1. Ilo on käki metsässä, lapsi pieni lattialla.

Käestä olemma jo ennenki Tammikuun osassa lausuelleet, jotta

vähin pelkäämmäki paljoksi yhdelle tulevan, hänestä uudelleen

muistutellessamme. Waan toivoessamme, kuitenki siksi älyä käellä

päässä olevan, ettei, kiitoksestamme ylen suureksi rupeava, jo luulisi

kaikki täyttäneensä, mitä vaaditaan, ja vasta tulisi huolettomammaksi

virassaan, panemma vieläki muutamia ylistyssanoja hänestä. Mainittu

kaikkein odotettu kevä'vieras on monelle yhtä sulonen, kun itse

kevä'ki. Lapset riemahtuvat hänen talven mentyä taas ensikerran

kuullessa ja rientävät muillenki iloansa ilmottamaan, tytöt toivottavat

häneltä tulevia onnia näinki häntä puhutellen:

Kuku kultanen käkönen,

Helkyttele hietarinta,

Papurinta paukuttele,

Saksan mansikka sanele!

Kuku neittä naitavaksi,

Tätä neittä naitavaksi,

Kaunista kosittavaksi,

Tänä vuonna vietäväksi,

Huomena otettavaksi;

Niin mä toiste tullessasi,

Paikoille palatessasi,

Kuon kullat kulmillesi,

Hopiat hivuksillesi,

Sinirihmat silmillesi,

Punalangat pääsi päälle,

Kaulahan komiat helmet,

Kullan ristit rinnoillesi.

Jos lapsille ja tytöille, niin on samate vanhoilleki ikäkuluille käki

suotu vieras, eikä hopulla mikän heitä enemmän huoletuttaisi, kun jos

sanottaisi, ei enää käkiä kukuttelevan. Taas hänen kuultua ainaki

toivovat vielä vuoden elävänsä ja oikein virkistyvätki uudelleen,

olkoon sitte syy käessä eli keväässä etsittävä. Yhdenlaisen ilon sanoo

nyt sanalasku lapsestaki lattialla olevan, josta lapselliset itse

päättäkööt, onko.

2. Oli kaksi talonpoikaa yhdessä kylässä, joista toinen talon

tavaroineen isältä perinyt, toinen työllä ja säästäväisyydellä tyhjästä

aikain talon omistajaksi tullut. Waan vielä maanki omistajana puuttu

häneltä alussa voimaa, niin peltojansa muokata, jotta olisivat aina

täydeksi vuoden tarpeeksi kasvaneet. Niin kerran kävi rikkaalta

laheläiseltänsä lainaa kysymään. Tämä, heti itseänsä toiseen verraillen

ja paljoki parempana pitäen, sano: "miksi et muokkaa maitasi ja toimita

asioitasi minun mukaan. Etkö näe, minkälaisen kasvun perin minä

pelloiltani?" Toinen vastasi tähän:

"Hyvä purresta puhua, venehestä vettä juoa".

3. Ei salli savinen pelto koriata kuokkiata, piian pitkiä hameita,

sukan vartta valkiata.

Wertaelee ei käyttävän talonpojalle herroina elää, joka kyllä onki tosi

asia. Lukemattomia taloja on jo ymmärtämätön herrasteleminen hävittänyt

meidänki maassa. Tämä herrasteleminen osotaksen toisilla vaatteissa,

toisilla juomingeissa ja muussa elämässä. Toiset taas, vaikk' ei

yhdenkän maan korjuussa pitäjiä, ostelevat usiämpia, sillä rikasten

rinnoille päästäksensä, siksikun tämä valherikkaus ynnä maiden kanssa

yhtäkkiä katoopi.

Mehiläinen 1836 · 第 49 / 129 题