Jos minulla olisi George Robinsin kynä, niin kuvaisin asianmukaisesti
Harakkalan. Mutta olkoon kylliksi, kun sanon, että se on hyvin
kaunis maanpaikka: kauniit, joelle päin viettävät nurmikentät,
kauniit pensasistutukset ja ansarit, hienot tallit, ulkohuoneet ja
kyökkitarhat, ja kaikki mitä kuuluu ensi luokan maa-asuntoon, _rus in
urbe_, kuten mahtava huutokaupanpitäjä sitä kutsui, kun se muutaman
vuoden päästä joutui vasaran alle.
Minä saavuin Harakkalaan lauantaina puoli tuntia ennen päivällistä.
Vakava herrasmies, ilman livreaa, osotti minut huoneeseeni. Mies yllä
suklaatinkarvainen, kultanauhoilla koristettu takki, jonka napeissa
näkyi Broughin vaakunakoristeet, toi minulle hopeatarjottimella
hopeisen partavesiastian. Ja kello kuusi oli valmiina muhkea
päivällinen, jonne minun oli kunnia ilmestyä puettuna von Stiltzin
frakkiin sekä uusiin silkkisukkiini ja puolikenkiini.
Brough otti minua kädestä, kun astuin sisään, ja esitti minut
puolisolleen, pullealle, vaaleatukkaiselle naisihmiselle, joka oli
puettu himmeänsiniseen silkkipukuun, ja sitten tyttärelleen, noin
kahdeksantoistavuotiaalle, pitkälle, laihalle, mustasilmäiselle
tytölle, jolla oli tuuheat kulmakarvat ja joka näytti perin
pahantuuliselta.
"Belinda, armaani", sanoi hänen pappansa, "tämä nuori herra on eräs
minun kirjanpitäjiäni, joka oli tanssiaisissamme."
"Vai niin!" sanoo Belinda nykäisten päätänsä.
"Mutta ei mikään tavallinen kirjanpitäjä, neiti Belinda -- niin
että, jos suvaitsette, te ette näytä hänelle noita ylimyksellisiä
eleitänne. Hän on kreivitär Drumin sisarenpoika, ja minä toivon, että
hän pian pääsee hyvin korkealle yhtiössämme ja Lontoon Cityssä."
Kuullessaan kreivittären nimen (minä olin kaiketi jo kymmenen kertaa
oikaissut sukulaisuuttamme koskevan erehdyksen) neiti Belinda syvään
niiasi ja tuijotti minuun kiinteästi ja sanoi koettavansa tehdä
Harakkalan mieluisaksi jokaiselle pappansa ystävälle. "Meillä ei
tänään ole paljon _monde_", jatkoi neiti Brough, "ja olemme vain _en
petit comité_, mutta minä toivon, että ennen kun Te lähdette meiltä,
Te saatte tavata _société_, joka tekee Teidän _séjour agreable_".[22]
Minä näin heti, että hän oli hienosti sivistynyt tyttö, kun hän näin
käytti ranskaa puheessaan.
"Eikö hän ole hieno tyttö?" sanoi Brough kuiskaten minulle ja
ilmeisesti niin ylpeänä hänestä kuin olla saattaa. "Eikö hän ole
hieno tyttö -- häh, mies? Nähdäänkö Somersetshiressä sellaista
sivistystä?"
"Ei, hyvä herra, toden totta ei!" vastasin minä perin viekkaasti,
sillä minä ajattelin koko ajan, mitenkä eräs henkilö oli tuhat kertaa
kauniimpi, miellyttävämpi ja hienompi.
"Ja mitä on kulta lintuseni tehnyt koko päivän?" kysyi hänen pappansa.
"Oh, pappa. Minä olen vähän _pincérannut_ harppua ja
_accompagnérannut_ kapteeni Fizgigin huilua. Enkö olekin, kapteeni
Fizgig?"
Jalosukuinen kapteeni Fizgig sanoi salaisella pilkalla: "Kyllä,
Brough, Teidän kaunis tyttärenne on _pincérannut_ harppua ja
_touchérannut_ pianoa ja _égratignérannut_ kitaraa ja _écorchérannut_
parisen laulua, ja sitten me huviksemme teimme _un promenade à
l'eau_, kävelyretken veden päällä."
