kun
omanne ovat rikokselliset? Ja entäpä jos olisinkin! Luuletteko te,
että te ja teidän rakkautenne tuohon tunnottomaan naiseen, joka sallii
teidän raataa, kärsiä ja hikoilla sielunne kuivaksi tuon hirveän maan
kaameassa yksinäisyydessä, olette piste, jonka ympäri koko maailma
kieppuu?"
"Hänestä emme nyt puhu", keskeytti Boyd terävästi.
"Puhummepas. Sanotte, että olen määrännyt hintani Hän se on määrännyt
hintansa, vaikka ette sitä huomaa. Kunnianne, joka on himmentynyt, oli
hänen hintansa, ja omatuntonne, joka on mädäntynyt. Olette maksanut
sen, ja maksaisitte kerran vielä, jos hän sitä vaatisi. Tehkää mitä
tahdotte, mutta tähän älkää puuttuko; teillä ei ole mitään oikeutta
arvostella käytöstäni tahi tekojani eikä päätellä, mitä olen tälle tahi
tuolle miehelle maksanut."
Boyd ei ollut milloinkaan ennen nähnyt suuttumuksen aikaansaavan
sellaista muutosta kenessäkään naisessa. Silmät olivat melkein kiinni,
kasvojen pingoittunut ilme kova ja järkähtämätön ja koko olemus
uhmailevan kiivauden jännittämä. Naamio oli irtautunut ja Boyd näki
vilahdukselta tytön sielun, alastoman ja intohimoisen, joka oli nyt
pohjiaan myöten kuohuksissa, -- näky, joka, omituista kyllä, häntä
kummallisesti viehätti.
"Pyydän anteeksi", sanoi hän. "Olette oma herranne ja teillä on oikeus
tehdä, mitä parhaaksi näette."
Tyttö kääntyi ja meni ikkunan luo pysähtyen tuijottamaan
vilkasliikkeiselle kadulle koettaen rauhoittua. Huoneessa oli hetkisen
aivan hiljaista lukuunottamatta ääniä, jotka vaimentuneina kuuluivat
alhaalta; sitten hän kääntyi jälleen, ja Boyd näki, että hänen silmänsä
olivat kyynelistä kosteat. "Olen koko ajan tahtonut saada teidät
käsittämään", lausui Cherry, "että ymmärrän asemanne täydellisesti.
Ellette onnistu, ette vain menetä tyttöä, vaan olette muutenkin
mennyttä miestä, sillä ettehän voi milloinkaan hyvittää henkilöitä,
jotka luottivat teihin. Kaikki tuo merkitsee miehelle äärettömän
paljon, sen tiedän, ja joku keino, mikä pelastaa teidät pälkähästä,
täytyy olla olemassa -- kuten aina on. Ehkäpä se ilmaantuu ennenkuin
aavistattekaan." Hän katsahti Boydiin väsyneesti hymyillen ja veti
hunnun kasvoilleen.
Boyd nousi ja pani kätensä hänen käsivarrelleen. "Antakaa anteeksi
karkea suorasukaisuuteni. Sellaisia asioita käsittelemään olen sangen
kömpelö, mutta samat sanat olisin sanonut sisarellenikin jos minulla
olisi sellainen."
Vilpitön yritys lohduttaa tyttöä, mutta tulokseton. "Hyvästi", sanoi
Cherry; "älkää menettäkö rohkeuttanne."
Koko matkan hotelliinsa hän toisteli katkeralla mielellä Boydin
viimeisiä sanoja. "Hänen sisarensa! hänen sisarensa!" kertasi hän
yhä uudelleen. "Hyvä jumala! Eikö hän jo ymmärrä?" Jos Boyd olisi
osoittanut olevansa hivenenkään mustasukkainen Hilliardia kohtaan,
olisi elämä tuntunut paljon kevyemmältä, mutta tuo puolueeton
suhtautuminen asiaan saattoi tehdä toisen aivan mielettömäksi! Tuolla
miehellä oli elämässä vain yksi ainoa päämaali, eräs unelma, näky
-- eräs toinen nainen. Huoneeseensa päästyään tunsi Cherry vieläkin
käsivarttaan polttavan kohdalta, johon Boyd oli kädellään koskettanut,
ja tuon unhottuneen suudelman muisto värisytti häntä jälleen. Kuinka
usein hän oli tuntenutkaan sen poltteen huulillaan ja mitä ihania
tuulentupia hän olikaan rakennellut sitä muistellessaan! Mutta Boydin
välinpitämättömyys oli niin jyrkkä vastakohta hellyydelle, joka oli
pakottanut häntä auttamaan tätä hinnalta millä hyvänsä. Mikä esti
häntä nyt kaiken tämän jälkeen ottamasta vastaan sen, mitä hänelle
tarjottiin, ja jättämästä tuon miehen oman onnensa nojaan? Miksi ei
muodostaa elämänsä sellaiseksi kuin hän oli suunnitellut ennen tämän
ilmestymistä? Korvauksen hetki oli tullut -- hänen ei tarvinnut muuta
kuin käyttää sitä hyväkseen ja antaa miehen tuhoutua tuon jäänaisen
uhrina, jota tämä niin sokeasti jumaloi.
Ilta alkoi jo hämärtää, kun hän vihdoin lopetti kävelynsä edestakaisin
ja meni puhelimeen kasvoillaan jäykkä ja uhmaileva ilme. Hän soitti
Rainier-klubiin pyytäen tavata herra Hilliardia.
"Olen ehdotustanne tarkemmin harkittuani nyt toista mieltä", sanoi hän;
"voitte lähettää auton kello seitsemän." Sitten ikäänkuin vastaukseksi
johonkin, pyyntöön hän naurahti ja virkkoi kalpein huulin: "Niin
-- sininen puku, jos se teitä miellyttää. Kyllä. Sama sininen ja
avokaulainen." Hän hellitti kuulotorven ja seisoi hetkisen paikallaan
kädet yhteen puristuneina tuskallisen väristyksen vavahduttaessa hänen
solakkaa vartaloaan. Sitten hän avasi vaatesäiliön oven ja kiskaisi
välinpitämättömästi erään leningin koukustaan.
"Tähänkö siis kaikki hyvät päätökseni raukenevatkin", naurahti hän
silmäillen pukua. "Mutta olkoon menneeksi; eihän kaupassa keinoista
välitetä."