"Kalvik on varmaankin hyvin vilkas paikka kesäisin", huomautti Emerson
Cherrylle myöhemmin päivällä.
"Kyllä. Laivat tulevat toukokuussa ja kalannousu alkaa kesäkuussa.
Silloin ei ole kenelläkään aikaa nukkua."
Hän oli unhottanut eilisen närkästyksensä ja koettanut jälleen
karkoittaa tuon painostavan synkkyyden, jonka kahleista toinen ei
näyttänyt jaksavan riistäytyä, ja ollen itse iloinen ja elämänhaluinen
ei hän voinut muuta kuin valittaa vastoinkäymisiä, jotka olivat tehneet
tuon nuoren miehen noin synkäksi ja vaiteliaaksi.
"Tuo kaikki lienee varmaankin hyvin mielenkiintoista", jatkoi Emerson
välinpitämättömästi.
"Enemmänkin; se on jotakin suurenmoista! Lohen elämäntarina on hyvin
merkillinen ja liikuttavakin. Tiedättehän niiden elinajan olevan
noin neljä vuotta, ei enemmän, minkä kuluttua ne aina palaavat
synnyinvesistöihinsä kuolemaan, ja olenpa kuullut sanottavan, että
ne noiden neljän vuoden kuluessa katoavat kerran aivan jäljettömiin,
ei kukaan tiedä minne, ilmestyen jälleen kuin käskyllä valtamerien
salaperäisistä syvyyksistä. Ne tulevat suunnattomissa parvissa,
ja tunnettuaan syntymäjokensa veden ne eivät välitä enää mistään
ravinnosta, vaan syöksyvät taukoamatta eteenpäin ajelehtien vihdoin
kutemispaikoilta virran mukana takaisin loukkautuneina ja kuoliaaksi
kolhiintuneina -- kun luonnon vaatimus on täytetty ja mäti laskettu,
kuolevat ne. Suolainen meri ei houkuttele enää, ja joen pohja peittyy
niiden ruotoihin. Tuon kutsun tuntiessaan ne ilmestyvät etäisimmistäkin
merenpoukamista ja pyrkivät mistään vastuksista välittämättä juuri
siihen jokeen, josta ne ovat kotoisin. Nouseva lohi voi matkallaan
sivuuttaa jokia tuhansittain, mutta se ei poikkea milloinkaan
vieraaseen."
"Tuo on minulle jotakin aivan uutta", sanoi Boyd. "Kuvauksenne oli
hyvin mielenkiintoinen."
"En ole todellakaan milloinkaan nähnyt viehättävämpiä paikkoja kuin
mitä nämä kalastamot ovat. Teidänpä pitäisi olla täällä 'nousun'
alkaessa. Jokeen ilmestyy äkkiä suunnaton joukko kirkkaita lohia,
oikea hopeaparvi, joka liikehtiessään muistuttaa sulaa hopeaa, ja
syöksy ylöspäin, kohden kuolemaa ja tuhoutumista, alkaa. Ne ryntäävät
eteenpäin kesäisen myrskyn raivolla, kuin välkehtivä jättiläisarmeija,
kaikki yhtä kiihkeästi ja järkähtämättä samaa päämaalia kohti. On
aivan mahdotonta sanoin kuvata tuota suurta hopeaparvea ja sen kulkua.
Ne ovat tietysti aivan turvattomat, ja melkein kaikki muut elolliset
olennot saalistavat niitä. Lintuja kokoontuu tuhansittain, kukkuloiden
nelijalkaiset pedot laskeutuvat piilopaikoistaan, valtameren petokalat
vainoavat niitä tiheissä laumoissa, ja ilmestyypä ihminenkin osansa
perimään, mutta kaikesta huolimatta pyrkii hopeaparvi urhoollisesti
eteenpäin. Koneiden melu saa kukkulat kajahtelemaan ja juottoahjojen
sähinä kuulostaa jättiläisen valitukselta, joka pinnistää voimansa
äärimmilleen. Joki on täynnä veneitä, jotka lähtevät liikkeelle päivän
sarastaessa ja kiiruhtavat kotiin hämärän tullessa, häilyen koko päivän
sinne tänne kuin suuri valkosiipinen lokkilauma. Ajankulku unohtuu eikä
nukkumisesta ja levosta ole puhettakaan."
"Mitä lajia väkeä tuohon työhön oikein palkataan?"
