Ensimmäinen kohtaus.
Sama paikka.
(Eräs kauppias, Angelo ja oikeudenpalvelija tulevat.)
KAUPPIAS.
Helluntaiks' oli velka maksettava;
En ole sitä vaatinut, ja nytkään
En vaatisi, jos minulla ei matka
Ois Persiaan ja siihen rahaa tarvis.
Siis suorittakaa heti veikanne,
Tää herra muuten pistää teidät tyrmään.
ANGELO.
Se summa, jonka teille olen velkaa,
Antipholukselt' on mun saatavaa.
Paraillaan juur' kun teidät tapasin,
Hän multa vitjat sai, ja kello viidelt'
On mulla määrä saada niistä maksu.
Jos suvaitsette tulla kanssani,
Niin velan maksan pois ja vielä kiitän.
(Antipholus Ephesolainen ja Dromio Ephesolainen tulevat.)
OIKEUDENPALVELIJA.
Se vaiva säästyy: tuossa tulee hän.
ANTIPHOLUS EPH. (Dromiolle).
Sill' aikaa kultasepällä kun käyn,
Sin' osta köydenpätkä; sitä maistaa
Saa vaimoni ja kätyrinsä,
Kun päiväll' oven multa sulkivat. --
Tuoss' onkin kultaseppä. -- Mene oiti
Ja osta köydenpää ja tuo se kotiin.
DROMIO EPH.
Kyll' ostan, -- tuhat puntaa vuodess' ostan!
(Menee.)
ANTIPHOLUS EPH.
Kyll' oivan avun saa, ken teihin uskoo!
Te lupasitte itse vitjat tuoda;
Ei tullut seppää eikä vitjoja.
Teist' ehkä liiaks kestäis ystävyys,
Jos vitjat kiintäis sen: siks' ette tullut.
ANGELO.
Sijansa leikki saakoon! Tässä lasku
On vitjain painost' ihan karaatilleen;
Työpalkaksi ja hienon kullan hinnaks
Saan kolme tukaattia yli sen,
Mit' olen tälle herralle ma velkaa.
Nyt pyydän, heti maksakaa ne hälle:
On matkaan menoss', ei voi odottaa.
ANTIPHOLUS EPH.
Nyt paikalla ei mulla ole rahaa,
Lisäksi asioit' on kaupungilla.
Talooni, Angelo, tää vieras viekää;
Samassa vitjat viekää vaimolleni
Ja hältä maksu niistä pyytäkää.
Ehk' olen siellä silloin jo kuin tekin.
ANGELO.
Siis vitjat hälle itse annatte?
ANTIPHOLUS EPH.
En; myötänne ne viekää; viivyn ehkä.
ANGELO.
Hyv' on. Teill' onko vitjat mukana?
ANTIPHOLUS EPH.
Jos mull' ei ole niitä, on ne teillä;
Jos ei, niin ette rahojakaan saa.
ANGELO.
Ei, leikki pois, ja tuokaa tänne vitjat.
Jo tuul' ja luode tätä herraa vartoo;
Hänt' olen liiaksikin viivytellyt.
ANTIPHOLUS EPH.
Tuon pilan peitteeks keksitte, kun ette
Sananne mukaan Piikkisikaan tullut.
Mun tulis teitä nuhdella, mut te
Alatte toran, niinkuin mikä akka.
KAUPPIAS.
Jo aika rientää; pyydän, joutukaa.
ANGELO.
Näette minkä harmin tuo hän; vitjat --
ANTIPHOLUS EPH.
Ne viekää rouvalle, niin saatte rahat.
ANGELO.
Kas vain! Vastikäänhän ne teille annoin.
Pois vitjat vain, tai joku vakuus suokaa.
ANTIPHOLUS EPH.
Hyi! Pilan ajatte jo pilalle.
Miss' on ne vitjat? Näyttäkää ne mulle.
KAUPPIAS.
Ei mulla aikaa moista jankkaa kuulla.
No, herra, saanko velkani vai en?
Jos en, niin hänet velkatyrmään laitan.
ANTIPHOLUS EPH.
Vai velka? Mitä minä teille velkaa?
ANGELO.
Sen, mikä mulle tulee vitjoista.
ANTIPHOLUS EPH.
En mitään velkaa, ennenkuin ne saan.
ANGELO.
Ne saitte, siit' ei puolta tuntia.
