_Paras Viholliseni!_
Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa
kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan
että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut
laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin
vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä
riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.
Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni,
en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja
pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on
täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka
toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.
Palaan vankilaelämääni ensi maanantaina kello 5.
Teidän
S. MCBRIDE.
P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole
sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja
pyöreistä ja hymyilevistä.
JOHN GRIER HOME,
Kesäkuun 9 p.
_Rakas Judy!_
Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte
odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani
tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton
edustaa?
Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni
kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka
miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla
hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi
löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän
hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri,
tavoiteltu saalis.
Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin
innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe
muutakaan keinoa.
Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä
vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna
syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme
nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta
harvasanainen.
Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle
asemallemme säkkipimeässä ja _sateessa_, ilman sateenvarjoa, ja tuo
kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei
edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä
hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin
jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu
asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja.
Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä
hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin
vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi
suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät
9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen
sanovan:
"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla
takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."
Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna
johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja
laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me
ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin
kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä
pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja
lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä,
panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi
koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne
että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen,
jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan
koettaisi saada sen menestymään.
On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä
päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti
kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten
uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää
sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan
puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta
piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain
pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä
kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.
Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on
niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta.
Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon
lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta
tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä
harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee
mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen
ominaisuudet.
Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei
vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua
vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen.
Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet
pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt
työmme.
Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä
perhehaudan ulkopuolella.
Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan
vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo
nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun
hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.
Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken
kiireessä kyhätyn päivällisemme -- kello oli silloin kohta 8,
ja normaali päivällisaikamme on 6.30 -- mutta tämä improvisoitu
päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan
tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa
minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa.
Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä
kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut
jyskyttivät.
Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko
tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella
jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta
tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään
vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä
ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin
hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi
patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt
rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että
hän on tehnyt.
Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja
kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia
nidoksia kielensä päässä.
"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä
tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen
vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu
hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta
sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo
aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta
mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja
oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä
kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa
Sä näitkö Shelleyn silmilläs,
puhuiko suuri sulle
mielentilassa.
Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää
sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä
on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska
ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut
tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä
pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia
niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on
herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.
Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi
kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä
kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin
pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että
hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa.
Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän
lapsen taskussa.
Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi
kutsua minut pian taas.
Sinun kuten aina
SALLIE.
P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko
kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle?
Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki
nimeni osoitekorteista "Mackbird".
Tiistaina.
_Paras vihollinen!_
Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon
ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.
Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin,
että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.
Hän tuli tänään, ja tällainen on sen naisen hieno vartalo, jonka sain!
Emme voi estää yhtäkään vauvaa luisumasta alas hänen polveltaan,
jollemme kiinnitä sitä lujasti hakaneuloilla.
Olkaa hyvä ja antakaa aikakauslehti Sadie Katelle. Luen sen tänä
iltana ja palautan huomenna.