Kyynelsilmin pyyhkäisi Jan paperilta siihen valuneen veripisaran, antoi
kirjeen Craekelle, lausuen vielä viimeiset määräykset, ja palasi sitten
Korneliuksen luo, jonka tuska saattoi entistä kalpeammaksi ja joka oli
menettämäisillään tajuntansa.
-- No niin, lausui Jan, -- kun Craeke antaa muinoisen laivapillinsä
kuulua, silloin on hän ehtinyt ihmisjoukkojen ohi lammikon toiselle
puolen. Silloin on meidän aika lähteä.
Ennen viiden minuutin kuluttua tunki pitkällinen ja kimakka vihellys
läpi jalavain tummien latvojen ja väkijoukon kirkunan.
Kiittäen kohotti Jan kätensä kohden taivasta.
-- Ja nyt lähtekäämme, Kornelius, lausui hän.