ANTIPHOLUS EPH.
En mitään saanut; väitteenne mua loukkaa.
ANGELO.
Viel' enemmän mua loukkaa kieltonne.
Mun luottoni on vaarass', ajatelkaa.
KAUPPIAS (oikeudenpalvelijalle).
Mun kanteestani pankaa hänet tyrmään.
OIKEUDENPALVELIJA.
Nimessä herttuan, mua seuratkaa.
ANGELO.
Tää koskee kipeästi maineeseeni. --
Nuo rahat puolestani maksakaa,
Tuon kautta muuten vangitutan teidät.
ANTIPHOLUS EPH.
Vai maksaa siitä, mit' en koskaan saanut!
No, hölmö, minut vangitse, jos tohdit.
ANGELO.
Mies, tuossa palkkas! Hänet vangitse.
En omaa veljeäni säästäisi,
Jos hän näin julkisesti mua solvais.
OIKEUDENPALVELIJA.
Te haaston kuulitte. Pois tyrmään siis.
ANTIPHOLUS EPH.
Ma sua seuraan, kunnes takuun hankin.
(Angelolle.)
Tää lysti teille maksaa enemmän
Kuin kaikki kulta, mit' on puodissanne.
ANGELO.
Kyll' oikeutt' on vielä Ephesossa:
Tulette julkihäpeään, sen takaan.
(Dromio Syrakusalainen tulee.)
DROMIO SYR.
Tääll' Epidamnosta on alus, herra;
Ja heti kun sen isäntä on tullut,
Se lähtee matkaan. Tavaranne olen
Jo laivaan vienyt, olen ostanut
Jo öljyt, palsamit ja _aqvavitat_.
Jo varusteiss' on kaikki; hauska tuuli
Puhaltaa maalta päin; vain odottavat
Aluksen isäntää ja teitä, herra.
ANTIPHOLUS EPH.
Oletko hassu? Senkin pahnan-alus!
Mik' Epidamnon alus mua vartoo?
DROMIO SYR.
Alusta laitoitte mun tiedustamaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Sun laitoin köyden ostoon, senkin hölmö,
Ja sanoin minkä vuoks ja mitä varten.
DROMIO SYR.
Vai köyttä varten minut laitoitte?
Alusta laitoitte mun tiedustamaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Kun aikaa saan, niin tästä kanssas kiistän
Ja tarkemmiksi korvas opetan.
Pois heti, lurjus, Adrianan luo!
Tuoss' avain, käske että pulpetista,
Jonk' yltä peittää turkkilainen vaate,
Lähettää mulle rahakukkaron.
Kadulla minut vangittu on, sano,
Ja lunnaiks rahaa tarvitaan. Pois, joutuin! --
(Oikeudenpalvelijalle.)
Nyt tyrmään, kunnes rahat saapuvat.
(Kauppias, Angelo, oikeudenpalvelija ja
Antipholus Ephesolainen poistuvat.)
DROMIO SYR.
Siis Adrianan luo, miss' atrioitiin
Ja missä mua kosi Dowsabel!
Mun sylihini hän on liian paksu.
Mut mennä täytyy, vaikk' ei mieli tee;
Kun herra käskee, orja tottelee.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
(Adriana ja Luciana tulevat.)
ADRIANA.
Ah! Luciana, niinkö hän sua kosi?
Mut silmist' etkö nähnyt, tokko tosi
Hänellä oli? Punainen vai kalvas
Oliko, sano? Sumea vai valvas?
Ja eikö kasvoillansa ilmaunut
Sydämmen meteoorein taistelut?
LUCIANA.
Hän sanoi; oikeutt' ei häneen sulla.
ADRIANA.
Niin, kun ei anna; tuskaa siit' on mulla.
LUCIANA.
Tääll' olevansa, vannoi, muukalainen.
ADRIANA.
Se totta, vaikka vala väärä vainen.
LUCIANA.
Ma puhuin puolestasi.
ADRIANA.
Mitä sanoi?
LUCIANA.
Mit' anoin sulle, sitä multa anoi.
ADRIANA.
Mitenkä lempeäs hän nostaa koitti?
LUCIANA.
Niin siivosti, mun että melkein voitti:
Puhetta kiitteli ja kauneutta.
ADRIANA.
Puhuitko mieliks?
LUCIANA.
Maltuhan! No mutta!
