TURKKA. Kohta pamahtaa!
_Akat huutavat. Pyssy pamahtaa_. PAHNA-MAIJA _lyyhistyy kontalleen,_
PORO-PIRKKO _ja_ RÄTTÄRI _putoavat istualleen_. TURKKA _juoksee
vasemmalle_.
HUOTARI (_tulee kuistin kautta, osoittaa Pahna-Maijaa_.) Tuo akkako se
pamahti?
PORO-PIRKKO. Minulta se vissiin ampui jalat!
TURKKA _tulee vasemmalta_ PÖLHÖ-KUSTAAN _kanssa, jolla on pistoolin
tapainen ase, sen suuhun kiinnitetty peltinen suppilo_.
PÖLHÖ-KUSTAA. Pani rumasti. Kustaa lensi selälleen. Ei Kustaa ammu enää
koskaan.
HUOTARI (_ottaa aseen_). Onpa aika tussari. Ei ihme, että kaatui mies ja
kaksi musteria. (_Menee kuistin kautta_)
TURKKA. Kustaa, antoiko äitisi rahoja rättärille?
PÖLHÖ-KUSTAA. Antoi äiti hyvin paljon seteleitä ja hopeoita.
PAHNA-MAIJA. Opetettua!--Milloin äitisi antoi? Häh?
PÖLHÖ-KUSTAA. Silloin kun meidän Mustille tuli penikoita, Tolvas-Liisa
keitti kahvia ja Tolari astui puuropataan.
TURKKA. Rättäri, onko opetettua?
RÄTTÄRI. Olen Pietolallekin sanonut, että minulla on ollut lainassa
Pertun leskeltä. Mutta velat on maksettu, ja minulla on kuitatut
velkakirjat hallussani ja tallessani. Mutta hyvin ymmärrän, että Turkka
on joutunut minusta erehdyksiin niin kuin minäkin Turkasta. Minä
puolestani olen halukas pyytämään anteeksi loukkaavan käytökseni ja
valmis ojentamaan sovinnon kättä.
LEENA. Ah kuinka on ihanaa, kun riitaveljet tunnustavat erehdyksensä ja
sopivat rakkaudessa.
TURKKA. Pyrkimyksenäni on ollut ja on koettaa vaeltaa elämäni taival
niin, että voisin aina sanoa: minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.
Ainakin tässä asiassa minkä väitän sen myös todistan niin, että kelpaa
ja kestää.--Pietola, näyttäkää Kustaalle sitä kenkää.
PÖLHÖ-KUSTAA. Siinä se on äidin kenkä!--Siinä on äidiltä viimeiset
terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi Kustaa raukan pojaksi.
PIETOLA. Nyt alan ymmärtää, mitä varten vainaja kutsutti minut luokseen.
PÖLHÖ-KUSTAA. Ottaako Pietola?
PIETOLA. Otan, otan minä sinut raukan, jolle olen ollut niin vihainen.
PÖLHÖ-KUSTAA (_katsoen taivaalle_). Äiti hoi! Nyt Kustaa on Pietolassa
poikana.
LEENA. Hyvä jumala ole kiitetty!
RÄTTÄRI. Minä olenkin uskonut Pietolan syyttömäksi.
TURKKA. Mutta kysymys on siitä, uskooko rättäri itsensä syyttömäksi?
RÄTTÄRI. Sepä kysymys! (_Kääntyy akkain puoleen_) Kysyy uskonko minä
itseni syyttömäksi! (_Ratkeaa akkain kanssa nauramaan_.)
PÖLHÖ-KUSTAA. Mitä sinä rättäri nauroit?
TURKKA. Vastatkaa, rättäri, Kustaalle. Omantuntonne mukaan. Niin kuin
varmasti vastaisitte, jos tuon mierontielle toimittamanne poika raukan
vanhemmat nousisivat haudastaan ja ilmestyen eteenne kysyisivät: Mitä
sinä rättäri nauroit? Tiesithän, että viimeisten terveisten mukana piti
kengässä olla sinun velkakirjasi!
TOLARI _on tullut perältä vasemmalta jääden seisomaan veräjälle_.
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Tuolla on Kustaan isävainaja! Isä, isä,
päivää! (_Menee Tolarin luo ja tämän kanssa vasemmalle näkymättömiin_.)
PORO-PIRKKO. Sysi-Perttu vainaja! Siunaa ja varjele. (_Lyyhistyy
polvilleen_)
LEENA. Tulkaa auttamaan, rättäri pyörtyi! (_Pahna-Maijan kanssa vievät
rättärin perälle oikealle_.)
PORO-PIRKKO. Voi voi kuinka ahdistaa henkeä!
TURKKA. Mikä vaivana?
PORO-PIRKKO. Kuulkaa, Turkka. Ennen Pietolan tuloa leskivainajan luo
Tolvas-Liisa otti kengästä papereita. Näin ne sitten Tolvas-Liisan
peililaatikossa, ja ne olivat rättärin velkakirjoja.
TURKKA. Menkää nyt seuroihin ja tunnustakaa siellä.
PORO-PIRKKO. Antaako Turkka anteeksi?
TURKKA. Jos seuroissa tunnustatte, en muuten.
PORO-PIRKKO. Minä menen ja tunnustan.--Minun sydämeni halkeaa!
(_Äänekkäästi itkien menee perälle oikeaan_.)
TURKKA (_Pietolalle_). Nyt teidän kunnianne on yhtä puhdas kuin on ollut
omatuntonnekin.