Minkä näet, kun havahdut,
Siihen kohta rakastut,
Silmittömäks hurmaannut,
Olkoon ilves, karju, hukka
Taikka karhu pörhötukka,
Mikä silmiis tulkohon,
Vaikka kuink' ois arvoton,
Lemmittys se olkohon!
(Menee.)
(Lysander ja Hermia tulevat.)
LYSANDER.
Sun jalkas, armas, käynnist' uupuvat,
Ja multakin jo polku hukkui pois.
Nyt levätkäämme, jos niin haluat;
Ehk' uusi päivä pelastuksen tois.
HERMIA.
Niin, armas! Hae vuotees toisahalla;
Ma tässä lepään, tällä kunnahalla.
LYSANDER.
Yks turve patjaks riittää kummallenki:
Kaks povea, yks sydän, yks henki.
HERMIA.
Lysander, älä! Minun tähteniki
Etäämmä siirry, älä käy niin liki!
LYSANDER.
Oi, usko, puhdas aikeheni on;
Tajuuhan lempi lemmen haastelon.
Niin luja, tarkoitin, on yhteytemme.
Ett' yhdeks kasvaneet on sydämmemme;
Yks vala sitoo povet kumpaisenki,
Siis kaksi povea ja yksi henki.
Nyt paikka mulle vierelläsi suo;
Ei luotuminen luottiota tuo.
HERMIA.
Kas kuin Lysander ongelmoita luo!
Mut hyi mun häijyyttäni kuitenkin,
Jos sinusta ma moista tarkoitin;
Tok', armas, hellyyden ja lemmen tähden,
Lähemmäks älä käy kuin tapaan nähden
On siivon nuorukaisen sopivaista
Lähenteleitä säädyllistä naista.
Etäämmä käy siis! Nuku makeasti!
Ja lempes kestäköhön kuoloon asti!
LYSANDER.
Rukouksees aamen sanon, impi soma;
Jos vilppiin ryhdyn, olen kuolon oma.
Suloisint' unta toivon armahalle!
HERMIA.
Toiveistas tulkoon puolet toivojalle!
(Nukkuvat.)
(Puck tulee.)