"Herra jes! kapteeni!" huudahti rouva Brough. "Kävelyretken veden
päällä!"
"Vaiti, mamma, sinä et ymmärrä ranskaa!" sanoo neiti Belinda
nyrpistäen nenäänsä.
"Se on paha vahinko, rouva hyvä", sanoo Fizgig vakavasti, "ja
minä kehotan Teitä ja Broughia tässä, joka on pääsemässä suureen
maailmaan, ottamaan joitakin oppitunteja tahi ainakin opettelemaan
pari tusinaa puheenpartta ja käyttämään niitä siellä täällä
keskustelussanne. Otaksun, herraseni, että Te tavallisesti puhutte
sitä konttorissa, tai miksi sitä nimitätte?" Ja herra Fizgig asetti
monokkelin silmäänsä ja katsoi minuun.
"Me puhumme englantia, hyvä herra", sanon minä, "koska osaamme sitä
paremmin kuin ranskaa."
"Jokaisella ei ole ollut Teidän tilaisuuksianne, neiti Brough",
jatkoi kapteeni. "Jokainen ei ole _voyage_ kuten _nous autres_, vai
mitä? _Mais que voulez-vous_, paras herraseni? Teidän täytyy istua
kököttää inhottavain pääkirjainne ja muitten sellaisten ääressä. Mitä
on pääkirja ranskaksi, neiti Belinda?"
"Kuinka saatatte sellaista kysyä? _Je n'en sçais rien_, tietysti",
vastasi neiti virheellisesti ääntäen.
"Teidän pitäisi oppia, neiti Brough," sanoi hänen isänsä.
"Brittiläisen kauppiaan tyttären ei ole tarvis hävetä sitä tapaa,
millä hänen isänsä ansaitsee leipänsä. _Minä_ en häpeä -- minä en ole
ylpeä. Ne, jotka tuntevat John Broughin, tietävät, että hän kymmenen
vuotta takaperin oli köyhä kirjanpitäjä kuten ystäväni Titmarsh
tässä, ja nyt hän painaa puolen miljoonaa. Onko alahuoneessa ketään,
jota kuunnellaan tarkkaavammin kuin John Broughia? Onko maassa
yhtään herttuaa, joka osaa pitää paremmat päivälliset kuin John
Brough taikka antaa runsaammat myötäjäiset kuin John Brough? Jaa,
hyvä herra, se vaatimaton henkilö, joka nyt puhuu Teille, kykenisi
lunastamaan monen saksalaisen herttuan! Mutta minä en ole ylpeä --
ei, ei, en ylpeä. Tuossa on tyttäreni -- katsokaa häntä --, kun minä
kuolen, saa hän omaisuuteni haltuunsa. Mutta olenko minä ylpeä? En!
Naikoon hänet, ken hänet voittaa, sen sanon. Olkoon hän Te, herra
Fizgig, ylähuoneen jäsenen poika, tai Te, Bill Tidd. Olkoon hän
herttua tai kengänkiillottaja, mitä minä siitä huolin, häh? -- mitä
minä siitä huolin?"
"O-o-oh!" huokasi Bill Tiddiksi nimitetty olento, kovin kalpea
nuori mies, jolla oli kaulahuivin asemesta musta nauha kaulansa
ympärillä ja kaulus alespäin käännetty kuin lordi Byronin. Hän nojasi
uuninkamanaa vastaan ja suurin viheriöin silmin katsoa tirrotti
heltiämättä neiti Broughiin.
"Oi, John -- rakas John!" huudahti rouva Brough tarttuen miestänsä
kädestä ja suudellen sitä, "sinä olet enkeli -- enkeli sinä olet!"
"Isabella, elä imartele minua, minä olen _mies_ -- yksinkertainen,
suora Lontoon porvari, ilman ylpeyden merkkiäkään, paitsi mitä
tulee sinuun ja tyttäreeni tässä. Tähän tapaan me elämme, Titmarsh
pojuseni. Kotimme on onnellinen, nöyrä, kristillinen koti, ja siinä
kaikki. Isabella, päästä käteni!"
"Mamma, sinun ei pidä tehdä noin seurassa, se on niin
vastenmielistä!" kirkasi neiti Belinda ja mamma siivosti päästi käden
irti ja puhalsi avarasta povestaan raskaan, äänekkään huokauksen.
