VEIJO: Onko hän edes kuollut?
JUULIA: Mitenkä niin?
VEIJO: Tuollainen puku!
JUULIA: Ei, ei hän ole kuollut, ikävä kyllä.
VEIJO: Siis virkoaa?
JUULIA: Siltä näyttää.
VEIJO: Miten siis ajattelit?
JUULIA: Siinä tapauksessa on parasta olla ajattelematta mitään. Miksi
rakentaa tuulentupia, kun hän nousee vuoteeltaan ja hajoittaa ne.
VEIJO: En uskonutkaan.
JUULIA: Ettäkö hän kuolisi — tahi ettäkö ottaisin eron — tahi ettäkö
naisin sinut?
VEIJO: En mitään niistä kolmesta uskonut.
JUULIA: Tottahan olisin nainut, kun olet pannut maineeni piloille.
VEIJO: Entäs minä?
JUULIA: Miehelle on huono maine eduksi, naiselle se on vahingoksi.
VEIJO: Nainut nainen ei tarvitse mainetta enää. Ja avioeron syy?
JUULIA: Avioeron syyn olisin saanut häneen.
VEIJO: Entä jos et olisi saanut häntä kiinni?
JUULIA: Olisin toiminut niin, että olisin saanut.
VEIJO: Minä en missään tapauksessa sekaannu sinun asioihisi.
JUULIA: Kuinka niin?
VEIJO: Mitä minä hyötyisin. Saisin vaan eronneen rouvan.
JUULIA: Eronneen rouvan! Eronneen rouvan! Ja millä äänenpainolla sen
sanot. Eronneen rouvan!
VEIJO: En tahdo tehdä enää tyhmyyksiä.
JUULIA: Ennen vannoit aina, että olisit nainut minut, jos olisi varoja.
VEIJO: Niin, ennen.
JUULIA: Et nyt.