Boyd Emerson nukkui hyvin sinä yönä päivän häiritsevistä ja
levottomuutta herättävistä tapahtumista huolimatta, sillä Cherry oli
taitavasti saanut hänet unhottamaan kaikki liikeasiat, trustit ja
säilyketehtaat, kuten jokainen ymmärtäväinen urheilijain neuvojakin
antaa miestensä levätä kilpailupäivän aattona. Aivotkin ovat
vain lihaa ja verta ja tarvitsevat kuten muutkin lihakset lepoa;
taukoamaton kiinteä ajatteleminen johtaa auttamattomasti väsymykseen ja
synkkämielisyyteen.
He olivat syöneet kahden hauskan päivällisen, josta tytön pulppuava
hilpeys oli kartoittanut kaikki huolet ja kaiken jäykkyyden, ja kun
he hiukan myöhemmin viettivät iltaa yhdessä Ison-Georgen ja Alton
Clyden kanssa, oli Boydin henkinen virkistyminen Cherryn suureksi
tyydytykseksi silminnähtävä.
Vaadittiin todellakin tytön koko taitavuus estämään tuota rotevaa
kalastajaa puuttumasta asioihin ja kysymyksiin, jotka täyttivät hänen
sydämensä ääriään myöten, mutta hän oli tytölle kuuliainen kuin koira
ja käsitettyään, että hänen tavallinen puheenaiheensa oli nyt jyrkästi
kielletty, hän mukautui nöyrästi ja alkoi muhoillen katsella kynsiään,
joita hän silloin tällöin hieroi tarmokkaasti nenäliinallaan.
Alton Clydestä, tuosta hienosta ja välinpitämättömästä klubikeikarista
oli heti tullut Cherryn harras ihailija, mikä vain todisti, että
tytöllä oli suuri vaikutusvoima kaikkiin ja kaikenlaisiin miehiin.
Fraser oli ainoa, joka ei ollut saapuvilla, jotta seurue olisi ollut
täysilukuinen. Hän oli kyllä huomannut heidät ja tullut tervehtimäänkin
Cherryä, mutta miehen suulauden harmilliset seuraukset olivat Boydilla
vielä niin tuoreessa muistissa, ettei hän voinut pyytää tätä yhtymään
joukkoon. Fraser olikin, merkillistä kyllä, poistunut heti ja
mennyt sitten levolle hetkisen yksinään ja ikävissään harhailtuaan.
Aamulla herätti eräs Mildred Waylandilta tullut kirje Boydin täyteen
tietoisuuteen siitä, kuinka pulmallinen hänen nykyinen tilanteensa oli.
"Minulla oli isän kanssa jälleen kohtaus tähtesi", kirjoitti tyttö.
"Riitelimme ensi kerran, ja olen sen takia aivan sairas. Kaikki
sellainen kauhistuttaa minua, ja me sovimmekin, ettemme enää kajoa
asiaan. En ymmärrä, mistä hän saattoi niin raivostua."
Mutta Boyd tiesi, eikä tuo tietoisuus ollut omansa lisäämään hänen
mielensä rauhaa.
Näytti todellakin siltä, että trusti oli merkinnyt hänet koko
rahamaailman silmissä, sillä kaikki pankit, joissa hän kävi,
kieltäytyivät myöntämästä luottoa ja tavalla, joka sisälsi neuvon,
ettei enempi yrittäminen maksanut vaivaa. Esitetyt syyt olivat kyllä
sangen hämärät ja ylimalkaiset, mutta ratkaisevat, koska kaikki
todistelut olivat olleet hyödyttömät, ja kun ilta alkoi hämärtyä, oli
tilanteen arveluttava ja yllättävä kärjistyminen, mikä kaikki oli
tapahtunut vain kolmenkymmenenkuuden tunnin kuluessa, säikähdyttänyt
Emersonin melkein suunniltaan. Henkilöt, jotka olivat sijoittaneet
rahojaan hänen yritykseensä, olivat kaikki hänen henkilökohtaisia
ystäviään, jotka olivat luovuttaneet vaivalla ansaitut dollarinsa
vain hänen vakuutuksiensa ja laskelmiensa houkuttelemina ja niihin
varmasti luottaen. Hän oli saanut heidät luovuttamaan suurempia
summia kuin heillä oli varojakaan, ja vaikka lopullinen romahdus
voitiinkin välttää, niin täytyihän tuntua enemmän rikolliselta
välinpitämättömyydeltä kuin ajattelemattomuudelta luopua kaikesta
tärkeimmällä ajankohdalla, voimatta tarjota velkojille muuta kuin
laivanlastillisen tarpeettomia koneita Seattlen laiturilla. Häntä
uhkasi tuho.