Minä tunsin myötätuntoa tätä yksinkertaista vaimoa ja myös
kunnioitusta Broughia kohtaan. Hän ei _voinut_ olla paha mies, kun
vaimonsa häntä noin rakasti.
Pian meidät kutsuttiin aterialle, ja minulla oli kunnia taluttaa
neiti Belindaa, joka katsoi taaksensa kovin julmana luullakseni
kapteeni Fizgigiin, tämä herra kun oli tarjonnut käsivartensa rouva
Broughille. Hän istuutui rouvan oikealle puolelle, ja neiti lentää
pyrähti hänen viereiselle sijalleen, antaen minun ja herra Tiddin
asettua vastapäiselle puolelle pöytää.
Päivälliseksi oli ensinnä kampelaa ja lientä ja sitten, tietystikin,
keitettyä kalkkunaa. Mistä se tulee, että kaikilla isoilla
päivällisillä on tuota ikuista keitettyä kalkkunaa? Oli vielä oikeata
kilpikonnanlientä, jota nyt maistoin ensi kertaa eläissäni, ja
minä huomasin, mitenkä rouva Brough, joka ehdottomasti tahtoi itse
nostaa kullekin, antoi kaikki viheriät rasvaiset my'yt miehelleen
ja piiloitti muutamia viipaleita linnun rinnasta, kunnes oli hänen
vuoronsa saada osansa.
"Minä olen yksinkertainen mies", sanoo John, "ja syön yksinkertaisen
päivällisen. Minä vihaan noita konstikkaita laitteita, vaikka
pidän ranskalaista kokkia niiden varalta, jotka eivät ajattele
minun laillani. Minä en ole itsekäs, nähkääs, eikä minulla ole
ennakkoluuloja. Ja neiti tuossa saa pitää _béchamelinsa_ ja korunsa
makunsa mukaan. Kapteeni, maistakaa _vollivongia_."
Samppanjaa ja madeiraa oli viljalta päivällispöydässä ja isoja
hopeisia portterikannuja, joista halulliset saattoivat kaataa
itselleen. Brough varsinkin kerskasi tämän juoman nauttimisella, ja
naisten poistuttua hän sanoi: "Hyvät herrat, Tiggins antaa Teille
lisää viiniä niin paljon kuin halutaan; täällä ei kitsastella." Ja
sitten hän asettui nojatuoliinsa ja nukahti.
"Hän tekee aina noin", kuiskasi herra Tidd minulle.
"Antakaa tänne vähän sitä keltalakkaista viiniä, Tiggins", sanoo
herra kapteeni. "Tuo toinen punaviini, jota meillä oli eilen, on
väkevöityä ja saattaa minulle helkkarin pahan olon."
Minun täytyy sanoa, että pidin keltalakasta paljon enemmän kuin täti
Hoggartyn Rosoliosta.
Pianpa sain tietää, mikä mies Tidd oli ja mitä hän ikävöiden halasi.
"Eikö hän ole ihastuttava olento?" sanoo hän minulle.
"Kuka, hyvä herra?" sanon minä.
"Neiti Belinda, tiiämmä!" huudahti Tidd. "Onko kukaan kuolevainen
koskaan nähnyt hänen kaltaisiaan silmiä tai sellaista keijukaisen
vartaloa?"
"Hänellä saattaisi olla vähän enemmän lihaa, herra Tidd", sanoo
kapteeni, "ja vähän vähemmän kulmakarvoja, ne näyttävät tytöllä
inhottavilta, tuollaiset paksut kulmakarvat. _Qu'en-dites vous?_
herra Titmarsh, kuten neiti Brough sanoisi."
"Minusta tämä on kiitettävän hyvää punaviiniä, herra kapteeni", sanon
minä.
"Hiisi vie, Te olette oikeata sorttia!" sanoo kapteeni. "_Volto
sciolto_, niinkö? Te pidätte arvossa nukkuvaa isäntäänne tuossa?"
"Niin teen, hyvä herra, hän kun on ensimäinen mies Lontoon Cityssä ja
minun toimitusjohtajani."
