Kauan olen ollut typösen tyhjä. Hiekka on minua
hiljalleen hionut, vesi hylkynä huuhdellut, mutta
silmiesi säteily täytti yht'äkkiä sieluni sanomattomalla
kirkkaudella ja siitä saakka on povessani kuin helmin
vyötä helistetty.
Rinta on onnesta pakahtua; itse olen ilosta höyhenen
keveä. Ajatukset ovat kuin ilakoivia, laulavia
lapsia, jotka kiipeilevät kisaillen helmaani.
Onnellisen olentosi kuva on syöpynyt sieluuni kuin
timanttikiveen, ja ajan aallot hiovat sitä ijäisyyden
ihmeellistä hiljaisuutta varten.