Hädässään hän kiiruhti tietysti Cherryn luo, joka kuunteli hänen
vastoinkäymistensä selostusta kulmat rypyssä harkiten tilannetta niin
vakavasti, että olisi luullut hänen olleen kaikesta vastuunalaisen.
"Taistelu on alkanut ennemmin kuin luulinkaan", virkkoi hän lopuksi.
"En osannut uneksiakaan, että he saisivat pankit niin pian puolelleen."
"En usko sittenkään, että tämä on trustin ansiota. Miten he olisivat
voineet näin lyhyessä ajassa aikaansaada niin paljon?"
"Toivon erehtyväni", vastasi Cherry, "mutta jotakin odottamatonta on
täytynyt tapahtua, kun herra Hilliard muutti niin äkkiä mielensä.
Voisiko se olla mitään muuta kuin painostusta ylempää?"
"Onko hän vihjaissut teille jotakin sellaista?"
"Ei suinkaan. Hän vahtii salaisuuksiaan kuin saituri aarteitaan."
"Samaa on minullekin kerrottu. Hän kuuluu tuohon merkilliseen luokkaan
ihmisiä, jotka ovat virkavelvollisuuksiensa täyttämisessä yhtä
säännölliset ja tinkimättömät kuin he ovat yksityisessä elämässään,
niin periaatteissa kuin tavoissaankin, huikentelevaiset."
"Niinkö!" Cherry näytti hyvin uteliaalta.
"Mutta kun tuo näyttämöntakainen meno alkaa vasta kello 10 illalla ja
päättyy kello 10 aamulla, ei se vaikuta mitään hänen yhteiskunnalliseen
asemaansa. Mutta on aivan tarpeetonta, että tuhlaamme kallista alkaa
järkeilemällä hänen luonteenominaisuuksistaan; onhan meillä muutakin
ajattelemista yllin kyllin. Tuletteko kanssani päivälliselle, niin että
saamme jatkaa neuvottelua?"
"Syön päivällistä herra Hilliardin kanssa", vastasi tyttö.
"Herra Hilliardin!" Boydin äänessä oli pettynyt sävy, mutta salatakseen
mielipahansa hän lisäsi huolettomasti: "Sittenpä olette pian
tervetullut kaupungin hienoimpiin piireihin. Olen kuullut, että hänen
palatsinsa on suurenmoinen."
"En -- en minä hänen kotiinsa." Cherry epäröi ja Boyd katsahti häneen
terävästi. Tytön poskille kohosi heikko puna, kun hän selitti: "Hänellä
ei ollut tänään aikaa puhutella minua konttorissaan, minkätähden hän
pyysi minua syömään päivällistä kanssaan."
"Ymmärrän." Boyd huomasi äänessään jonkun aivan oudon sävyn. "Aion
huomenna koettaa onneani Tacoman pankeissa ja olisin hyvilläni,
jos tahtoisitte tulla mukaani retkelle. Lähden aamulla ja salmi on
todeltakin näkemisen arvoinen."
"Sehän olisi hauskaa", huudahti Cherry. "Ja minulla on ehkä jotakin
kerrottavaa, jos vain saan Hilliardin puhumaan."
"En ole lainkaan utelias, mutta tahtoisinpa mielelläni tietää hänen
vaikutteensa." Kaikki naiset ovat enemmän tahi vähemmän epäluuloisia,
tuumi hän, ja toisilla on sangen terävä havaintokyky, mutta sittenkään
hän ei voinut uskoa, että Willis Marsh oli tähän kaikkeen syypää.
Mietteissään hän lehteili verkalleen erästä kuvalehteä ja aikoi juuri
hellittää sen kädestään, kun hänen kasteensa osui samassa kasvoihin,
jotka hän niin hyvin tunsi. Hän hätkähti ja katsahti päivämäärään.