"Ja niin teen minäkin", sanoo Tidd, "ja tästä päivästä kahden viikon
päästä, kun tulen täysikäiseksi, minä osotan luottamustani minäkin."
"Millä muotoa?" sanon minä.
"Kas, asianlaita on niin, herra Titmarsh, että minä saan -- höm --
heinäkuun 14 päivänä melkoisen omaisuuden, jonka minun isäni on
hankkinut -- liikeyrityksillä."
"Sanokaa suoraan, että hän oli räätäli, Tidd."
"Hän _oli_ räätäli, herra kapteeni -- entä sitten? Minä olen saanut
yliopistosivistyksen ja minulla on gentlemannin tunteet, yhtä hyvin
ja kentiespä paremminkin kuin muutamilla turmeltuneen ylimystön
jäsenillä."
"Elkää olko ankara, Tidd!" sanoo kapteeni tyhjentäen kymmenennen
lasin.
"Niin, herra Titmarsh, kun tulen täysikäiseksi, saan minä haltuuni
melkoisen omaisuuden. Ja herra Brough on hyväntahtoisesti luvannut
hankkia minulle kaksitoistasataa vuodessa kahdellekymmenelle
tuhannelle punnalleni, ja minä olen luvannut sijoittaa ne."
"West Diddlesexiinkö?" sanon minä. "Meidänkö liikkeeseemme?"
"Ei, erääseen toiseen yhtiöön, jonka johtaja herra Brough on ja joka
on yhtä varma laitos. Herra Brough on hyvin vanha perheemme ystävä ja
kovasti kiintynyt minuun ja hän sanoo, että minun, jolla on semmoiset
lahjat, pitäisi päästä parlamenttiin, ja sitten -- ja sitten!
saatuani suojaan perintöni, saatan ruveta puuhaamaan itseäni suojaan,
-- avioliittoon, katsokaas!"
"Kas, sitä viekasta veitikkaa!" sanoi kapteeni, "Kukapa olisi
saattanut luulla, että kun minä koulussa löylyytin sinua,
höyhensinkin vastaista valtiomiestä?"
"Puhukaa pois, pojat!" sanoi Brough heräten unestaan. "Minä
nukun vain toisella korvalla ja kuulen kaikki. Niin, Te tulette
parlamenttiin, Tidd, ystäväiseni, taikka ei nimeni ole Brough! Te
saatte kuusi prosenttia rahoillenne taikka saatte olla koskaan
uskomatta minuun! Mutta mitä tulee tyttäreeni -- kysykää _häneltä_,
elkää minulta. Te taikka kapteeni taikka Titmarsh saakoon hänet, jos
voi voittaa hänet. Vävypojaltani en muuta vaadi kuin että hän on,
mitä Te olette jokainen, kunniallinen ja ylevämielinen mies!"
Tidd näytti tätä sanottaessa ylen tarkottavalta, ja kun
isäntämme uudelleen uinahti, niin hän veitikkamaisesti viittasi
kulmakarvoihinsa ja puisti päätään kapteenille.
"Kas sitä!" sanoo kapteeni. "Minä sanon, mitä ajattelen. Ja Te
voitte kertoa sen neiti Broughille, jos Teitä haluttaa." Ja siihen
keskustelu päättyi, ja meidät kutsuttiin kahville. Sitten kapteeni
lauloi lauluja neiti Broughin kanssa, ja Tidd katseli neitiä eikä
sanonut mitään, ja minä katselin kuvateoksia, ja rouva Brough istui
kutoen sukkia köyhille. Kapteeni peittelemättä pilkkasi neiti
Broughia ja hänen teeskenneltyä käytöstään ja puhettaan, mutta
kapteenin kovakouraisesta, halveksivasta menettelystä huolimatta
näytti minusta neiti pitävän häntä suuressa arvossa ja nöyrästi
kärsivän hänen pilkkansa.
Kello kaksitoista kapteeni läksi kasarmeilleen Knightsbridgeen ja
Tidd ja minä menimme huoneisiimme. Kun seuraava päivä oli sunnuntai,
herätti meidät iso kello lyönnilleen kahdeksan, ja kello yhdeksältä
me kaikki kokoonnuimme aamiaishuoneeseen, jossa herra Brough luki
saarnoja ja luvun raamatusta ja piti sitten kehotuspuheen meille
ja kaikille perhekunnan jäsenille, paitsi ranskalaiselle kokille,
monsieur Nontongpoolle, jonka minä tuolistani käsin saatoin nähdä
käyskentelevän istutusten seassa, päässä valkea yömyssy ja sikaari
hampaissa.
