ELLI (hermostuneesti): No, olkoon, saanhan toiste joskus.
YRJÖ: Et saa. Minä lähetän sinut hullujenhuoneeseen vartioitavaksi.
ELLI: Lähetä, jos tahdot. Pyysin sinua eilen, että ottaisit minut
luoksesi. Sinä et tahtonut. Vastaa nyt seurauksista. Minä en jaksa
olla täällä. Minä en vastaa enää teoistani. Minä tulen hulluksi. Jussi
rakastaa häntä. -- Heidän täytyy saada toisensa. Ja minä, minä lupaan
rakastaa sinua, oppia sinua rakastamaan. Sinun täytyy ottaa, ottaa
minut luoksesi.
YRJÖ: Oletko hullu! Miten minä voisin ottaa sinut luokseni? Eihän siinä
ole mitään järkeä.
ELLI: Ihmisten tähdenkö sinä et voi?
YRJÖ: En ihmisten, en sinun, en itseni, enkä Jussin. Sinähän olet
hullu, ihan lapsellinen päähänpistoinesi.
ELLI: Kaikkien erojen, kaikkien onnettomuuksien syynä ei ole kummempia
päähänpistoja.
YRJÖ: Mutta tämäpä lääkitään ajoissa.
ELLI: Kuka lääkitsee?
YRJÖ: Jussi.
ELLI: Ei ikinä. Uskotko nyt, kun minä sanon, että ei ikinä. Ei millään
tule elämä enää entiselleen. Yrjö, sinun täytyy auttaa minua, ottaa
minut luoksesi. Minä lupaan olla sinulle hyvä. Sinä kaipaat vaimoa,
sinä olisit ottanut minut ennen, ja sinä sanoit minua eilen vahingossa
rakkaaksi. Sinä pidät minusta, elä tingi. Minä olenkin oikeastaan hyvä.
Minä en ole vain päässyt kehittymään vierasten käsissä -- näethän,
kuinka minä olen avuton, kuinka minä tarvitsen sinua, minä tarjoudun
sinulle, sinulla ei ole sydäntä työntää minua luotasi. (Painautuu Yrjön
syliin, joka vastustaa ensin, vaan ei voi sitten Ellille enää mitään.)
ELLI: Yrjö, sinä olet ainoa turvani. Näin, Yrjö, näin on niin hyvä
olla. Jos sinä minut jätät surmaan itseni. Vaan ethän jätä, et koskaan
minua jätä?