Lehti oli sama, joka oli tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen Cherryn
kodissa Kalvikissa. Hän kohotti päätään ja kohtasi tytön tutkivan
katseen.
"Ei, nyt ette saa irroittaa tuota lehteä", sanoi tämä nauraen hieman
väkinäisesti.
"Mistä saitte tämän?"
"Eräästä kirjakaupasta; etsiskelin sitä koko aamupäivän. Tiedättehän,
että uteliaisuus on naisluonteen erikoinen ominaisuus?"
"Pelkään, etten oikein käsitä --"
"Tuo puuttuva lehti ei ole suonut minulle yön eikä päivän rauhaa, mutta
nyt olen kuitenkin yhtä ymmälläni kuin konsanaan. Siinä onkin kaksi
kuvaa, yksi kummallakin puolella, ja molemmat viehättäviä. Kumpi se on
-- tuo juuri kukkaan puhkeava hienostokaunotarko, vai tämä primadonna?"
"En ymmärrä, mitä tarkoitatte", vastasi Boyd hieman jäykästi. Hänen
rakkautensa Mildred Waylandiin oli aina ollut jotakin niin pyhää ja
loukkaamatonta, että Cherrynkin suora ja vilpitön kysymys tuntui
sopimattoman tunkeilevalta. "Tulen niin hyvissä ajoin aamulla, että
ehdimme yhdeksän laivaan", lisäsi hän nousten. "Ja koettakaa nyt saada
herra Hilliard puhumaan; pieninkin vihjaus voi olla meille suureksi
hyödyksi."
Illan hän vietti mieltäsynkistävässä yksinäisyydessä miettien
miettimästä päästyäänkin jotakin keinoa, millä päästä pälkähästä,
mutta samalla vaivasi häntä koko ajan ajatus, että Cherry oli
Hilliardin seurassa. Tuo ajattelematon teko oli ehkä aivan viatonta
laatua, mutta hänen oli joka tapauksessa sangen vaikea antaa tytölle
anteeksi pieninkään poikkeus soveliaisuuden vaatimuksista. Täytyihän
tämän itsensäkin ymmärtää, että kahdenkeskinen seurustelu tuon
pankkimiehen kanssa oli jotakin aivan sopimatonta. Ja Cherry oli liian
hyvä joutuakseen millään tavalla huonoon valoon. Hän koetti kyllä
todistella itselleen, ettei tytöllä voinut tietystikään olla mitään
muita vaikutteita kuin pelkät liikeasiat, mutta katsoipa hän asiaa
miltä kannalta tahansa, hän ei päässyt tulokseen, joka olisi häntä
tyydyttänyt. Ei, Cherryn käytöstä hän ei voinut missään suhteessa
hyväksyä.
Mutta kun hän aamulla jälleen kohtasi Cherryn, oli tuon tuomitsevan
kannan säilyttäminen hänelle sula mahdottomuus. Tyttö oli jo lopettanut
aamiaisensa, kun hän tuli, ja odotti häntä yllään tummanruskea
samettileninki, joka sai solakan vartalon sulavat ääriviivat näkymään
kaikessa viehkeydessään. Ruskeat kengät, samanlaiset hansikkaat ja
aistikkaasti kiedottu turbaani, jossa loisti kultafasaanin heleä sulka,
täydensivät taulun. Hän oli yhtä ihastuttava kuin aamukin.
"Ilmaisikos Hilliard pankkimaailman kätkettyjä salaisuuksia?" kysyi
Boyd matkalla rantaan.
"Kyllä. Nyt tiedän kaikki."
"Tuo sanomalehtikirjoitus oli siis säikähdyttänyt hänet."
"Välillisesti ehkä, mutta siitä hän ei puhunut mitään."
"Mitä hän sanoi?"
"Eipä juuri mitään."
"Eikö mitään! Mistä sitten --"
"Hän kertoi teidän olevan rakastunut tuohon hienostotyttöön eikä
näyttelijättäreen. Hän sanoi, että olette kihloissa neiti Waylandin
kanssa."
"Aivan niin, mutta mitä hän sanoi lainahommastani?"