Joka arki-aamu, täsmälleen kello kahdeksan, herra Brough suoritti
saman tempun ja kuletti perheensä rukouksille. Mutta vaikka tämä
mies oli ulkokullattu, kuten myöhemmin tulin tietämään, en aio
nauraa perhehartauksia taikka väittää hänen olleen ulkokullattu
_sentähden_ että hän piti niitä. Monikaan huono ja hyväkään mies
ei ensinkään suorita sitä toimitusta. Mutta minä olen varma siitä,
että hyvät ihmiset tulisivat siitä paremmiksi, enkä minä ole
kutsuttu ratkaisemaan kysymystä, mitä huonoihin tulee, ja siksi olen
sivuuttanut ison osan herra Broughin käytöstavan uskonnollisesta
puolesta. Riittäköön, kun sanon, että uskonto oli aina hänen
huulillaan, että hän kävi kolmasti kirkossa pyhäpäivisin, ellei
hänellä ollut kutsuja, ja joskaan hän ei puhunut meille uskonnosta,
kun oltiin yksiksemme, oli hänellä siitä asiasta paljon sanomista
erinäisissä tilaisuuksissa, kuten havaitsin eräänä päivänä, kun
meillä oli joukko kveekareita ja eriuskolaisia päivällisellä, jolloin
hänen puheensa oli yhtä vakavan juhlallinen kuin kenenkään läsnä
olevan saarnamiehen. Tidd ei ollut saapuvilla sinä päivänä, -- sillä
ei mikään saanut häntä luopumaan Byron-nauhastaan tai heittämään
pois aleskäännettyä kaulustaan, ja siksi hänet lähetettiin pikku
rattailla Astleyn sirkukseen. "Ja kuulkaahan, Titmarsh, pojuseni",
sanoi hän, "jättäkää timanttinne ylös. Tämänpäiväiset ystävämme eivät
pidä sellaisesta korutavarasta. Ja vaikken minä puolestani vihaa
viattomia koristuksia, en kuitenkaan tahtoisi loukata niitä, joilla
on ankarammat mielipiteet. Saatte nähdä, että vaimoni ja neiti Brough
noudattavat minun toivomuksiani tässä suhteessa."
Ja niin he tekivätkin, -- sillä he tulivat kumpikin ales
päivälliselle puettuina mustiin nauhoitettuihin hameisiin, jota
vastoin neiti Belindan vaatteet tavallisissa oloissa puoliksi
paljastivat olkapäät.
Kapteeni ratsasti useat kerrat katsomaan meitä, ja neiti Brough
näytti aina olevan ihastunut hänen tulostaan. Kerta minä kohtasin
kapteenin ollessani yksin käyskentelemässä jokivartta pitkin, ja
meidän kesken sukeusi pitkä keskustelu.
"Herra Titmarsh", sanoo hän, "siitä vähästä, minkä olen Teitä nähnyt,
näytätte olevan rehellinen, suoramielinen nuori mies, ja minä haluan
muutamia tietoja, jotka Te voitte antaa. Kertokaa minulle ensinnäkin,
olkaa niin hyvä -- ja kunniani kautta, se ei mene edemmäksi -- tuosta
teidän vakuutusyhtiöstänne. Te olette Cityssä ja näette, mitenkä
asiat käyvät. Onko liikkeenne varma?"
"Hyvä herra", sanoin minä, "suoraan ja kautta kunniani puhuen, uskon
sen niin olevan. Totta on, että se pantiin pystyyn vasta neljä vuotta
sitten. Mutta kun se perustettiin, oli herra Broughilla jo suuri
nimi ja laajat suhteet. Jokainen konttorin kirjanpitäjä on tosin
tavallaan maksanut paikastaan joko itse ottamalla osakkeita tai
siten, että hänen sukulaisensa ovat tehneet sen. Minä sain paikkani
sen kautta, että äitini, joka on hyvin köyhä, käytti pienen perimämme
rahasumman vuosirahan hankkimiseen itselleen ja paikan lunastamiseen
minun puolestani. Asia sovittiin meidän perheen asianajajain Hodge ja
Smithersin kautta, jotka ovat hyvin tunnettuja meidän puolessamme, ja
joka taholla oli mielipide se, ettei äitini saattanut meille kaikille
edullisemmin käyttää rahojaan kuin sijoittamalla ne tällä tapaa.