"Pääasiallisesti kiinalaisia, japanilaisia ja italialaisia. Silloin
ovat kämpät täynnä opiumin höyryjä, ja vierasten kielten sekamelska
kaikuu yötä päivää. Tien toisella puolella uhrataan itämaan jumalille
ja toisella palvotaan Pyhää neitsyttä, ja kun on aherrettu vieri
vieressä koko päivä, vietetään yö juoden, räyhäten ja tapellen."
"Kuinka kauan tuota kestää?"
"Vain noin kuusi viikkoa. Silloin ovat laivat lastatut ja ahjot saavat
sammua. Miehet menevät levolle ja häipyvät pian elokuun usvaan pohjolan
viileiden tuulten tuudittamina, minkäjälkeen Kalvik on jälleen kymmenen
kuukautta tämmöinen ihmisten kammoma, kuollut ja autio kylä."
"Kautta Jupiterin, tepä osaatte kertoa!" huudahti Boyd ihaillen. "Mutta
en oikein käsitä, miten tuo kaikki voi kannattaa, kun kalastusaika on
niin lyhyt. Noiden suurten säilyketehtaiden ylläpito vaatii suuria
summia."
"Aivan niin, mutta ne tuottavatkin suunnattomasti; välistä koko
yritykseen sijoitetun pääoman kesässä."
"Mahdotonta!" Emersonin välinpitämättömyys oli haihtunut kuin
taikaiskulla.
"Kaksi vuotta sitten saapui tänne toukokuun alussa eräs laiva tuoden
koneita, rakennustarpeita, hiiliä ja kokonaisen armeijan työväkeä
mukanaan. Tavarat purettiin maihin, tehdas lyötiin kokoon kuumeisella
kiireellä, ja kun nousu alkoi, oli kaikki valmista. Laiva purjehti
tiehensä elokuussa lastiruumassa niin runsas saalis, että siitä saatu
hinta oli menoihin verraten kaksinkertainen. Willis Marsh korjasi viime
kesänä taskuunsa vieläkin suuremman voiton, mutta sehän johtui tietysti
hintojen noususta. Ensi kesä on taas oikea lohikesä."
"Kuinka niin?"
"Joka neljäs vuosi on aina kalarikkain kenenkään voimatta selittää,
mistä se johtuu. Saalis on aina niukin silloin kun presidentin vaalia
toimitetaan, mutta runsain taas vuonna, jolloin Yhdysvaltojen uusi
presidentti ryhtyy toimeensa."
Boyd purskahti nauruun. "Sittenpä on Alaskan lohi innostuneempi
politiikkaan kuin minä. Mahtaakohan se olla tasavaltalainen vai
demokraatti?"
"Jos on punalohesta kysymys, niin olenpa melkein varma, että sanoisitte
sitä sosialistiksi", nauroi Cherry vastaan.
Emerson nousi ja alkoi kävellä edestakaisin. "Niillä tehtailla on siis
kaikilla samat ansiomahdollisuudet?"
"Aivan samat"
"Minulla ei ollut aavistustakaan, että lohenkalastus kannattaa täällä
niin hyvin."
"Asian oikea laita onkin pidetty aina visusti salassa kaikilta
asiaankuulumattomilta. Kalvik-joki on maailman lohirikkain, josta
toivottu saalis ei ole kertaakaan jäänyt saamatta, ja senpätähden
vartioipikin yhtiö sitä niin kateellisesti, ettei matkamiehelle suoda
edes yösijaa. Paikka on melkein kokonaan eristetty muusta maailmasta,
ja yhtiön tarkoitus on pysyttääkin se sellaisena."
Nuoren miehen mielenkiinto oli nyt ilmeisesti kokonaan herännyt.
"Mainitsemanne saavutukset pitävät paikkansa?"
"Sellaisiin tuloksiin on päästy."
"Mitähän tuommoisen suolaamon rakentaminen ja ensi kalastuskauden
käynnissäpito maksaisi?"
"Noin parisataatuhatta dollaria, sanotaan. Mutta luulen, että saaliin
voi kiinnittää jo etukäteen, joten taakka ei käy niin rasittavaksi."
Mies tuijotti eteensä hetkisen ja kysyi sitten: "Voisiko mikään estää
minua ryhtymästä tuohon hommaan?"
"Monetkin seikat. Onko teillä rahaa?"
"Ehkä. Eikö muuta?"
"Tehtaan paikka?"
"Se lienee helposti saatavissa."
