JUULIA: Mene, kun minä sanon mene, niin mene!
Lempi menee.
JUULIA: No?
VEIJO: Mistä oli kysymys?
JUULIA: Näen, että lopulta ei ole kysymys muusta kuin rahoista. En kysy
siis mitään. Eronneen rouvan! Haa! Enkö ole enemmän! Olen lahjakas,
minussa on paljon hyviä puolia. Oikea mies voi saada minusta hyvän
toverin. Itseni kauppa-arvoa en voi sanoa rahassa. Ooh, ja mitä olen
kokenut. En vaadi liikoja elämältä. En haaveksi kodista kuten nuoret
pöllöpäät. Hautoa kotionnea on sama kuin hautoa tyhjiä munankuoria,
joista ei mitään lähde. — Mutta ilman miestä en voi elää.
VEIJO: Sen ymmärrän.
JUULIA: Ja sinä olet se mies, olet itse sanonut olevasi. — Ja minä
pidän sinusta kiinni. Olkoon, etten vielä voi erota miehestäni, mutta
minä pidän sinusta kiinni, olet pyytänyt rakkauttani, saat sen, saat
kukkuraisena, ota (lyö käsivartensa Veijon kaulaan, joka koettaa
irroittautua, mutta ei pääse), he ota, ota!
VEIJO: Varo, tulen hulluksi, alan raivota!
JUULIA: En välitä. Saat kuin säätkin vaan — eronneen rouvan!