ADRIANA.
En malttua voi enää, enkä mieli;
Kun ei saa sydän haastaa, haastaa kieli:
Hän rujokas on, vanha, väärä, kuiva,
On ruma, rampa, kaaho kauttaaltaan,
Typerä, tyly, raaka, rietas, nuiva,
Kuvaton ruumiiltaan ja sielultaan.
LUCIANA.
Ja kiivoittelet vielä mokomaa?
Kun pääsee pahast', ei saa valittaa.
ADRIANA.
Hän paremp' on kuin mitä kieli luikkaa;
Kun sitä vain ei huomais kukaan muu!
Pesästään matkan päässä hyyppä huikkaa;
Povess' on sääli, vaikka sättii suu.
(Dromio Syrakusalainen tulee.)
DROMIO SYR.
Pulpetti! Kukkaro! On kiire mulla.
LUCIANA.
Noin hengästynyt?
DROMIO SYR.
Täytyi juosten tulla.
ADRIANA.
Mut kuink' on, herras? Missä on hän, missä?
DROMIO SYR.
Manalan kuiluss', itse helvetissä!
Ikijakullinen piru hänet sieppas,
Hiis, jonk' on kova sydän raudoitettu,
Maapeikko, lempo, raaka, tunteeton,
Susimas mies, mi puhlunnahoiss' on,
Vakooja, olkaveikko, joka kaikki solat urkkii
Ja kaikki läpikäytävät ja salasopet kurkkii,
Hapuva hurtta, jolle saalis sattuu haistimiin,
Jok' ennen tuomiopäivää jo vie sielut helvettiin.
ADRIANA.
Mut sano, mikä hätänä on, mies.
DROMIO SYR.
En tiedä mikä hätänä, mut hätä oli putkaan.
ADRIANA.
Hän vankinako? Kenen vaateesta?
DROMIO SYR.
En tiedä kenen vaateesta, mut vaatteista kenties
Saan päättää, että vaatija oli puhlunnahka-mies.
Mut lunnaiks hälle laittakaa nyt rahat pulpetista.
ADRIANA.
Käy, sisko, noutamaan.
(Luciana menee.)
Mut kummaa, ett' on
Hänellä velkaa, jost' en minä tiedä. --
Vai jokin sitoumusko hänet sitoo?
DROMIO SYR.
Ei, sitoumus, ei, se on vahvempaa:
On vitjat, vitjat! Kuulkaa: kilahtaa!
ADRIANA.
Vitjatko? Mitä?
DROMIO SYR.
Eikä: kello, kello.
Mun täytyy täältä mennä nyt; tul' liikaa viivytyksi:
Kun lähdin, oli kello kaks, ja nyt se lyöpi yksi.
ADRIANA.
Siis taapäin aika käy! Sep' outoa.
DROMIO SYR.
Kun aika kohtaa poliisin, se taantuu pelosta.
ADRIANA.
Ikäänkuin aika velass' ois! Sun puheesi on somaa.
DROMIO SYR.
Hävinnyt on se: velkaa on se kaiken, minkä omaa.
Ja lisäks se on varaskin; ei ole mikään taika,
Ett' olkoon päivä taikka yö, niin varkain kulkee aika.
Jos varas siis ja velass' on ja kohtaa poliisin,
Niin ihmekö, jos tunnin verran taantuu päiväkin?
(Luciana palaa.)
ADRIANA.
No, tuoss' on rahat; vie ne joutuin vain,
Ja käske että herras kotiin rientää. --
Pois tule, sisko; pahan luulon sain;
Ne luulot tuskaa tuo ja tuskaa lientää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
(Antipholus Syrakusalainen tulee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Jos kenen kohtaan, hän mua tervehtii,
Ikäänkuin tuttavaa ja ystävätä;
Ja kaikki kutsuvat mua nimeltä.
Ken kultaa tarjoilee, ken luokseen pyytää,
Ken hyväst' avustani kiittelee,
Ken kaupittelee mulle tavaroitaan.
Mua räätäl' äsken kutsui puotiinsa
Ja näytti silkkiä, jot' oli mulle
Hän ostanut, ja otti vaatteen mittaa.
Nää varmaan kuvittelun lumeit' on,
Tai asuu täällä Lapin loihtijoita.
(Dromio Syrakusalainen tulee.)
DROMIO SYR.