Cherry nauroi. "Päinvastoin. Tarkoitukseen kelvollisia palkkoja on
hyvin vaikea saada, syystä että yrityksen menestykselle ovat muutamat
luonnon tarjoamat edut välttämättömät -- kuten esimerkiksi raitis,
juokseva vesi, ja yhtiö on jo sitäpaitsi vallannut ne kaikki."
"Minä ymmärrän." Emerson vaipui masentuneen näköisenä erääseen
nojatuoliin ja tuijotti synkin katsein takkavalkean loimuun.
"Jumaliste, olisinpa halunnut yrittää kerran vielä!" mutisi hän sitten
hammasten välistä ja puristi lujasti tuolinsa käsinojia. Tyttö loi
häneen nopean silmäyksen, mutta toinen ei näyttänyt enää huomaavankaan
hänen läsnäoloaan.
"Voisikohan täältä palkata jonkun oppaan"? kysyi Emerson hetkisen
kuluttua mietteistään havahtuen. "Jatkamme matkaa päivän tahi parin
kuluttua."
"Constantine hankkii kyllä teille jonkun. Ettehän tietenkään aio mennä
Katmal-solan kautta?"
"Kuinka niin?"
"Paikka on kovin vaarallinen, josta kuljetaan vain silloin, kun ei
muuta keinoa ole. Sitä tietä on matka etelärannikolle kylläkin lyhin,
mutta tuota solaa sanotaan kolmenkymmenen surman suuksi, minkätähden
kehoittaisin teitä pyrkimään vuoriston poikki kauempana idässä, jossa
se on matalampi. Postilaiva poikkeaa molempiin paikkoihin."
Toinen nyökäytti päätään myöntävästi. "Mitäpä turha uhkarohkeus
hyödyttäisi; minulla on kyllä aikaa. Toivoisin vain voivani jotenkin
korvata suuren ystävällisyytenne. Olimmehan aivan näännyksissä, kun
osuimme luoksenne."
"Vain sulaa itsekkyyttä minun puoleltani!" huudahti tyttö. "Jos
eläisitte tässä kuolettavassa yksitoikkoisuudessa muutamia kuukausia,
niin ei selityksiä kaivattaisi."
Päivän mittaan tunsi Boyd useamman kerran tytön tutkivan katseen
seurailevan häntä, ja kun he päivällisen jälkeen istuivat arkihuoneessa
Fraserin jaarituksia kuunnellen, huomasi hän jälleen tuon tarkastelevan
katseen, joka oli samalla merkillisen miettivä ja kysyvä. Cherry
soitti jälleen ja kehoitti häntä laulamaan, mutta hän kieltäytyi
istuen sitten koko illan äänettömänä ja syviin mietteisiin vaipuneena.
Vieraiden toivotettua hyvää yötä valvoi tyttö vielä kauan kulmat
rypyssä eteensä tuijottaen ikäänkuin jotakin pulmallista kysymystä
pohtien. "Ihmettelenpä, tekisikö hän sen"! virkkoi hän vihdoin. "Ja
kykenisikö hän siihen!" Hän nousi ja alkoi kävellä edestakaisin lisäten
päättävästi: "_Jotakin_ täytyy tehdä, sillä tämä ei voi enää jatkua,
ja -- kukapa tietää -- ehkäpä nyt on minun vuoroni; ehkäpä sallimus on
lähettänyt hänet luokseni."
Elämässä on hetkiä, jolloin aivan mitättömät seikat aiheuttavat
kohtalokkaita päätöksiä, jolloin äänensävy tahi vain kulmakarvain
kohotus ratkaisee mitä tärkeimpiä kysymyksiä, hetkiä, jolloin joku
havainto tahi mielijohde rikkoo lujankin liiton ja solmii uuden, ja tuo
nuori nainen tunsi aivan vaistomaisesti, että nyt oli sellainen hetki
tullut hänellekin. Oli jo myöhäinen, kun hän mietteistään vihdoinkin
havahtuen meni levolle.
Seuraavana aamuna antoi hän Constantinelle käskyn ajaa valjakko
portaiden eteen heti aamiaisen jälkeen. Ja kääntyen Emersoniin, joka
samassa astui huoneeseen, hän lisäsi hiljaa:
"Jos tulette mukaani ajelemaan, niin näytän teille jotakin."
