Kevätöinä, ah, ihmiset kuulkaa,
on rakkaus raikuna korven.
Se on henkenä heräävän luonnon
ja sieluna paimenten torven.
Se on sisinnä kaikissa meissä,
se on povessa polttehen lailla;
meillä kaikki on, kuitenkin käymme
kuin kaihoten, kaikkea vailla.
Mitä väriset lehtivä koivu?
Mitä hyriset metsien kuoro?
Nyt hymyn on herttainen hetki,
mut kohta lie kyynelten vuoro.