TUOMAS: Heleijaa, iloitaan, kerta sitä vain ihmistä vihitään.
MIINA: Minä muistelen Tuomasta aina.
TUOMAS: Muistelen minäkin sinua, mutta en saa enää rakastaa. Kaikella
on aikansa ja kaikella määrätyt rajansa, aika syntyä ja aika kuolla,
aika istuttaa, aika repiä istutettua alas.
MIINA: Niin on. Pois on mennyt meistä toinen.
TUOMAS (laulaa):
Kaks oli meitä kaunokaista
täällä saarella kanoa,
yhenmuotoiset molemmat.
Käsikkähä me kävimmä,
sormikkaha me sovimma,
rinnan riihihuonehesen.
Kaks oli meitä kaunokaista,
oli kuin kananpojaista.
Pois on mennyt meistä toinen,
toinen suuresti surevi,
itkevi ikänsä kaiken,
aian kaiken kaihoavi.
MIINA: Elä, elä ole surullinen, onhan nyt ilon hetki.