Äänen vakavuus sai Emersonin myöntymään empimättä ja puolta tuntia
myöhemmin kietoi hän rekipeitteet tytön ympärille asettuen itse
kannaksille ruoska kädessä. Constantine hellitti kätensä johtajan
kaularemmistä ja samassa lähti valjakko liikkeelle kiitäen tuulen
vauhdilla jyrkkää törmää alas joen jäälle.
"Valjakkonne on verraton", huomautti Boyd katsellessaan harmaita
selkiä, jotka nousivat ja laskivat nopeassa tahdissa kahdessa
säännöllisessä rivissä, ja heiluvia, tuuheita häntiä.
"Paras täälläpäin", hymyili tyttö. "Sata penikulmaa päivässä on niille
vain leikkiä."
Raitis ilma ja nopea vauhti karkoittivat heti kaikki synkät mietteet
nuoren miehen mielestä, ja olihan tämä matkakin tuntematta, massa
seudussa tuntematonta päämaalia kohti ja viehättävän tytön seurassa,
josta hän ei myöskään tiennyt mitään, tavallisuudesta poikkeava.
"Ettekö ole lainkaan utelias, sir?" Tyttö käänsi häneen päin pyöreän
posken, joka punoitti viehättävästi pehmoisen turkispäähineen valkoista
villaa vasten.
"En hituistakaan! Nautin vain sanomattomasti", vastasi Boyd.
Tuo kuulosti jo kohteliaalta, ja tyttö loi häneen kirkkaan, hyväksyvän
silmäyksen, mutta kääntyi samassa poispäin otsalla pienoinen poimu.
Hän oli tehnyt illalla erään suunnitelman, jonka toteuttamiseen hän
tarvitsi tämän miehen apua, jos tämä nyt osoittautui tarkoitukseen
soveliaaksi, minkä suunnitelman onnistuminen oli kuitenkin suuresti sen
varassa, säilyikö tämä heidän ystävällinen suhteensa.
"Näytitte sangen innostuneelta, kun eilen puhelimme
lohenkalastuksesta", alkoi hän kautta rantain ja välinpitämättömästi.
"Aivan oikein, mutta mielenkiintoni hävisi, kun kuulin, ettei yhtään
tehtaan paikkaa ollut enää saatavissa."
"On yksi. Kun tulin tänne vuosi sitten, niin pälkähti päähäni hankkia
sellainen, ja onnistuinkin saamaan parhaan, mikä oli jäljellä.
Kuultuaan siitä valtasi Willis Marsh kaikki muut, ja vaikka minulla ei
ole ollut mitään erikoisia suunnitelmia, en ole kuitenkaan luopunut
omastani."
"Sinnekö olemme nyt matkalla?"
"Niin. Olitte eilen valmis ryhtymään johonkin uuteen yritykseen, niin
että vien nyt teidät katsomaan paikkaa."
"Turha vaiva. Enhän voi ostaa sitä."
"Sitähän ei ole kukaan pyytänytkään", hymyili tyttö. "En möisi paikkaa,
vaikka maksaisitte hinnan heti, mutta jos haluatte rakentaa tehtaan,
niin luovutan maan kohtuullisesta voitto-osuudesta."
"En voi sanoa vielä sitä enkä tätä", vastasi Emerson hetkisen
tuumittuaan. "Yritykseen tarvitaan suuri summa rahaa -- parisataa
tuhatta dollaria, eikö niin?"
"Tarvitaan kyllä, mutta tilaisuus on myös suurenmoinen. Voitatte sata
sadalta niinkuin ei mitään. Luuletteko voivanne hankkia rakentamiseen
tarvittavat rahat?"
"Kyllä. Onhan minulla muutamia mahtavia ja vaikutusvaltaisia ystäviä",
vastasi Boyd vältellen. "Mutta varma en ole."
"Voittehan ainakin yrittää. Senhän voi jokainen tehdä."
"Mutta en tiedä kerrassaan mitään tuosta hommasta. Pelkään, etten
kykene siihen."
"Olen ottanut tuon kaiken huomioon, ja on eräs keino, joka takaa
menestymisen. Uskon, että tulette hyvin toimeen miesten kanssa ja
saatte työt sujumaan."
"Oh, kyllä, sen taidon osaan." Hänen leveät hartiansa kohosivat, kun
hän veti syvän henkäyksen. "Kertokaahan suunnitelmanne."