"Vain sen, mitä jo olen teille kertonut, ja jos olisitte ollut
hiukankin avomielisempi, olisin heti tiennyt, mistä kaikki
nämä ikävyydet olivat lähtöisin. Wayne Wayland ja Willis Marsh
työskentelevät yhteisvoimin, ja koska te olette _persona non grata_ --"
"Kuka on teille sanonut, että olen _persona non grata_?"
"Te itse, vaikka tahtomattanne. Jos olisitte ollut tervetullut
sulhanen, olisitte saanut ilman mitään vaivaa vaikka kaksinkertaisesti
tuon tarvitsemanne summan Chicagosta, ja sitäpaitsi muistan aivan
hyvin tarinanne, jonka kerroitte minulle Kalvikissa -- silloisen
mielentilanne ja monta muuta seikkaa. Olihan kaikki niin selvää."
"No, entä sitten? Mitä tuolla kaikella on tekemistä tämän pulani
kanssa."
"Kuulkaahan! Aiotte mennä naimisiin naisen kanssa, jonka isä on
maan mahtavimpia trustien luojia eikä huoli teitä vävypojakseen.
Sitten ryhdytte yritykseen, joka vakavasti uhkaa hänen omia etujaan,
minkä yrityksen avulla, jos se onnistuu, voitte uhmata häntä tuohon
toiseenkin seikkaan nähden, ja kaikki käy hyvin, kunnes hän saa vihiä
suunnitelmistanne, jolloin hän iskee vastaan omilla aseillaan. Sana
sinne ja toinen tänne, pieni vihjaus pankeille, ja ylväs linnanne
sortuu päällenne tuokiossa. Luulin teillä olevan enemmän huomiokykyä."
Ääni oli terävä ja kasvoilla tuo sama väsähtänyt ilme, jonka Boyd oli
ennenkin pannut merkille, eikä hän voinut olla ihmettelemättä, mitkä
katkerat kokemukset olivat opettaneet tytön ajattelemaan noin kylmästi
ja missä merkillisessä ympäristössä hän oli hankkinut niin syvän
elämäntuntemuksen.
"Marshin läsnäoloa emme ole kuitenkaan missään tunteneet", sanoi hän
ärsytellen.
"Hän on siitä huolimatta ohjaksissa, minkä aion teille tänään
todistaa. Olkaa ensiksikin niin hyvä ja kiinnittäkää huomionne tuohon
vaatimattoman näköiseen mieheen tuolla, jolla on harmaa puku -- ei nyt!
Älkää kääntäkö päätänne. Näette hänet muutenkin kadun toisella puolella."
Boyd vilkaisi sinne ja näki erään kapeakasvoisen ja vastenmielisen
näköisen mieshenkilön, joka oli kaikesta päättäen myös matkalla
Tacomaan lähtevälle laivalle.
"Seuraileeko hän meitä?"
"Näen hänet kaikkialla, mihin menen."
Boydin kasvot synkkenivät ja silmissä leimahti, jolloin Cherry
huudahti: "Älkää nyt vain ruvetko jäljittelemään Isoa-Georgea, sillä
siinä tapauksessa emme saa enää milloinkaan mitään tietää."
"Vakoilijoita en kärsi."
"Tahdotte siis joutua vankilaan?"
"En suinkaan. Otaksumanne voi ehkä olla oikea, mutta sitä teidän ei
tarvitse pelätä, että minut pantaisiin rautoihin jonkun Willis Marshin
kätyrin pieksämisestä."
Cherry katsahti häneen tutkivasti ikäänkuin jotakin selitystä etsien ja
huomautti sitten hiljaa: "Neiti Wayland lienee teille hyvin rakas?"
Boyd huokaisi syvään ja käänsi hitaasti päätään mitään virkkamatta,
ja nähtyään katseen ei tyttö tarvinnutkaan muuta vastausta. Hän sanoi
vain: "Toivottavasti hän on niitä aniharvoja, joiden tähden kannattaa
kärsiä teidän laillanne, Boyd." Sitten hän ei puhunut enää mitään,
mutta hänen sydämensä oli niin sanomattoman raskas.
He saapuivat rantalaiturille näkemättä urkkijaa enää missään, mutta
heti laivan lähdettyä ilmestyi tämä jälleen, ja vaikka he eivät
kumpikaan puhuneet hänestä, tunsivat he kuitenkin miehen läsnäolon koko
ajan.