Tässä on se kulta, jota käskitte minun noutaa. Mihin olette pannut sen
uuspukuisen vanhan Aatamin kuvan?
ANTIPHOLUS SYR.
Mitä kultaa tämä? Mistä Aatamista puhut?
DROMIO SYR.
En siitä Aatamista, joka työnnettiin paratiisista, vaan siitä
Aatamista, joka työntää tyrmään; joka käy sen vasikan nahoissa, joka
tapettiin tuhlaajapojan tuliaisiksi; joka kulki perässänne kuin paha
enkeli ja vaati teitä luopumaan vapaudestanne.
ANTIPHOLUS SYR.
En ymmärrä sinua.
DROMIO SYR.
Vai ette? No, sehän on selvä juttu. Häntä tarkoitan, joka tuli niinkuin
paasiviulu nahkakotelossa; sitä miestä, nähkääs, joka väsyneille
herrasmiehille tarjoo käsikynkkäänsä ja pyytää sisään lepäämään; joka
säälii kaikkia repaleisia ja antaa heille oikein tyrnävän puvun; joka
panee parhaansa tehdäkseen pampullaan suurempia urotöitä kuin
maurilainen keihäällään.
ANTIPHOLUS SYR.
Mitä? Tarkoitatko poliisimiestä?
DROMIO SYR.
Niin, sellaista suorasukaista kruununmiestä, joka panee siteisiin
jokaisen, joka ei tee suoraksi sitoumuksiaan; joka aina luulee, että
ollaan makuulle menossa ja sanoo: "Jääkää rauhaan!"
ANTIPHOLUS SYR.
Anna sinäkin tyhmyytesi jäädä rauhaan. Lähteekö laiva tänä iltana?
Pääsemmekö matkaan?
DROMIO SYR.
Toinhan, hyvä herra, jo tunti sitten teille sanan, että parkkilaiva
Sukkela lähtee tänä iltana, mutta silloin teidät kruununmies pidätti,
niin että nyt saatte odottaa pursilaiva Viivytystä. Tässä ovat ne
enkelit, jotka käskitte minun tuoda lunnaiksenne.
ANTIPHOLUS SYR.
Mies hassahtanut on; niinikään minä.
Me vaellamme täällä lumeissa.
Josp' armon vallat meitä täältä auttais!
(Eräs huvinainen tulee.)
HUVINAINEN.
Antipholus, haa, tapasinpa teidät!
Näen että löysitte jo kultasepän.
Ne nuoko mulle lupaamanne vitjat?
ANTIPHOLUS SYR.
Pois, saatana! Ja älä mua kiusaa!
DROMIO SYR.
Herra, onko tuo neiti Saatana?
ANTIPHOLUS SYR.
On itse perkele.
DROMIO SYR.
Vielä pahempikin: hän on kiron isän isoäiti, ja kulkee valkeissa
vaatteissa niinkuin siipat ainakin; siitä tulee, että siipat, kun
sanovat: "minä kirottu", tarkoittavat: "minä valkeuden lapsi". On
kirjoitettu että he näkyvät ihmisille valkeuden enkeleinä; valkeus on
tulen vaikuttama, ja tuli polttaa; ergo, tuollaiset valkeat mamselit
polttavat. Älkää menkö häntä liki.
HUVINAINEN.
Olette hauskat, herra sekä renki.
Pois tulkaa; vielä kerran ruokailkaamme.
DROMIO SYR.
Herra, jos toivotte saavanne liemiruokaa, niin tilatkaa itsellenne
pitkä lusikka.
ANTIPHOLUS SYR.
Miksi niin, Dromio?
DROMIO SYR.
Sillä, joka pirun kanssa syö, pitää olla pitkä lusikka.
ANTIPHOLUS SYR.
Pois, perkele! Vai ruokailusta haastat?
Sin' olet noita, niinkuin kaikki muut.
Pois sinut manaan: jätä minut, mene!
HUVINAINEN.
Pois sormus, jonka pöydäss' otitte,
Tai kiiltokivestäni vitjat mulle;
Pois silloin menen enkä teitä häiri.
DROMIO SYR.
Pirulle muuten kelpaa kynnenvuolu,
Hius, oljenkorsi, veritilkka, neula,
Tai pähkinä, tai kirsimarjan sydän;
Mut tuo on ahneempi, hän vaatii vitjat.
