AADOLF: Olet neljäs jo. Saanko nyt olla kihloissa Riikan kanssa?
JUULIA: Vaikka naimisissa.
RIIKKA: Kunhan ensin kihloissakin, vihittyä sitten naimisissa.
JUULIA: Vihitäänkö tällä kerralla?
RIIKKA: Kyllä se sillä tavalla — joskaan ei lujempi — niin muuten
minusta komiampi tulisi, kun olen vaan piika.
JUULIA: Kyllä hänelle kelpaat.
AADOLF: Ethän sinä toru siitä — yhm?
JUULIA: En, kultaseni.
AADOLF: Sanoo "kultaseni", parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
JUULIA: Olen nyt onnellinen.
AADOLF: Näetkös, ei se mikään huono naiminen ollut.
JUULIA: Ei, ei, kultaseni.
AADOLF: Sinun äänesi soi kuin satakielen — nyt. Minä alan taas
rakastua sinuun.
JUULIA: So-so-so! Se on nyt kiellettyä.
RIIKKA: Kiellettyä se nyt on. Saa sen nyt jo uskoa.
AADOLF: Oo nainen, suuren luojansa arvon mukainen, tekijälleen ei hän
koskaan häpeätä tuota. En koskaan lakkaa ihaelemasta häntä kaikkina
ikäkausinaan, kaikissa muodoissaan.
RIIKKA: No, no, nyt se menee jo liian pitkälle. Antakaa hänelle
anteeksi.
JUULIA (nousee): Suokaa anteeksi, menen pakkaamaan vähä tavaroitani,
sallittehan!
RIIKKA: Olkaa hyvä.
AADOLF: Olkaa hyvä.
Juulia menee vasemmalle.
Kohta syöksyy Karoliina sisään kauhuissaan, silmät pyörien päässä.
KAROLIINA: Hän elää, hän elää!
AADOLF: Kuka?
KAROLIINA: Hän itse.
RIIKKA: Kuka itse?
KAROLIINA: Kukas muu kuin Justus.
AADOLF: Niin, katsos, sanassa sanotaan: hän elää, ehkä hän olisi
kuollut. (Riikalle.) Hän tarkoittaa sitä kuvannollisesti. Me elämme, me
emme kuole, näet, ymmärräthän?
KAROLIINA: Voi ei, ei sinne päinkään. Hän nousi ylös kuolleista.
AADOLF: Miten, miten?
RIIKKA: Miten nousi?
KAROLIINA: Nousi kummittelemaan. Nousi laudaltansa, venytti itsensä
hirveän pitkäksi —
AADOLF: Sanoiko mitään?
KAROLIINA: Sanoi: juotavaa!
RIIKKA: Mitä sinä?
KAROLIINA: Minäkös sain jalat alleni.
AADOLF (keksii taas, osoittaa Riikalle otsaansa selittäen, ettei
Karoliinalla nyt kaikki ruuvit ole päässä paikoillansa. Sitten
puhuttelevat he Karoliinaa, niinkuin he uskoisivat kaikki, mitä hän
sanoo): Vai niin, vai niin — ohhoh.
RIIKKA: Vai ei se vainaja ollutkaan kuollut, kun nousepas vielä ylös,
hoo, sepä oli paha se.
KAROLIINA: Kyllä hän oli kuollut.
AADOLF: Kyllä hän oli. Sepä hyvä se.
RIIKKA: Se on tietty se.
KAROLIINA: Ei se hyvä ollut.
RIIKKA: Ei, ei se ollut hyvä, kun nousi ylös vielä — mitähän varten
hän —?