Brough itse painaa puolen miljoonaa, ja hänen nimensä vastaa monta
muuta yhteensä. Eikä siinä vielä kaikki. Tässä äskettäin kirjoitin
tädilleni, jolla on melkoinen rahasumma tallella ja joka oli kysynyt
minulta neuvoa sen sijoittamisen suhteen, että hän kiinnittäisi
ne meidän liikkeeseemme. Saatanko paremmin todistaa uskoani sen
vakavaraisuuteen?"
"Oliko Brough jollakin tavoin taivuttanut Teidät tähän?"
"Kyllä, kyllä hän puhui kanssani, mutta hän kertoi minulle hyvin
rehellisesti vaikuttimensa ja kertoo ne rehellisesti meille
kaikille. 'Hyvät herrat', sanoo hän, 'tarkotukseni on saada yhtiömme
liiketuttavain piiri kasvamaan mahdollisimman paljon. Minä haluan
musertaa kaikki muut Lontoon yhtiöt. Meidän hintamme ovat alemmat
kuin minkään muun yhtiön, ja me saatamme pitää niitä alhaisina, ja
sillä tavoin saavutamme suuren liikemenestyksen. Mutta meidän täytyy
sittenkin tehdä työtä. Jokaikisen osakkeenomistajan ja konttorin
jäsenen täytyy ponnistaa voimiaan ja tuoda meille liikeystäviä -- ei
väliä sillä, kuinka vähästä heidät saadaan kiinnitetyiksi -- pääasia
on kiinnittää heidät.' Ja sen mukaisesti johtajamme tekee osakkaiksi
kaikki ystävänsä ja palvelijansa; hänen portinvartijansakin on
osakas. Ja samalla tapaa hän pyytää vangita jokaisen, jonka kanssa
tulee tekemisiin. Minä esimerkiksi olen juuri siirretty muiden
meikäläisten ohitse paljoa paremmalle paikalle kuin millä ennen olin.
Minut on kutsuttu tänne ja kestitetty ruhtinaallisesti. Ja miksi?
Sen tähden että tädilläni on kolmetuhatta puntaa, jotka herra Brough
haluaa hänen sijoittamaan meidän liikkeeseemme."
"Se hajahtaa epäilyttävältä, herra Titmarsh."
"Ei mitenkään, herra kapteeni. Hän ei ensinkään salaa asiaa. Kun
juttu on ratkaistu tavalla tai toisella, en luule herra Broughin
piittaavan minusta enään yhtään. Mutta hän tarvitsee minua nyt.
Tämä paikka sattui joutumaan tyhjäksi juuri sillä hetkellä, jolloin
minä olin hänelle tarpeen, ja hän toivoo minun kauttani voittavansa
sukulaiseni. Hän kertoikin sen minulle tänne ajaessamme. 'Te olette
ymmärtäväinen mies, Titmarsh', sanoi hän. 'Te käsitätte, että minä en
anna Teille tätä paikkaa siitä syystä että olette rehellinen poika
ja kirjoitatte kaunista käsialaa. Jos minulla olisi ollut tällä erää
joku vähäisempi tarjous, millä lahjoa Teidät, niin olisin antanut
Teille vain sen. Mutta minulla ei ollut valittavana ja minä annoin,
mitä vallassani oli.'"
"Se on kaunista kyllä. Mutta mikä saattaa Broughin niin innolla
tavoittelemaan niin pientä summaa kuin kolmeatuhatta puntaa?"
"Jos niitä olisi ollut kymmenen, herra kapteeni, ei hän olisi
ollut hiventäkään vähemmän innokas. Te ette tunne Lontoon Cityä
ettekä tiedä, kuinka kiihkeästi meidän suuret pörssimiehemme
tavoittelevat suhteittensa laajentumista. Liikeasiain vuoksi herra
Brough mairittelisi ja pyydystelisi nokikolariakin. Nähkääs tätä
Tidd polosta kymmenine tuhansineen. Johtajamme on anastanut hänet
valtaansa juuri samalla tapaa. Hän tahtoo saada käsiinsä niin isot
rahat kuin suinkin."