Varokaa; hän jos vitjat saa, niin piru
Sen räminällä meidät säikyttää.
HUVINAINEN.
Ma pyydän herra: sormus taikka vitjat!
Noin ettehän te mua pettää voi!
ANTIPHOLUS SYR.
Pakene, noita! -- Tule, Dromio, pois!
DROMIO SYR.
"Pois, prameus!" sanoi riikinkukko; se teille, neiti, opiks ois.
(Antipholus Syrakusalainen ja Dromio Syrakusalainen menevät.)
HUVINAINEN.
Antipholus on, todentotta, hullu,
Noin tuhmasti ei muuten käyttäytyis.
Vei viidensadan markan sormukseni
Ja mulle siitä vitjat lupasi;
Nyt multa kieltää toisen sekä toisen.
Syy, miksi häntä hulluks arvelen, --
Vaikk' äskeistä en vimmaans' ottais lukuun --
On hassut pöytäpuheensa, kun sanoi
Ett' oma ovi hältä suljettiin.
Nuo puuskat hänen vaimons' ehkä tuntee
Ja oven hältä sulki tahallaan.
Nyt paras rientää hänen kotiinsa
Ja väittää rouvalle, ett' asuntooni
Hän hyökkäs raivossaan ja väkisin
Vei sormukseni. Paras koittaa tätä:
En viittäsataa markkaa hevin jätä.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Sama paikka.
(Antipholus Ephesolainen ja vanginvartija tulevat.)
ANTIPHOLUS EPH.
Mies, ole huoletta: en minä karkaa;
Kyll' ennen lähtöäni kätees annan
Sen summan, josta olen vangittu.
Pahalla pääll' on tänään vaimoni;
Ei vähällä hän sananviejää usko.
Ett' Ephesossa minut vangitaan,
Se, näet, kuuluu pahalt' eukon korvaan.
(Dromio Ephesolainen tulee, kädessä köydenpää.)
Tuoss' orjani; hän varmaan rahat tuo. --
No, toitko mitä panin sinun tuomaan?
DROMIO EPH.
Tuoss' on; se riittää kaikki maksamaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Mut' miss' on rahat?
DROMIO EPH.
He, rahat köydest' annoin, hyvä herra.
ANTIPHOLUS EPH.
Viissataa tukaattia köydestä?
DROMIO EPH.
Viissataa lisää sillä rahall' ostan.
ANTIPHOLUS EPH.
Mik' oli sinun määrä tuoda, lurjus?
DROMIO EPH.
Määrä oli tuoda köydenpää, ja nyt olen sen määrän päässä.
ANTIPHOLUS EPH.
Ja määrän päässä tuon saat tuliaisiks.
(Lyö häntä.)
VANGINVARTIJA.
Ah, kärsivällisyyttä, hyvä herra!
DROMIO EPH.
Minä se kärsivällisyyttä tarvitsen, minä se hädässä olen.
VANGINVARTIJA.
Mies hyvä, kieltäs hillitse.
DROMIO EPH.
Kehoittakaa pikemmin häntä hillitsemään kättään.
ANTIPHOLUS EPH.
Senkin äpärä, tunnoton konna!
DROMIO EPH.
Hyvä, jos olisin tunnoton, ett'en tuntisi iskujanne.
ANTIPHOLUS EPH.
Sinussa ei tunnu muu kuin iskut, enempää kuin aasissakaan.
DROMIO EPH.
Aasi olen tosiaankin; te olette minua korvista vetänyt. -- Olen
palvellut häntä syntymähetkestäni tähän hetkeen asti, enkä ole muuta
hänen kädestään saanut kuin iskuja. Kun minun on kylmä, lämmittää hän
minua selkäsaunalla; kun minun on lämmin, jäähdyttää hän minua
selkäsaunalla; sillä herättää, kun nukun; sillä ajaa nousemaan, kun
istun; sillä työntää ovesta, kun menen ulos; sillä tervehtii, kun tulen
kotiin; sitä kannan seljässäni, kuin kerjäläis-akka kakaraansa; ja kun
hän on minut raajarikoksi hakannut, saan vielä mennä raipat selässä
ovelta ovelle kerjäämään.
ANTIPHOLUS EPH.
Mua seuratkaa nyt; tuoss' on vaimoni.
(Adriana, Luciana, huvinainen ja koulumestari Tollo tulevat.)
DROMIO EPH.
