Maurice Maeterlinck.
1. Väärä suhteemme kuolemaan.
2. Tuhoutuminen.
3. Tietoisuuden jälkielämä.
4. Teosofinen otaksuma.
5. Uusspiritistinen otaksuma. Henki-ilmestykset.
6. Yhteys vainajien kanssa.
7. Risti-ilmoitukset.
8. Jälleensyntyminen.
9. Tietoisuuden kohtalo.
10. Äänettömyyden kaksi muotoa.
11. Kohtalomme näissä äärettömyyksissä.
12. Päätelmiä.
Maurice Maeterlinck.
Se suuri belgialainen kirjailija, jonka mietelmäteos nyt ilmestyy
suomalaisessa asussa, on todella nykyajan merkillisimpiä henkiä, noita
itsenäisiä kykyjä, jotka ilmestyessään aina tuovat mukaansa jotakin
uutta maailman kirjallisuuteen rikastuttaen siten voimakkaasti
ihmiskunnan henkistä elämää.
_Maurice Maeterlinck_ syntyi Gentin kaupungissa v. 1862, opiskeli
lakitiedettä ja toimi jonkun aikaa asianajajana, mutta pian otti runous
hänet täysin valtoihinsa ja lakikirja jäi tomuttumaan suuren
mielikuvituksen temmatessa runoilijan sen äärestä omiin rikkaihin
maailmoihinsa.
Runoilijan nuoruusvuosina oli Ranskassa vallalla n.s. _symbolistinen
tai dekadenttinen_ koulu, jonka pääedustajana pidettiin runoilija _Paul
Verlainea_, tuota onnetonta surunlasta, jonka nyyhkyttävät säkeet
peittävät hänen kurjan elämänsä anteeksiantavalla loistolla. Tämän
koulun oppeja kannatti myös nuori Maeterlinck v. 1889 ilmestyneessä
merkillisessä kokoelmassa "Serres chaudes" (kuumat kukkalavat) ja
ensimäisessä draamassaan "La princesse Madeleine".
Hän ei kuitenkaan orjallisesti noudattanut aikalaistensa oppeja, vaan
astui kohta omia teitään, hämmästyttäen aikaansa omituisella, perin
yksinkertaistetulla tekotavallaan, merkillisen voimakkaalla
tunnelmalla, joka kohosi hänen teoksistaan kuin outojen kukkien tuoksu,
ja omaperäisillä ajatuksillaan ihmisistä ja elämästä.
Maeterlinck astui kohta tavallisen sielullisen erittelyn ulkopuolelle;
hän koetti selvitellä noita vaistomaisia, puoleksi tiedottomia tiloja,
jotka valtaavat ihmisen esim. rakkauden tai kuoleman lähestyessä. Hän
keksi aavistusten ja salaperäisten pelkojen runouden ja aivan kuin
riisui henkilöiltään ruumiin, jättäen heidän sielunsa värisemään
outojen, tuntemattomien voimien kourissa. Ne liikkuvat näyttämöllä kuin
utukuvat, vallaten silti mielen merkillisillä tunnelmilla, niin että
katsoja melkein henkeä pidätellen seuraa näytelmiä sellaisia kuin
"Pelléas ja Mélisande" tai "Aglavaine ja Sélysette", joissa ei
oikeastaan tapahdu mitään tavallisessa merkityksessä, mutta joissa
kieli helähtelee suurta runsautta, sielun salaperäiset liikkeet
tulkitaan harvinaisen sisäisen näkemyksen voimalla ja kokonaisuus vie
mielen mukaansa oudolla tenholla, joka muistuttaa musiikin vaikutusta.
Luonnon kirjan ahkerana lukijana Maeterlinck on huomannut siinäkin yhtä
ja toista, mikä on tavallisilta kuolevaisilta salattu.
"Kukkien äly" ja "Mehiläisten elämä" perustuvat tavattoman tarkkoihin
luonnon helmassa tehtyihin havaintoihin. Kertoen yksinkertaisesti sen,
mitä tekijä on omin silmin nähnyt, ne avaavat, tekijän syvien
mietelmien ja rikkaan mielikuvituksen opastaessa, lukijalle avaroita
näköpiirejä luonnon merkillisiin maailmoihin, ja päätä huimaa luonnon
rajaton suuruus, elämän ääretön rikkaus.
Vielä on Maeterlinck tulkinnut omaa käsitystään maailmasta ja ihmisistä
useissa mietelmäteoksissaan, joista nyt suomennettu on viimeisiä.
Vaikka hän selvästi paljastaakin heikkoutemme ja yksinäisyytemme
keskellä suurta maailmaa, tulee hän mietteissään kuitenkin
lohdullisiin, hyväuskoisiin päätelmiin, niin että Maeterlinckin teoksen
aina laskee kädestään hiukan entistä rikkaampana, entistä vapaampana,
kuin olisi uusi päivänsäde taas pilkistänyt elämän sumuharsojen läpi.
_E. P--la_.