Heidän edessään kohosi majesteettinen Rainier-vuori korkealle
pilviin, rosoiset rinteet punertavan autereen peitossa ja luminen
huippu aamuauringossa kultaisena hehkuen. Alapuolella kimalteli lahti
kuin suunnaton välkkyvä hopealevy metsäisten harjanteiden helmassa,
jotka ulottuivat kauas tuntemattomaan etäisyyteen hurmaavana ja aina
vaihtelevana maisemana, ja tyynenä päilyvään pintaan kuvastuvat saaret,
joiden sankka metsä ulottui aivan vedenrajaan saakka, näyttivät aivan
kuin kumartaen tervehtivän kuvastinkuvaansa. Hymyilevistä salmista
näkyi heleitä hiekkarantoja ja tuossa liukui ohi synkästi tuijotteleva,
tumma kallionseinämä, joka siinä ikäänkuin syviin mietteisiin
unhottuneena katseli yksinäistä ja tyyntä kuvaansa. Päivä oli ihana,
hurmaava, ja seutu, jonka halki matkattiin, kauneudessaan niin
suurenmoinen, ettei Boyd voinut olla huomauttamatta:
"Jos esivanhempamme olisivat osuneet ensin tänne, niin ei Uutta
Englantia olisi konsanaan keksittykään", huomautus, johon Cherry
päännyökkäyksestä päättäen täydellisesti yhtyi.
Tacomassa Boyd jätti hänet yksikseen asioilleen mennäkseen, palaten
välipalan aikaan ilosta loistaen.
"Nyt minulla oli parempi onni Rahat luvattiin, ja huomenna saan kuulla
lopulliset ehdot."
"Näkikö tuo Haukansilmä teidän käyvän pankissa?"
"Luultavasti."
"Huomispäivällä on sitten suru itsellään."
"Tarkoitatteko, että pankki kieltäytyy?"
"Aivan niin, jos vain olen käsittänyt tilanteen oikein. Lyön vaikka
vetoa, että täällä ollaan yhtä varovaisia kuin Seattlessakin, eikä
tarvita muuta kuin pari sanaa puhelimessa, niin asia on selvä."
"Luulenpa, että kiinnitän tuohon varjoon hiukan enemmän huomiota",
tuumi nuorukainen, mutta kun Cherry tiedusteli, mitä hän oikein
tarkoitti, hymyili hän vain vakuuttaen olevansa varovainen.
Paluumatkalla oli mies jälleen matkustajien joukossa, mutta Boyd ei
näyttänyt huomaavan mitään, ennenkuin laiva läheni laituria, jolloin
hän asettui Cherryn kanssa maihinnousuaukolla tunkeilevaan joukkoon
aivan tuon harmaapukuisen miehen taakse, ja tyttö huomasi, että
vaikka Emerson keskusteli vilkkaasti, oli katse nauliintunut koko
ajan edessä seisovan miehen selkään. Hän ei voinut sanoa, mitä tämä
oikein merkitsi, ja vasta sitten kuin maihinmenoportaat oli saatu
paikoilleen, aikoi hän aavistaa mitä Boydilla oli mielessä. Laivan ja
laiturin välissä oli nyt noin metrin levyinen aukko, ja kun he astuivat
portaille, luiskahti Boydin jalka, niin että hän melkein kaatui. Cherry
ei tiennyt, mitä oikeastaan tapahtui, paitsi että Boyd hellitti äkkiä
hänen käsivartensa ja horjahti raskaasti tuota harmaapukuista miestä
vasten vieressään. Kaikki kävi silmänräpäyksessä, kuten todellinen
onnettomuustapaus ainakin, ja samassa suistui tuo tuntematon laivan
ja laiturin väliin koettaen epätoivon vimmalla iskeytyä kiinni laivan
sileään kylkeen Boydin saadessa kiinni käsinojaköydestä, ikäänkuin
hänkin olisi ollut vaarassa menettää tasapainonsa.