Rouva hyvä, _respice finem_, ajatelkaa loppupäätä, tai paremmin
papukaijan ennustusta: "Varo köydenpäätä."
ANTIPHOLUS EPH.
Vieläkö siinä jaarittelet?
(Lyö häntä.)
HUVINAINEN.
Sanokaa: eikö puolisonne hullu?
ADRIANA.
Tuo raaka teko sitä todistaa. --
Te Tollo tohtori, te tenhomies,
Tajuunsa jälleen hänet saattakaa,
Niin teille annan mitä haluatte.
LUCIANA.
Voi, kuink' on katse palava ja tuima!
HUVINAINEN.
Kas, kuinka raivosta hän vapisee!
TOLLO.
Kätenne tuokaa, niin saan koittaa suonta.
ANTIPHOLUS EPH.
Tuoss' on se, sillä korvianne koitan.
(Lyö häntä korvalle.)
TOLLO.
Sa, saatana, mi tuossa miehess' asut,
Pyhästi sua manaan, väisty pois!
Pois pimeyden valtakuntaas oiti!
Sua manaan taivaan kaikkein pyhäin kautta.
ANTIPHOLUS EPH.
Höperö velho, vait! En ole hullu.
ADRIANA.
Oi, josp' et oisi, kurja sielu-parka!
ANTIPHOLUS EPH.
Haa, nukke, nuoko liiketuttavasi?
Tuo saframiko-naama sinun kanssas
Mun talossani tänään söi ja mässäs,
Syyn tiedossa kun ovi suljettiin,
Ja kiellettiin mult' omaan taloon pääsy?
ADRIANA.
Kotona, armas, söit, sen taivas tietää.
Oi, jospa oisit kotiin jäänytkin,
Niin juorut välttäisit ja julkipilkat!
ANTIPHOLUS EPH.
Kotona söinkö? Sano sinä, lurjus.
DROMIO EPH.
Kotona ette syönyt, se on vissi.
ANTIPHOLUS EPH.
Kadulle jäinhän? Lukossahan ovi?
DROMIO EPH.
Kadulle jäitte, _pardy_, lukoss' ovi.
ANTIPHOLUS EPH.
Siin' eikö itse hän mua haukkunut?
DROMIO EPH.
_Sans fable_, itse siinä teitä haukkui.
ANTIPHOLUS EPH.
Ja kyökkyrikin tiuskaili ja ilkkui?
DROMIO EPH.
Niin oikein, kyökkivestaali se ilkkui.
ANTIPHOLUS EPH.
Ja enkö vihoissani sieltä mennyt?
DROMIO EPH.
Se varma, todistaa sen voivat luuni;
Se vihan vimma niissä vielä tuntuu.
ADRIANA.
Hyväkö puoltaa moista hulluutta?
TOLLO.
Ei haittaakaan; mies tuntee herrans' oikut,
Ja myöntymällä vimmaa viihdyttää.
ANTIPHOLUS EPH.
Sa panit sepän vangitsemaan minut.
ADRIANA.
Lähetin sulle Dromion kanssa rahat,
Jotk' oli kiire saada lunnaiksesi.
DROMIO EPH.
Mun kanssani! Kai hyvä oli tahto,
Mut rahaa min' en saanut riunaakaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Menithän rahakukkaroa perään?
ADRIANA.
Niin, luokseni hän tuli, ja sen annoin.
LUCIANA.
Ja minä tiedän, että se on totta.
DROMIO EPH.
Jumala tietäköön ja köytyri,
Ett' toimekseni sain vain köyden-oston.
TOLLO.
Ne ovat hullut, renki niinkuin herra,
Sit' ontto, kuollut katse osoittaa;
Ne pitää köyttää, mustaan koppiin panna.
ANTIPHOLUS EPH.
Miks tänään multa oven suljit sinä? --
(Dromiolle.)
Ja sinä miksi salaat rahapussin?
ADRIANA.
Mies rakas, ovea en sulkenut.
DROMIO EPH.
Ja, rakas herra, min' en rahaa saanut;
Mut ovi meiltä suljettiin, se totta.
ADRIANA.
Valetta kumpikin, sa viekas konna!
ANTIPHOLUS EPH.
Valetta sun on kaikki, viekas narttu!
Kirottuun roskajoukkoon liittäydyt
Minusta tehdäksesi halpaa pilkkaa.
