PIIA (tulistuen): Saa toki sanat suuhusi! Naitko äidin?
VEIJO: Ee-en voi.
PIIA: Hän ei voi.
JUULIA (lujasti): Naitko tytön?
VEIJO: Ee-ee, en voi.
JUULIA: Hän ei voi.
PIIA: Oh, — siinä mies! Sankari!
AADOLF: Tytönkö haluat?
VEIJO: Tytön.
JUULIA: Minä kostan, kostan!
AADOLF: Elä tee vaan pahaa itsellesi.
JUULIA: Haa, se vielä puuttuisi. Elä pelkää, en ammu kuulaa otsaani,
siihen tulisi reikä, ja otsa on minun.
AADOLF: Ee-e, elä vaan itke!
JUULIA: Itkeä en aio. Tuskani on suuri ja kyynel on niin pieni. Ooh!
AADOLF: Tahtoisitko mitä nyt, kultaseni?
JUULIA: Tahtoisin taivaat siirtää radoiltansa, tähdet estää kulussansa.
Maapallon syöstä meren syvimpään aallokkoon! Sinne heittäisin kaikki
miehet, joiden rakkaus on kevyempi kuin ilma. Mutta haa, mitä voin
muuta kuin nauraa, nauraa.
AADOLF: Naura, naura sinä vaan. Joka ei osaa nauraa, ei vielä osaa
mitään.
JUULIA: Haa, (tiiviiden huulien välistä) minä nauran! Elämä onkin
vallan naurettavaa, jos sen vakavasti ottaa.
Esirippu.