JUSSI: Hulluhan sinä olet.
ELLI: En tiedä, minäkö vai muutko lienevät. (Itku tahtoo pyrkiä, mutta
hän taistelee sitä vastaan.)
JUSSI (taas polvistuen): Elli, rakas Elli.
ELLI (kahdenvaiheilla, leppyykö vai ei): Niinkö sinä hänellekin sanot.
Rakas hän mahtaa sinusta ollakin. Onhan hän nuori, onhan hänellä
kiiltokengät, onhan hänellä lantioviiva. -- Ei, ei, en luullut elämää
näin kammottavan kurjaksi --
JUSSI: Elli, minä tunnustan vikani.
ELLI: Vai tunnustat sinä vikasi. (Ivallisesti.) No, eihän sellainen ole
vika eikä mikään. Ainahan sellainen pienillä neularahoilla kuitataan.
Ehkä nytkin hyödyn neularahat edes.
JUSSI (keksien): Suo anteeksi, etten huomannut -- (ottaa lompakkonsa)
-- että tässä yhteydessä muistan. Sinä tietysti tarvitset (ojentaa
rahoja).
ELLI: Ei kiitos. Säästä ne vain uudelle vaimollesi.
JUSSI (pannen rahat pöydälle): Panen ne tähän.
ELLI: Elä minua varten. Maksa sitten virallisia teitä, kun ero on
tapahtunut. En koske niihin.
JUSSI: Jos kuitenkin koskisit.
ELLI: En koske. Koska niin kalliiksi tulen, koska katunainen tulee
halvemmaksi. Vaikka kyllä ansaitseisin ne. Tässä hoidan talouttasi,
katson, että mieliruokiasi saat. Eikö ole ollut nytkin kotletteja
melkein jokikinen päivä? Ja sittenkin sinusta kotirakkaus ei riitä.
Minä en riitä. Jokainen katunainen, jokainen lantioviiva korvaa minut.
JUSSI: Niin korvaakin, kun olet tuollainen.
ELLI: Niin, ja katunainen tulee halvemmaksi. Vaan ansaitseepa se
enemmän kuin minä. Se saa plyymin, se saa silkkipuvun, se saa
värjäämättömiä nahkoja. Vaan milloin minä saan? Joka neularahasta
pitää ensin käydä riita.
JUSSI: Ahaa, sinä paljastat nyt itsesi. Siitäkö ne huokaukset ja
ristiriidat ovat?
ELLI: Siitä. Etten ole tiennyt, millä miestä kiinni pitää, en tiennyt
mitään lantioviivasta, en kiiltokengästä --