MATTI: Ja kun heräävät, löytävät minut uudelleen. (Menee syöden
kaakkuansa.)
KAROLIINA: Mitähän vainaja sanoisi, jos näkisi tämän juhlan
kunniakseen.
AADOLF: Hän nauraisi. Hän on sielu. Kaikki sielut ovat hyviä, ja hyvä
aina nauraa.
LEMPI (vie Karoliinalle kaakkua): Emäntä ottaa nyt vaan lisää.
KAROLIINA: Vaan eikö se ole synti? Syödä kaakkua, ja toinen on siellä
vainaja?
AADOLF: Eihän tarvitse hävetä ruumistaan. Ruumis syö, sielu suree.
KAROLIINA: Jokaiselle, jokaiselle on vuoro varattu!
JUULIA: Pääasia, että meidän vuoromme ei ole nyt.
KAROLIINA: Tämäkö neiti se on nyt se uusi sisäkkö?
RIIKKA: Tämä on Lempi Junnutar.
KAROLIINA (nousee): Lempi Junnutar. Kaisa Junnuttaren tytär? Annas, kun
katson sinua.
LEMPI: Se olen, papinkirjan mukaan.
KAROLIINA: Sehän on Justuksen tytär, ihan Justuksen näköinen. Niin ovat
Justuksen silmät ja katsokaas, katsokaas, vasen korva on suurempi ja
venynyt, niinkuin vainajallakin oli.
AADOLF: Aasinkorva!
KAROLIINA: Niin oikein, aasinkorva. (Pyyhkii silmiään.) Siinä on isänsä
tytär.
JUULIA: Niinhän me kaikki olemme.
KAROLIINA: Ja isänsä oikea perijä.
JUULIA: Näytäpä toteen. Et voi näyttää toteen mitään. Et sitä, että
olit Justuksen vaimo, että olitte yhdessä mitään eläneet, et sitä, että
Lempi on hänen tyttärensä.
KAROLIINA: Hän sanoi aina itse, että hän jakaa tasan meidän kesken.
JUULIA: Olisi jakanut. Ollut on ollutta. Testamenttia ei ole. Nyt emme
voi puistellakaan häntä enää.
AADOLF: Rauhaa, ystäväni, rauhaa. Pysykäämme sovussa. Kuolema on
juhlallinen hetki — onhan se tavallaan ero —
JUULIA (suoristautuu): Ero. Ähää! Se on oikea sana. Se muistuttaa
minulle syvemmistä, siveellisistä velvollisuuksistani. Teitä
hämmästyttää ehkä se, mitä teille nyt sanon. Me emme juo nyt yksin
Justuksen erokahvia, me juomme myös Aadolfin ja minun erokahvia.
Minulla ei ole syytä moittia Aadolfia. Mutta katson parhaaksi samalla
ilmoittaa, että jo tänään muutan pois tästä talosta, joka on ollut
kotini, olematta kotini, muutan pois miehen luota, miehen, joka on
ollut mieheni, olematta mieheni —
AADOLF (keskeyttää): Valhe, valhe!
JUULIA (ottaa Veijoa kädestä): Ystäväni, lähtekäämme.
VEIJO (tarttuen kiinni sohvaan): Ei, ei, en lähde. Te kuulette,
vieraatmiehet kaikki, en lähde, en lähde!
JUULIA (muuttaa päätöstä): Kenties onkin niin parempi. Jää tänne, minä
lähden yksin. (Riemuissaan.) Kaikki pitää, vaikka olen väärällä
vekselillä lunastanut kaikki, vaikka väkinäinen oli onneni laitelma,
kaikki pitää! Hoo, olen vetänyt onnea nenästä, olen nainen, olen
viisas, olen kuolemaa kavalampi. Kun minä rakennuksen rakennan, kaikki
pitää! Hyvästi siksi, ystäväni kaikki!
AADOLF: Ethän toki jätä minua — mihin minä joudun?