Minä vavisten pyhäkön ovea avaan,
näen keväisen kunnaan ja ihanan maan,
näen kaukaa kirkkojen kultaristit
ja metsät tuulia tulvillaan.
Minä aavistan armahan ajan tulon,
minä hengitän tuulia heleän sään;
minä vaivun iltasin ikkunapieleen
kuin salaa onnesta itkemään.
Minä siunaten pyhäkön ovea suljen, —
näen kaihojen kunnaat ja unten maan.
Minä tunnen rintani riemua täynnä
ja poveni tunteita tulvillaan.
I