MIINA: Ha-ha-haa. Sinähän pelotat ihmiset pakoon -- ha-ha-haa --
Säikähtipä se sinun rakkauttasi -- ha-ha-haa --
AMALIA: En minä joka miehen syliin juoksekaan, omani syliin jos juoksen.
MIINA: Kainous kaunistaa. Ja kainot ihmiset saavat kauniita jälkeläisiä.
AMALIA: Niinkö kauniita kuin isäsikin sai?
MIINA: Niin, isäni? Sai jälkeläisikseen kaupunkilaisia kuitenkin.
Meidän suku on vanhaa porvarissäätyä, tiedä se. Minun isäni oli
suutarimestari ja sen isä suutari ja isänisä suutari.
AMALIA: Jos kaikki teidän suvussanne ovat olleet suutareita, niin
Aatamikin on ollut suutari ja sehän se on minunkin esi-isäni. Että yhtä
vanhoja ne ovat kaikki suvut ja sama on kaikkien kristillisten sukujen
esi-isä. Vai eikö Aatami olekaan sinun esi-isäsi?
MIINA: Tiettävästi.
AMALIA: Vaan tiedätkös kukas oli sitten?
MIINA: Näiden Salokanneltenko?
AMALIA: Niiden kannelten ja muiden kannelten.
MIINA: No se Pekka Parviainen, joka nimensä suomensi.
AMALIA: Ei, Noak se on varmin esi-isä. Pekasta ei raamattu mitään
puhu. No, kun on yhtä vanhat esi-isät, elä kersku. Vai kauneudellasiko
ylpeilet?
MIINA: Olenkos minä ruma?
AMALIA: Et, et. Thyh! Kaunis on harakkakin, kun harvoin näkee. Johan
olen sanonut, pysyisit kauempana etkä toisen kalavesille verkkojasi
laskisi.
MIINA: Tuomas on minun sulhaseni.
AMALIA: On, jos ei ole minun.
MIINA: En minä sinun miestäsi rahoillani elättäisi ja vaatettaisi.
Uuden puvun nytkin tilasin.
AMALIA: Tarpeen se onkin. Saapipa siten vihkivaatteet, kun tästä
vihille käydään.
MIINA: Niin, eihän sinulla olisi miehelle housujakaan antaa.
AMALIA: Annathan sinä, mitä se kaksilla tekee. Pue pois siitä mies
minulle.
MIINA: Voipi pukea. Joillakuilla onkin rahaa enemmän kuin muuta paperia.
AMALIA: Pieniä ne ovat noin pienen linnun munat, usko se.
MIINA: Ahaa, taisipa harmittaa rikasta kun köyhän tasku on pullollaan.
Mies se kurkistaakin ensin taskuun ja sitten vasta sydämeen. Vaikka
tokkopa sinusta sydäntä löytyisikään, kun olet mahana koko ihminen.
AMALIA: Itse olen vielä mahani kantanut. Vaan eipähän sinun mahassasi
liene kantamista. Thyh! Kapahauki. Ei tuota mahaa sinulla liene
nimeksikään.
MIINA: Vaan sydäntäpä on. Ja niin lämmin onkin, että vaikka nauris sen
kohdalla paistuisi.
AMALIA: Miestä ei vain ole tullut siihen nauriita paistattamaan.
Eikä niin hulluja taida ollakaan, jotta tulisivat.
MIINA: Hullu onkin se mies, joka ei ymmärrä tulla. Hullu on Tuomaskin,
vaikka sillä onkin niin viisas järki.
AMALIA: Vaan mitä sinä miehellä teet, kun et osaa sitä kurittaa. Tokko
sinä edes miehen tukkaan ylettyisit. Vaan näin minä miestä kuritan.
(Yrittää tarttua Miinaan.)
Kinkkunen tulee samassa.