"Täällä rannikolla on eräs mies, George Balt, joka tietää
lohenkalastuksesta enemmän kuin kukaan muu Kalvikissa. Hän on
ollut kalastaja kaiken elinaikansa. Hän löysi Kalvik-joen, perusti
ensimmäisen säilyketehtaan, ja oli sen päällikkö, kunnes hän riitaantui
Marshin kanssa, joka rupesi häntä komentelemaan. Balt on sitä lajia
miehiä, joita ei komennella, ja kun yhteistoiminta kävi mahdottomaksi,
rakensi hän aivan omasta aloitteestaan pienen suolaamon, sillä
seurauksella että Marsh murskasi hänet vuoden kuluessa pyyhkäisten
hänet tieltään samoin kuin hän aikoo karkoittaa minutkin, mitättömän
tyttöraukan. George köyhtyi puille paljaille ja palasi Marshin luo,
mutta ei saanut enää työtä. Hän omistaa arvokkaan apajan, näettekös,
jonka Marsh tahtoo kaikin mokomin saada haltuunsa, ja työnsaannin
ehdoksi pantiin, että hän luopuu tuosta apajasta eikä ryhdy enää
yrittämään omin neuvoin. George kieltäytyi tietysti, minkätähden
vaino alkoi entistä kiihkeämmin. Hän on jo pari vuotta nähnyt nälkää.
Etujaan valvoessaan käyttää Marsh kumppaneineen aivan samoja keinoja
kuin Hudson-yhtiö ennen: alkuasukkaat pidetään rautaisessa kurissa ja
valkoisille miehille tehdään seudulle asettuminen mahdottomaksi.
"George Baltille ei tohdi kukaan antaa ruokaa ja yösijaa, eikä
ainoakaan tehdas ota häntä työhön, minkätähden hänen täytyy hankkia
välttämättömät tarpeensa aina Dutch Harbourista saakka. Ja poistuakaan
hän ei tohdi eikä jättää oman onnensa nojaan rakennuksia, jotka ovat
hänen omaisuutensa viimeinen tähde, vaan harhailee täällä orpona kuin
henkipatto. Hän on rehellinen ja kunnollinen, oikea kunnian mies,
mutta hänen elämänsä sisältyy kokonaan hänen ammattiinsa; muusta hän
ei tiedä mitään eikä välitäkään. Omasta mielestään hän on kuin koko
tämän alueen isä, ja kun hän näkee toisten hyötyvän ja rikastuvan
alalla, jolle hän uran uursi, murtuu hänen sydämensä. Nousun alkaessa
ilmestyy hän joka kesä soiden ja rämeiden takaa ja hiiviskelee jokea
reunustavassa pensaikossa kuin pahantekijä tahtoen olla näkymättömänä,
mutta silti lähellä. Yksinään hän seisoskelee ja kuuntelee hajamielisen
näköisenä koneiden melua, nähden vihollistensa rikastuvan tuosta
hopeisesta armeijasta, jota hän pitää omanaan. Häntä kaihdetaan kuin
spitaalitautista. Kukaan ei saa häntä puhutella eikä osoittaa hänelle
minkäänlaista toverillisuutta, mikä kaikki on tehnyt miehen melkein
mielipuoleksi; hänestä on tullut leppymättömän vihan ja kiihkeän
kostonhimon kalvama olento, joka elää vain tilaisuuttaan vaanien. Olen
varma, että hän vielä kerran tappaa Marshin."
"Hm! Tuon Marshin näyttää kohtaavan täällä joka paikassa", huomautti
Boyd, joka oli kuunnellut tarkasti.
"Aivan niin. Hän tahtoo olla koko tämän alueen herra, ja jos päätätte
ryhtyä yritykseen, niin ottakaa huomioon, että saatte hänestä mitä
häikäilemättömimmän ja kostonhimoisimman vihollisen; siitä saatte
olla varma. Tämä ei ole todellakaan lasten leikkiä, mutta mies, joka
kukistaa Marshin, tietää myös tehneensä jotakin." Hän vaikeni ikäänkuin
punnitakseen sanansa ja lisäsi sitten harvakseen: "Ja minä olen varma,
että te olette siihen kuin luotu."
Mutta Emersonin mietteet eivät kohdistuneet nyt tuohon kohtalon hänelle
määräämään tehtävään ja Marshin vihollisuuteen, vaan ne kulkivat aivan
toista latua.
"Balt tuntee siis tämän homman läpikotaisin?" sanoi hän.