Mut kynsin revin päästäs silmäs nuo,
Joit' ilahuttaa moinen rietas leikki.
ADRIANA.
Sitokaa hänet, ettei liki pääse!
TOLLO.
Apua tänne! Lisää väkeä!
Väkevä hänessä on paholainen.
LUCIANA.
Voi, raukkaa, kuink' on kalman kalvas katse!
(Kolme, neljä miestä tulee sisään, ja
sitovat Antipholuksen ja Dromion.)
ANTIPHOLUS EPH.
Mun tapatteko? -- Vanginvartija,
Min' olen vankis; sallitko sa noiden
Pois minut ryöstää?
VANGINVARTIJA.
Miehet, päästäkää.
Mun vankini hän on, hänt' ette saa.
TOLLO.
Sitokaa tuokin mies; on hullu hänkin.
ADRIANA.
Mit' aiot sinä, tyhmä kruunun mies?
Ilosi onko nähdä kurjan raukan
Tekevän haittaa, turmaa itselleen?
VANGINVARTIJA.
Hän mun on vankini; jos hänet heitän,
Saan itse maksaa hänen velkansa.
ADRIANA.
Kaikk' ennen lähtöäni sulle suorin.
Nyt saata minut saamamiehen luo,
Ja kun saan tietää, mist' on velka tullut,
Niin maksan sen. -- Te, hyvä tohtori,
Pitäkää huolta, että säilyyn hänet
Kotiini viedään. -- Päivää onnetonta!
ANTIPHOLUS EPH.
Niin, luuskaa onnetonta!
DROMIO EPH.
Herra, näin jouduin teidän tähden kiinnitykseen.
ANTIPHOLUS EPH.
He, huuti, konna! Raivoonko mun saatat?
DROMIO EPH.
No, suottako te kiinni jouduitte?
Raivotkaa, huutakaa vain perkeleitä!
LUCIANA.
Nuo sieluparat, kuinka hourivat!
ADRIANA.
Pois hänet viekää. -- Sisko, tule mukaan.
(Antipholus Ephesolainen, Dromio Ephesolainen,
Tollo ja palvelijat menevät.)
Sanokaa, kuka hänet tyrmään vaati?
VANGINVARTIJA.
Angelo, kultaseppä. Onko tuttu?
ADRIANA.
Hyvinkin tunnen. Kuinka suur' on summa?
VANGINVARTIJA.
Kakssataa tukaattia.
ADRIANA.
Mistä velka?
VANGINVARTIJA.
Vitjoista, jotka miehenne on saanut.
HUVINAINEN.
Kun puolisonne tänään raivossaan
Kotiini tuli ja vei sormukseni --
Se sormus hällä sormess' oli äsken --
Niin heti näin sen jälkeen hällä vitjat.
ADRIANA.
Voi olla, mutta minä niit' en nähnyt. --
Mies, saata minut kultasepän luo;
Mun täytyy tästä saada täysi selvä.
(Antipholus Syrakusalainen, paljastettu miekka
kädessä, ja Dromio Syrakusalainen tulevat.)
LUCIANA.
Jes' auttakoon! Nyt ovat päässeet irti!
ADRIANA.
Ja miekat paljaina! Hoi, apua!
Sitokaa heidät.
VANGINVARTIJA.
Pois! Meit' uhkaa surma.
(Adriana, Luciana ja vanginvartija juoksevat pois.)
ANTIPHOLUS SYR.
Kas vain, nuo noidat miekkaa pelkäävät!
DROMIO SYR.
Pois karkas hän, jok' aikoi vaimoksenne.
ANTIPHOLUS SYR.
Pois Kentauriin! Sielt' ota tavaramme.
Eheinä jos vain pääsisimme laivaan!
DROMIO SYR.
Mitä jos jäisimme tänne yöksi; eivät varmaankaan tee meille mitään
pahaa. Näittehän, että puhuttelevat meitä ystävällisesti ja antavat
meille kultaa. Minusta he ovat niin hyvänluontoista väkeä, että, jos
tuota hupsua ihravuorta ei olisi, joka vaatii minua miehekseen, olisin
vallan halukas jäämään tänne ja rupeamaan poppamieheksi.
ANTIPHOLUS SYR.
En mistään hinnast' yöksi tänne jää.
Pois joutuin, laita laivaan tavaramme!
(Menevät.)