Tuomas ottaa Amaliaa vyötäisistä.
AMALIA: Ai, ai, ei Tuomas ole nyt niin kiihkeä, rutistuu harsot vielä.
No, kirkosta tultua sitten lemmitään enemmän, kun tämä leninki pois
pannaan. Alkaa ollakin kiire. Rovasti soitti, että olla varmasti saarnan
loputtua sakastissa, niin hän siinä heti vihkii, oi-oij-joi -- kun yhtä
kaikki pelottaa tämä askel.
TUOMAS: Ja minua, voi, voi Amalia, voi-voi-voi, tuhannesti voi-voi
tämän elämän kulkua --
AMALIA: Elkää nyt noin.
TUOMAS: Voi-voi ja voi-voi-voi.
AMALIA: Elkää nyt noin, Tuomas kulta, pelätkö. Enhän minä Tuomasta
tapa, enhän omaa kultaani toki. Ymmärränhän minä, että naitu mieskin
on ihminen vielä ja ihmisen luonnolla varustettu, ja annan joskus
hengittääkin -- kun ei liiaksi --