TURKKA (_tullen tyttöjen luo, Annin puoleen_). Te talon tytär, lähtekää
näyttämään, minkälaisessa kunnossa navetta.--Mutta en muistanutkaan:
sulhanen istuu kamarissa!
ANNI. Ei haittaa!--Mutta kuule, Poika. Mitenkä saataisiin hommatuksi
kengät »tyttö raukalle»?
TURKKA. Tällähän nyt on kengät ja oikein sievät!
ANNI. Lainakengät raukalla.
TURKKA. Mikä sinun nimesi?
KATRI. Katri.
TURKKA. Pidä, Katri, pääsi pystyssä. Ujon ja nöyrän maailma polkee
jalkoihinsa.
KASURI (_tulee pirttiin_). Hyvää päivää. Onko tämä se poika?
TURKKA. Mikä sinä olet?
KASURI. Tukkilainen.
TURKKA. Mikä poika minä sitten sinulle olen. Sano isäntämieheksi!
KASURI. Anteeksi, isäntä.
TURKKA. Ei isäntä, vaan isäntämies!
KASURI. Vai niin. Mutta oli menossa myllyyn hyväntuulinen äijä, joka
neuvoi kysymään poikaa, että se tietää saako talossa asuntoa.
TURKKA. Oletko suutari?
KASURI. Nikkari olen.
TURKKA. Hyvä sekin. Rupea taloksi.
KASURI. Toverini on suutari. Ei uskaltanut tulla sisään, epäili, että
tämä on Pietolan talo.
TURKKA. Käske sisään!
KASURI (_avaten oven_). Oterma, tule sisään!
OTERMA (_tulee sisään_). Oliko se täällä se poika?
KASURI (_huomauttavasti Otermalle_). Isäntämies, isäntämies!
TURKKA. Oletko, Oterma, hyvä suutari?
OTERMA. Aina kiitetty, usein kehuttu.
TURKKA (_nostaa Katrin pöydälle_). Ota mitta ja tee parastasi.--Ja
nikkari, tähän ovi. (_Repäisee laudotuksen ovesta_.)
RÄTTÄRI _kaatuu laudotuksen mukana_.
OTERMA. Millä tapetaan noin suuri russakka?
KASURI. Tässä on halko!
TURKKA. Elkää hiidessä! Talon tyttären sulhasta!
KATRI. Ei ole minun sulhaseni!
TURKKA. Talon tytärkö?
RÄTTÄRI. Tämä talo on Pietola!