TUOMAS (kerskuen, kohottaen housujansa): Minkä olen luvannut, sen
pidän. (Kaataa pullosta molempiin laseihin.) Voiko kukaan tämän taivaan
alla tulla ja sanoa, ettei Tuomas olisi ollut sanansa kokoinen, voiko
-- voiko sanoa, että sankari enempää jaksaa -- mitä -- risteilkööt mitkä
tunteet tahansa läpi ruumiini ja sieluni, minä seison sanassani, seison
paikallani kuin härkä, kuin Bileamin aasi -- ja uskallan, uskallan --
vaikka tähden taivaalta ryöstää --
MIINA: Se on oikein.
TUOMAS: Se on oikein. Sillä, tässä on se poika, joka ei jaloakaan
vaimoa pelkää. Kun siitä ei muuten pääse, ottaa sen omakseen ja
lepyttelee sitä -- ha-haa.
MIINA: Se on oikein.
TUOMAS (ryyppää): Ja tarpeenhan se on vaimo. Kun rikkoo, on keneltä
anteeksi pyytää. Ja kuka tarpeen tullessa tukistaisi --
MIINA: Kyllähän Amalia siihen pystyy. Vaan miten sinä, Tuomas, jaksat,
kun olet niin hellä? Ja jos avioliitto on kovaa sinun hellälle
luonnollesi.
TUOMAS: Etkö ole nähnyt, mikä rohkeus minussa asuu? Söisin ennen
tynnörin suoloja, ennenkuin vaimon naisin, mutta nain kuitenkin,
ennenkuin suolat syön. Mitä siihen sanot?
MIINA: Se on tosi miehekkyyttä.
TUOMAS: Jukoliste, Miina.
MIINA: Ai, ai, Tuomas. Minä olen suora ihminen, minä sanon suoraan,
minä ihan rakastin Tuomasta.
TUOMAS: Niinhän minäkin Miinaa. Vaan ei puhuta siitä. Joka hillitsee
mielensä, on parempi kuin se, joka kaupungin voittaa.
MIINA: Mutta, jos Tuomas joskus katuu.
TUOMAS: Miksi katua? Onhan minulla järki, joka valvoo askeleitani,
ja on sydän, joka ymmärryksellä seuraa taivaltamistani näillä elämän
kaltaisilla poluilla. Ei. Enkö minä tietäisi niitä? Eikö ole sama,
minne ne menevät ja mistä ne tulevat, sama mikä sinä olet ja mikä on
se, jonka kanssa aikaasi kulutat? Pian on se mennyttään. Puhdista
siis sydämesi ilolle ja avaa silmäsi ja katso ja nauti aikanasi. Ja
sinä näet ihmeellisen leikin, kirjavan ja viehättävän. Minkä leikin
sinä näet, Miina? Elämän leikin sinä näet. Jos katsot ajatuksissasi
kauas, kauas taaksepäin, niin näet, kuinka vuoret perustettiin ja
syvyydet mitattiin, kuinka meren ääret määrättiin ja tähdet taivaalle
siroiteltiin ja maan perustukset laskettiin ja kaikkinaiset siitä
kasvatettiin. Ja katso, silloin minä jo maan mullassa olin ja elin
ja vaikutin ja iloitsin joka päivä ja odotin, milloin leikkini
aloittaisin. Ja kun aloitin, niin niinkuin vasikka niityllä minä
juoksin ja kirmasin ja unohdin, kuka ja mistä olin ja minne minun
matkani kävi. Niin minä leikitsin ja iloitsin ihmisten lasten kanssa,
joita minun sydämeni rakasti, kaikkia, erotuksetta, koska kaikki saman
Luojan luomia olivat. (Nostaa lasiaan.)
MIINA: Kaikkia Tuomas rakasti. Ei, sehän menee päähän.