"No hyvä. Entä jos hän karkaa rahoineen?"
"Herra Brough, toiminimestä Brough ja Hoff? Karkaako ehkä Englannin
pankki? Mutta tässähän me olemme portinvartijan asunnolla. Kysytäänpä
Gatesilta, joka hänkin on herra Broughin kiinnittämiä." Ja me
astuimme sisään puhelemaan vanhan Gatesin kanssa.
"No, herra Gates", sanon minä sukkelasti alottaen asian, "Tehän
olette yksi isäntiäni, West Diddlesexissä nimittäin?"
"No niinhän ollaan", sanoo vanha Gates leveästi hymyten. Hän oli
entinen palvelija, joka vanhoilla päivillään oli saanut ison perheen,
"Saanko kysyä, minkälainen Teillä on palkka, herra Gates, kun Te
voitte panna syrjälle niin paljon rahaa ja hankkia osakkeita meidän
yhtiössämme?"
Gates ilmoitti meille palkkansa. Ja kun me kysyimme, maksettiinko se
säännöllisesti, niin hän vannoen vakuutti, että hänen isäntänsä oli
paras herra maailmassa, ja kertoi, kuinka hän oli hankkinut kahdelle
hänen tyttäristään palveluspaikan ja pannut kaksi hänen poikaansa
köyhäinkouluun ja yhden oppiin, ja luetteli sata muuta hyvää työtä,
mitä isäntäväki oli hänelle tehnyt. Rouva Brough vaatetti puolet
lapsista, isäntä antoi heille peitteitä ja takkeja talvella ja lihaa
ja lientä koko vuoden umpeen. Ei todellakaan ollut koskaan löytynyt
niin jalomielistä isäntäväkeä sitten maailman alun.
"No, herra kapteeni", sanoin minä, "tyydyttääkö se Teitä? Herra
Brough antaa näille ihmisille viisikymmentä kertaa niin paljon
kun hän saa heiltä, ja kuitenkin hän panee herra Gatesin ottamaan
osakkeita yhtiössämme."
"Herra Titmarsh", sanoo kapteeni. "Te olette rehellinen mies, ja minä
myönnän, että Teidän todisteenne kuulostavat hyviltä. Kertokaapa
minulle, tiedättekö mitään neiti Broughista ja hänen myötäjäisistään?"
"Brough jättää hänelle kaikki -- ainakin sanoo niin." Mutta minä
otaksun, että kapteeni näki jonkin erikoisen ilmeen minussa, sillä
hän naurahti ja sanoi:
"Minä arvaan, hyvä mies, Teidän ajattelevan, että hän on kallis siitä
hinnasta. No niin, enpä usko Teidän olevan pahasti väärässäkään."
"Miksi siis, jos rohkenen kysyä, kapteeni Fizgig, Te aina olette
hänen kintereillänsä?"
"Herra Titmarsh", sanoo kapteeni, "minulla on kaksikymmentätuhatta
puntaa velkoja." Ja hän palasi suoraa päätä taloon ja kosi tytärtä.
Minusta tämä oli kovin julmaa ja halpamaista menettelyä sen
herrasmiehen puolelta, sillä hän oli tutustunut perheeseen herra
Tiddin kautta, joka oli hänen koulukumppaninsa ja jonka hän kokonaan
oli syrjäyttänyt suuren perijättären suosiossa. Brough pauhasi ja
riehui ja kiroilikin tytärtään (kuten kapteeni jälestäpäin kertoi
minulle), kun hän kuuli, että tämä oli myöntynyt herra Fizgigin
kosintaan, ja tavatessaan kapteenin pani hänen lupaamaan, että
kihlaus pidettäisiin salassa vielä muutaman kuukauden. Ja kapteeni
teki uskotukseen ainoastaan minut ja pöytäkumppaninsa kasarmissa,
mutta sen vasta sitten kun Tidd oli johtajallemme maksanut ne
kaksikymmentätuhatta puntaa, minkä hän teki tismalleen samana päivänä
kun tuli täysikäiseksi. Samana päivänä hän myöskin kosi nuorta neitiä
ja -- tarvinnen tuskin sanoa -- sai rukkaset. Nyt alkoi kuulua
kuiskeita kapteenin kihlauksesta. Kaikki hänen suuret sukulaisensa,
Duncasterin herttua, Cinqbarin kreivi, Crabsin kreivi y.m. kävivät
tervehdysvierailulla Broughin perheessä, jalosukuinen Henry Ringwood
rupesi osakkaaksi yhtiössämme ja Crabsin kreivi lupasi ruveta.