"Joka otteen, niin sanoakseni. Hän on käytännöllinen ja rehellinen,
ja hänen apajansa takaa meille varman menestyksen. Noustessaan
seuraa lohi tarkoin määrättyjä kulkuteitä, näettekös, joka vuosi
samoja, jotka muutamissa kohdissa poikkeavat niin lähelle rantaa,
että voi rakentaa kiintonaisia pyydyksiä eli satimia, joihin niitä
sulloutuu miljoonittain. Yksi sellainen pyydys tuottaa enemmän kuin
kokonainen kalastaja-armeija, joka laskee verkkonsa syvälle vedelle,
ja senpätähden onkin Marsh vainonnut Georgea niin säälimättömästi
pakottaakseen hänet luopumaan apajastaan."
"Olisikohan tuo Balt halukas liittymään meihin?"
"Halukasko"! Cherry nauroi. "Odottakaahan, niin näette."
He saapuivat perille -- korkeiden äyräiden reunustaman puron suuhun,
johon Cherry käänsi valjakon. Emerson hypähti kannaksilta ja juoksi
valjakon eteen vieden koirat lähellä näkyvään näreikköön, johon hän
sitoi ne lujasti runkoihin kiinni, sillä tämä valjakko oli kuin
susilauma, jonka mieli paloi vain taipaleelle.
He nousivat yhdessä törmälle ja katsahtivat ympärilleen todeten, että
paikka oli todellakin erinomainen, jonka kaikki edut Cherry sitäpaitsi
kuvasi mitä valoisimmin värein, kuin kauppias, joka on joutunut
tekemisiin hieman epäröivän ostajan kanssa.
"Tuo kaikki kuulostaa ihmeen houkuttelevalta ja todenmukaiselta",
sanoi Boyd viimein, "mutta meidän täytyy ottaa myös tarkoin huomioon
kaikki seikat, jotka vaikeuttavat suunnitelman toteuttamista, ja niitä
on paljon. Ensimmäinen on luonnollisesti pääoman hankinta. Minulla
on kylläkin pienoinen summa jo hallussani, mutta kaksisataatuhatta
dollaria! Hirvittävä summa, jonka saaminen voi käydä mahdottomaksi
kaikista mahtavista ystävistä huolimatta. Toinen tärkeä tekijä on
aika. Nyt on joulukuu jo alullaan ja minun pitäisi ehtiä tänne
takaisin huhtikuun lopussa, ja kolmanneksi, kykenisinkö saamaan
kaikki tarkoituksenmukaiseen kuntoon ja osaisinko toimia niin, että
yrityksemme onnistuisi? Tehtävä on varmaankin sangen monimutkainen,
ala, josta en tiedä kerrassaan mitään. Sitten on vielä lukemattomia
vaikeasti ratkaistavia kysymyksiä, kuten koneiden saaminen tänne
ajoissa, kiinalaisen työvoiman palkkaaminen, sopivan laivan
hankkiminen, saaliin rahaksimuutto ja --"
"George Balt on tehnyt tuon kaiken montakin kertaa, joten hän
kyllä tietää kaikki nuo seikat", keskeytti Cherry päättävästi.
"Vastoinkäymisten sattuessa on aina joku neuvo, johon turvautua, ja
täytyneehän teidän suoriutua siitä, mistä toisetkin."
Mutta Emersonia ei voitettu niin helposti. Vaikka hän olikin nuori,
oli hän jo saanut kokea, kuinka pettävät ihmistoiveet ovat, ja hänen
periaatteensa oli pohtia kysymys joka puolelta, ennenkuin antoi
lopullisen vastauksensa.
"Pieninkin laskuvirhe voi turmella kaikki", mietti hän, "sillä tämä maa
on erilainen kuin muut. Täällä eletään melkein kokonaan eristettyinä,
ja jos joku koneiston osa pettää, ei ole aikaa lähteä toista hakemaan."
"Vaikeudet ovat luonnollisesti suuret", myönsi tyttö, "mutta
voitonmahdollisuudet ovat myös senmukaiset, eikä tässä ole millään
muotoa uhkapelistä kysymys. Tilaisuus on todellakin edullinen.
Jokainen, joka on maailmassa suorittanut jotakin, luottaa onnettaren
suopeuteen, ja onnistumisen toiveethan juuri tekevätkin elämän elämisen
arvoiseksi."
