Oi sinua, autio ahonen,
Kuin minulle muistutat muretta!
Täss' erosi ystävä minusta,
Eik' erotessaan sanonutkana:
Herran halttuhun ma sun nyt heitän!
Päähäns' painoi vaan kypäreänsä,
Maahan mustat silmänsä alensi,
Ja kätensä, oikean kätensä
Poveansa vasten painallutti. --
Kypäränsä päähään painamalla
Armas aikoi lausua minulle:
"Herran halttuhun ma sun nyt heitän!"
Silmänsä alentamalla maahan:
"Kaiken kallihin oot kultueni!"
Poveansa painalluttamalla,
Silläpä sanoaksensa mietti:
"Mielestän' et milloinkaan murene!"
Kuinka rakkaus tulee ilmi.
(Kreikkalainen.)
Min vuoksi, kultani, en sais ma sulle suuta antaa!
Yö synkkä on, niin eihän ken voi siitä kieltä kantaa.
"Sen kuulee yö ja illan kuu ja kuulee tähdet taivaan,
Ja tähti järveen tuikahtaa ja kielii lainehille,
Ja keula kuulee laineilta ja lausuu laivurille,
Ja laivamies jo aamulla sen kullallensa laulaa."
Angelika.
(Malmströmin.)
Tuohkuva tuulonen hoi, joka riemuten lehtoja lennät,
Näitkö sä armahani, näitköpä nurmikukan?
Kirkasvyö puronen, joka tammipimentoja puikat,
Tokko käköistäni näit, tokkopa lintuani?
Taivaankarva kukat, kut lempeni jalkoja saitte
Suudella sulosuin, kuolkoten autuahat!
Pilvi, jok' iltaruson sylihin nukahat, sinä taisit
Taivahan ranteellen temmata Angelikan? --
Suotta surussani soitan, ei kenkään soittoa kuule,
Rintani huokaantaa ei kenkään käsitä;
Ei arvaa yks'kään, mikä hirmusa huolien tuska
Mielessäin meluaa, poltto povessani on.
Kuitenkin, kukap' on, joka ain' eläen ilomielin
Mustien murhetten pilviä piilevä ois?
Ihmis-parka, o surkea oot tosiaan, kuni taivon
Hellää kättä arot, jolta sä voimia saat!
Maallisihin ilohin sitä itkua enpä mä vaihda,
Jossa mä toisinahan muistojen öilläni uin,
Muistojen öillä usein, kuni taivaan tähtiä katson,
Jossa mun armahani, jossa Angeelika on.
Kuitenkin, voi kuinka usein olen katketa kurja,
Kuin muistoin sulosuus painava mieltäni on!
Sill' oli lempikevät mullai, oli mullai kukka,
Myrsky hävitti kevään, kuolema kukkani vei.
Eräs kihlaus.
Me valat vahvat vannoimme
Ja sormuksia vaihdoimme,
Kuin läksin Helsinkiin;
Ja Ulla tyrski uskossaan
Luj' ollaksensa ainiaan,
Ja lensi pyörryksiin.
Tuon toivon kanssani nyt vein,
Ja yöt ja päivät työtä tein,
Ja aina arvelin:
Jos vuodet voisin ratkaista,
Ja leivän kantaa katkaista,
Niin uskon kostaisin.
Mä luottavasti tuumin näin,
Ja miel' ol' aina sinnepäin,
Ett' Ullan vielä nain.
"Omalta Ullaseltani"
Nimellä: "armas Aatuni!"
Usein sanomat sain.
Mut vasten tuuli viskasiin,
Ja lemmen laivan luotoihin
Minulta myrsky vei:
Jos kuinka oisin nuhdellut,
Ett' oli mun unohtanut,
Hän vastannunna ei.
Vaan uusiin tuumiin antoihen,
Ja otti toisen sulhasen --
En tuota luullut ois!
Mut siitä viisi virkkaisin,
Vähänpä muusta huolisin:
Kuin saisin kihlat pois!