Osakkeittemme hinta nousi yli nimellisarvon, johtajamme rouvineen
ja tyttärineen esitettiin hovissa ja suuri West Diddlesex-yhtiö oli
toivossa päästä valtakunnan etumaiseksi vakuutusyhtiöksi.
Varsin pian sen jälkeen, kun olin vieraillut Fulhamissa, kirjoitti
rakas tätini minulle sanoakseen, että hän oli neuvotellut
asianajajiensa, herrojen Hodgen ja Smithersin kanssa, jotka vakavasti
kehottivat häntä sijoittamaan rahansa niinkuin minä olin esittänyt.
Summa sijoitettiinkin minun nimelleni, ja hän kiitteli runsaasti
minun rehellisyyttäni ja taitoani, josta, hän sanoi, herra Brough
oli kertonut mitä imartelevimmin sanoin. Ja samalla tätini ilmoitti
minulle, että osakkeet hänen kuollessaan joutuisivat minun omikseni.
Tämä antoi minulle suuren painavuuden yhtiössä, kuten voitte otaksua.
Seuraavassa vuosikokouksessa minä olin läsnä osakkeenomistajana
ja suureksi mielihyväkseni kuulin herra Broughin suuremmoisen
loistavassa puheessa selittävän, että jaettavaksi tulee kuusi
prosenttia, jotka me kaikki saimme kassasta.
"Te onnellinen nuori veijari!" sanoi Brough minulle. "Tiedättekö,
mikä sai minut antamaan Teille paikkanne?"
"No, tätini rahat, arvaan ma", sanoin minä.
"Ei sinnepäinkään. Uskotteletteko Te, että minä välitin noista
vaivaisista kolmestatuhannesta punnasta? Minulle oli kerrottu,
että Te olitte lady Drumin sisarenpoika, ja lady Drum on lady Jane
Prestonin isoäiti, ja herra Preston on mies, joka saattaa tehdä
meille koko joukon hyvää. Minä tiesin, että he olivat lähettäneet
Teille paisteja ja lempo ties mitä kaikkea, ja kun minä näin
lady Janen meidän kutsuissamme puristavan Teitä kädestä ja niin
ystävällisesti puhuttelevan Teitä, pidin Abednegon puheita sulana
totena. _Siitä syystä_ Te saitte paikan, huomatkaas, ettekä noiden
mitättömien kolmentuhannen punnan takia. No, herraseni, pari viikkoa
sen jälkeen kun Te olitte luonamme Fulhamissa, kohtasin Prestonin
alahuoneessa ja kiittelin itseäni siitä, että olin antanut paikan
hänen sukulaiselleen. 'P---- periköön sen hävyttömän veijarin!' sanoi
hän. '_Hän_ minun sukulaiseni! Otatteko Te kenties todeksi kaikki
Drumin eukon jutut? Äh, mies, hän on sellaiseen hassastunut! Jos
kehen hän vain tutustuu, niin heti keksimään sukulaisuussuhteita,
ja tietenkään ei tuon Titmarsh juuttaan voinut käydä toisin!' 'Vai
niin', sanoin minä nauraen, 'tämä juutas on siitä hyvästä saanut
oivallisen paikan eikä asia ole enään korjattavissa.' 'Joten näette",
jatkoi johtajamme, "että Teidän ei ole paikastanne kiittäminen
tätinne rahoja, vaan --"
"Vaan TÄTINI TIMANTTINEULAA!"
"Onnellinen vekkuli!" sanoi Brough pukaten minua kylkeen ja meni
tiehensä. Ja onnellinen tosiaankin luulin olevani.