Äänekäs loiskahdus ja miehen surkea hätähuuto aiheuttivat hetkellisen
pakokauhun, jolloin Cherry ja Boyd tyrkättiin laiturille, mutta häiriö
asettui heti kun eräs laivamies heitti köyden onnettomalle, joka
puhalteli ja pärskyi alhaalla. Hetkistä myöhemmin tuo närkästynyt ja
syljeksivä urkkija seisoi laiturilla.
"Olen hyvin pahoillani, sir", pyyteli Boyd anteeksi; "kaikki oli minun
syytäni. Kompastuin ja menetin tasapainoni, sillä päätäni rupeaa aina
huimaamaan, kun minua seuraillaan ihan kintereillä -- jonkinlaista
heikkoutta, näettekös."
Mies herkesi kiroilemasta ja katsahti puhujaan terävästi, mutta
oli vielä niin äskeisen kylmän kylvyn tyrmistyttämä, ettei voinut
muuta kuin raivoisasti änkyttää. Boyd jätti hänet siihen ja kiiruhti
tapauksen aiheuttamaa hämminkiä hyväkseen käyttäen Cherryn keralla
kaupunkiin, jonne päästyä tyttö kääntyi katsomaan häneen vavahdellen
pidätetystä naurusta.
"Boyd", huudahti hän järkytetyllä äänellä, "te -- tehän olisitte voinut
tappaa hänet! Otaksutaanpa, että hänen päänsä olisi sattunut johonkin
hirteen?"
"Olisihan se ollut ikävää", sanoi Boyd vakavasti, mutta purskahti
samassa nauruun nähdessään tytön ilmeen. "Luulenpa hänen pysyvän
nyt minusta erillään, sillä ensi kerralla en enää leikittele hänen
kanssaan."
"Älkää! Älkää! En ole nähnyt teitä milloinkaan sellaisena. Tuollainen
tekohan on murha!"
"Entä sitten?" Hän katsoi tyttöön uteliaasti.
"En -- en luullut sitä teistä." Tyttö värisi, mutta Boyd kohautti vain
olkapäitään ja sanoi äänellä, joka lopetti enemmän väittelyn:
"Hän on urkkija! En siedä, että minua vakoillaan."
* * * * *
Saateltuaan Cherryn Hilliardin pankkiin Boyd meni hotelliinsa, jossa
iso George tervehti häntä kiihtyneesti.
"Helvetti! Emme saakaan tuota laivaa."
"_Margaretiako?_ Miten niin? Olihan asia jo sovittu."
"Välittäjä soitti, ettemme saa sitä."
"Ilmoittiko hän mitään syitä?"
"Ei. Hän sanoi vain, että ei, ja sillä hyvä."
"_Margaret_ on salmen ainoa käyttökelpoinen alus ja tavaramme ovat
täällä parin viikon kuluttua."
"Osaksi ainakin."
"Osaksi --?"
"Kattilat viivästyvät."
"Kattilat?"
"Niin. Kas tässä, lukekaa." Balt ojensi hänelle erään sähkösanoman.
"'Lähetys viivästynyt'", luki Boyd. "Tämähän alkaa jo huvittaa." Hän
sieppasi puhtaan kaavakkeen ja kirjoitti nopeasti sanoman, jolla tilaus
peruutettiin. "Onpa hyvä, että tavaroita saa muualtakin", sanoi hän
sitten. "Luulenpa Cherryn olevan oikeassa. Marsh koettaa saada meidät
myöhästymään." Hän alkoi selostaa aamun tapahtumia, mutta ennenkuin hän
ehti lopettaa, pyydettiin häntä puhelimeen.
"Lisää huonoja uutisia", huudahti hän palatessaan. "The Jackson-Nebur
Company ilmoittaa, ettei tilauksiamme voida suorittaa. Mikähän lienee
seuraava."
"Riittää jo", sanoi George.
"Näistä iskuista on jokainen erikseen kyllin voimakas meidät tuhoamaan."
Noin tuntia myöhemmin astui Cherry huoneeseen ilmoittamatta edeltäpäin
tulostaan.
"Kiiruhdin kertomaan teille jotakin uutta. Toimitettuani asiani
pankissa menin asuntooni, mutta hissipoika vei minut erehdyksessä yhtä
kerrosta ylemmäksi, ja kun mitään huomaamatta menin eteishallin läpi,
niin kukas muu syöksyy eräästä ovesta melkein minuun pahki, ellei
meidän urkkijamme! Kuulin hänen sanovan ovella, että 'hyvä on, sir,
ilmoitan huomenna'."