"Siltähän se kyllä voi tuntua, kun lähdetään otaksumien poluille",
vastasi Emerson hieman ivallisesti, "mutta käytännössä huomaatte, että
menestys on useimmiten tarkkojen laskelmien tulos. Kaikki nuo äsken
mainitsemani seikat ovat sitä lajia, että niihin voi liittyä tuhansia
asianhaaroja, jotka --"
"Maailmassa on vain yksi, joka voi murtaa teidät, ja se olette te
itse, eikä kukaan voi tietää, miten joku yritys onnistuu, ennenkuin on
ryhtynyt siihen", keskeytti tyttö toisen kerran katsoen kumppaniaan
tiukasti silmiin otsallaan päättäväinen ryppy. "Voihan sattua,
ettei yrityksemme onnistu; sellaisia mahdollisuuksiahan saattaa
olla miljoonittain, mutta älkää nyt ruvetko niiden lukumäärää
laskemaan. Ottakaa sen sijaan lukuun kaikki ne tosiasiat, jotka
takaavat menestyksen, älkääkä olko heikkouskoinen, kun ei ole mitään
pelon syytä. Eihän pelkoa ole olemassakaan. Se on vain rohkeuden
puutetta, samoinkuin epäröinti on vaillinaisen päättäväisyyden
merkki. En ole vielä nähnyt mitään, jota olisin pelännyt, ja -- te
olette _mies_. Onneton on nainen, joka tahtoo, että hänet vallataan
ilman liehittelyjä. Teidän täytyy käydä häneen käsiksi ja ryöstää
hänet mukaanne, sen sijaan että huokailette hänen ikkunansa alla
mandoliinianne näppäillen. Häntä kohtaan täytyy olla jyrkkä, taipumaton
ja häikäilemätön. Tappelusta ei ole kukaan suoriutunut voittajana
neuvottelemalla, vaan toimimalla, ja jos ihminen pohtii jotakin
kysymystä kyllin kauan, kasvavat vaikeudet voittamattomiksi, olipa
asia kuinka yksinkertainen hyvänsä. Ei, sattumat ne ovat, jotka
ihmiskohtalon määräävät, ja kun viitoittaa itselleen tien, on se
suunniteltava niin häikäisevän kirkkaaksi, että sitä voi pimeässäkin
seurata; päämaalin lähetessä se valkenee jälleen. Älkää seisoko
paikallanne pimeyteen tuijottaen ja ajatellen, että pyritte eteenpäin
kun hämärä hälvenee, sillä siten ette pääse milloinkaan mihinkään."
Sanat lausuttiin vakaumukselta ja voimalla, joka sai nuoren miehen
innostumaan. Hän olisi mielellään sanonut jotakin, mutta tyttö viittasi
häntä vaikenemaan ja jatkoi:
"Odottakaa, en ole lopettanut vielä. Olen pitänyt teitä silmällä
ja tiedän, että olette jostakin syystä menettänyt rohkeutenne ja
luottamuksen tulevaisuuteen. Teillä on ollut vastoinkäymisiä, jotka
ovat masentaneet ja katkeroittaneet mielenne, mutta olen varma,
että teillä on kaikki menestyksen edellytykset, sillä te olette
nuori ja järkevä, kylmäverinen ja päättäväinen. Tilaisuus, jonka nyt
teille tarjoan, on elämänne suurin, jota hyväksenne käyttäen voitte
kahdeksassa kuukaudessa poistaa kaikki entisten vastoinkäymisten ja
pettymysten jäljet. Samalla valvon omia etujanikin, sillä en ole
sentään niin yli-inhimillisen jalo. Uskon, että sallimus on lähettänyt
teidät Kalvikiin omaa onneanne luomaan ja samalla vapauttamaan minut
ja George Balt-raukan, jota ette ole milloinkaan nähnyt, yhteisestä
vihollisestamme. Te kykenette siihen ja te voitatte."
Emerson ojensi vaistomaisesti kätensä ja tarttui tytön suureen
kintaaseen, joka kätki tämän hennon käden. Silmät sädehtivät, ja
kasvoilla, jotka olivat aina olleet synkän masentuneet, kuvastui
nyt uuden toivon kirkas kajastus. Hartiatkin olivat kohonneet ja
siirrähtäneet taaksepäin, ikäänkuin jokin äkillinen voiman pulpahdus
olisi kirvoittanut huolten raskaan taakan.
"Olette oikeassa!" lausui hän lujasti. "Lähetämme vielä tänä iltana
sanan Baltille."