ANNI (_tulee perältä, yksin_). Pietola mennyt pois! (_Menee katsomaan
vasemmalle_.) Ahaa, oli noutaja!
TURKKA _ja_ KATRI _tulevat perältä_.
ANNI. Rättäri on tullut takaisin!
TURKKA. Arvasin. Sai sen verran, että on rauhaton kuin kissa
pistoksissa.
ANNI. Mutta jumalalle on kelvannut uhri: Pietola on juonut
kihlajaisianne! (_Ottaa kontin ja menee vasempaan_.)
TURKKA. Minun on ukkoa sääli. En kuitenkaan mahda mitään, kun asia meni
tälle tolalle. Mutta sinä nyt voit olla huoletta tätilässä. Eikö niin?
KATRI. Milloin joutuvat tänne kirjasi?
TURKKA. En osaa sanoa tarkalleen. Menee siihen muutamia viikkoja.
KATRI. Enkä koko aikana saa sinua tavata. Sano vielä viimeinen kerta,
että rakastat minua.
TURKKA. Viimeinenkö kerta? En sano viimeistä kertaa, että minä olen sun
ja sinä olet mun.
KATRI. Ja minä rakastan sinua yli kaiken.
PÖLHÖ-KUSTAA (_tulee perältä_). Voi saateri! Rakastatteko te toisianne?
TURKKA. Rakastamme, ja sen saat sanoa kaikille.
PÖLHÖ-KUSTAA (_laulaa_).
Kaksi niin kaunista kukkasta kasvoi
kahden puolen aitaa.
Rakkaus se nuorten vaikka vuoren
läpitse tunkea taitaa.
KATRI. Hyvästi.
TURKKA. Hyvästi.
_Perältä takaa kuuluu laulu:_
Koskenkohina ja honkainhumina
se on meidän soittoamme.
Eikä me muuta muistella
kuin omaa armastamme.