"Kenelle?"
"En tiedä. Pari minuuttia myöhemmin soitin teille, ja kun odottelin
keskuksen vastausta, kuulin seuraavan merkillisen keskustelun. Johdot
olivat varmaankin jotenkin keskenään yhteydessä.
"'Sopimuksemme käsittää viisikymmentätuhatta rasiaa, viisi dollaria
kappale. Arvelimme hintamme olevan ainakin kaksikymmentä senttiä
yleistä hintaa halvemman.'"
"Aioin juuri soittaa uudelleen, kun samassa muistin, että olitte myynyt
viisikymmentätuhatta rasiaa viidellä dollarilla kappaleen Bloc &
Kumppanille, minkä tähden kuuntelin edelleen ja kuulinkin erään toisen
äänen vastaavan --"
"Kenen äänen?"
"En tiedä. Vastaus kuului: 'Hintamme, jonka olemme jo määränneet, on
dollaria halvempi'."
"'Hyvä Jumala!' huudahti ensimmäinen puhuja, 'siinä tapauksessahan
on tappiomme --' ja sitten en kuullut enää mitään. Arvelin olevan
viisaampaa tulla itse kertomaan teille asiasta kuin luottaa puhelimeen."
"Ja te ette tuntenut kumpaakaan puhujaa?"
"En. Mutta konttorissa näin, että huoneet 610 ja 612 -- josta näin
urkkijan tulevan -- on luovutettu eräälle herra Jones'ille New
Yorkista, joka saapui kolme päivää sitten, ja uskallanpa lyödä vaikka
kuinka suuren vedon, ellette kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa kuule
jotakin Bloc & Kumppanin taholta ja ellei tuo noiden hotelli Bullerin
huoneiden asukas ole itse Willis Marsh."
Iso-George alkoi murista uhkaavasti. "He näyttävät saaneen tiedon
kaikesta, mistä hyvästä saamme kiittää vain Fraserin kielevyyttä."
"Oli miten oli, mutta pelin aion pelata loppuun saakka ja voittaa";
sanoi Boyd lujasti. "Jos saan rahat Tacomasta --" Puhelin soi jälleen
äänekkäästi.
"Bloc & Kumppani", ennusti Cherry, mutta erehtyi kerrankin.
"Puhelu Tacomasta", lausui Boyd kuulotorvi korvaa vasten painettuna;
"varmaankin Kansallispankista. Eivätpä malttaneetkaan antaa minun
odottaa huomiseen saakka." Ovi oli raollaan, joten sanat kuuluivat
selvästi toisten kuunnellessa jännittyneinä.
"Halloo! Kyllä! Puhelimessa Boyd Emerson." Sitten seurasi
vaitiolo, jolloin etäisen puhujan ohut ja räsähtelevä ääni kuului
käsittämättömänä, yhtäjaksoisena muminana.
"Kuinka niin? Ja mistä syystä? Luulin teidän sanoneen --. No, hyvä.
Hyvästi."
Emerson ripusti kuulotorven varovasti paikoilleen ja kääntyi hitaasti
ympäri ystäviinsä päin. Hän nyökäytti päätään ja heilautti käsiään
tavalla, jota ei voinut väärin ymmärtää.
"Mitä! Nytkö jo?" huudahti Cherry.
"Asia on varmaankin järjestetty puhelimessa."
"Ehkäpä tuo urkkija soitti jo sieltä Marshille."
"Tacomassa ei siis enää kannata yrittää, sillä toiset pankit ovat
tietenkin saaneet myös varoituksen tahi saavat ennen pitkää. Jos pääsen
pujahtamaan tieheni kenenkään huomaamatta, koetan heti Vancouverissa,
mutta toiveeni ovat sangen heikot."
"Tilanne alkaa näyttää arveluttavalta, eikö totta?" sanoi Cherry.
"Tällä haavaa kyllä", myönsi Boyd. "Hallussamme on nyt sadantuhannen
dollarin arvosta hyödyttömiä koneita ja varusteita, joita ei kukaan
osta eikä tarvitse."