Helmikuun 20 p.
_Rakas Judy!_
Tohtori MacRae kävi tänään täällä tutustumassa uuteen johtajattareen.
Ole hyvä ja kutsu hänet päivällisille kun hän ensi kerran tulee
New-Yorkiin, niin näet itse, mitä miehesi on tehnyt. Jervis törkeästi
väärensi tosiseikkoja, kun sai minut uskomaan, että toimeni pääetuja
muka olisi jokapäiväinen seurustelu miehen kanssa, joka on niin
hienostunut ja loistava ja oppinut ja viehättävä kuin tohtori MacRae.
Hän on pitkä ja laihahko, hänellä on punertava tukka ja kylmät
harmaat silmät. Koko sen tunnin aikana, jonka hän vietti seurassani
(ja minä olin hyvin vilkas), ei ainoakaan hymyn varjo kirkastanut
hänen suunsa suoraa viivaa. Voiko varjo kirkastaa? Ehkä ei; mutta
oli miten oli, _mikä_ vaivaa tuota miestä? Onko hänellä jokin rikos
omallatunnollaan, vai onko tuohon vaiteliaisuuteen syynä vain hänen
luontainen skotlantilaisuutensa? Hän on seuraihmiseksi yhtä hyvä kuin
graniittinen hautakivi.
Sivumennen sanoen ei tohtorimme pitänyt minusta yhtään sen enempää
kuin minä hänestä. Hänen mielestään minä olen tyhjänpäiväinen ja
haihatteleva ja kauttaaltaan sopimaton tähän luottamustoimeen. Lyön
vetoa että Jervis on jo saanut häneltä kirjeen, jossa hän pyytää että
minut siirrettäisiin pois.
Keskusteluaiheesta emme olleet vähääkään yhtä mieltä. Hän käsitteli
laveasti ja filosofisesti laitoskasvatuksen haittoja riippuvaisessa
asemassa oleviin lapsiin nähden, minä taas kevyesti valitin sitä
rumentavaa tukkalaitetta, joka on vallalla tyttöjemme kesken.
Todistaakseni tämän väitteen, kutsuin sisään Sadie Katen, erityisen
käskyläis-orponi. Hänen tukkansa on vedetty taaksepäin niin kireälle
kuin olisi vääntämiseen käytetty ruuviavainta, ja palmikoitu
kahteen kovaan pieneen porsaansaparoon. Totisesti on orpolasten
korvia pehmennettävä. Mutta tohtori Robin MacRae viisi välittää
siitä pukevatko heidän korvansa vai eivätkö; heidän vatsoistaan
hän vain pitää huolta. Iskimme myöskin yhteen kysymyksessä
punaisista alushameista. Minä en käsitä kuinka kukaan pieni tyttö
voi säilyttää itsekunnioituksensa ollessaan puettuna punaiseen
flanellialushameeseen, joka on epätasaista tuumaa pitempi kuin hänen
siniruutuinen pumpulipukunsa, mutta tohtorin mielestä punaiset
alushameet ovat hauskoja ja lämpimiä ja terveellisiä. Minä ennustan
että uuden johtajattaren hallitus tulee olemaan sotaisa.
Mitä tohtoriin tulee, saa olla kiitollinen sentään yhdestä seikasta:
hän on melkein yhtä uusi kuin minä eikä siis voi opettaa minulle
laitoksen perimätapoja. En usko että olisin _voinut_ tulla toimeen
vanhan tohtorin kanssa, joka, päättäen niistä taitonsa näytteistä,
joita jätti taakseen, tiesi pikkulapsista yhtä paljon kuin
eläinlääkäri.
Koko henkilökunta on muuten ottanut huolekseen kasvatukseni orpokodin
hyvissä tavoissa. Itse kokkikin tänä aamuna selitti minulle lujasti
että John Grier Homessa _on_ ohrajauhovelliä perjantai-iltaisin.
Etsitkö kovasti uutta johtajatarta? Viivyn siksi kun hän tulee, mutta
ole hyvä ja löydä hänet pian.
Sinun,
päättäväisenä,
SALLIE MCBRIDE
JOHTAJATTAREN KANSLIA,
JOHN GRIER HOME
Helmikuun 21 päivä.
_Paras Gordon!_
Vieläkö olet loukkaantunut, kun en tahtonut kuulla neuvoasi? Etkö
tiedä että punertavatukkaista henkilöä, jolla on irlantilaiset
esi-isät ja pisara skotlantilaista verta suonissa, ei voi pakottaa,
vaan häntä on johdettava lempeästi? Jollet olisi ollut niin
inhottavan itsepintainen, olisin kuunnellut kiltisti ja pelastunut.
Niinkuin asiat nyt ovat, tunnustan rehellisesti että olen viettänyt
viisi viime päivää katumalla riitaamme. Sinä olit oikeassa ja minä
väärässä, ja niinkuin näet, minä kauniisti myönnän sen. Jos koskaan
selviän nykyisestä pulmasta, saakoon sinun mielipiteesi johtaa
minua tulevaisuudessa (melkein aina). Voisiko kukaan nainen tehdä
täydellisempää peruutusta?
Romanttinen hohde, jonka Judy luo tähän orpokotiin, on olemassa vain
hänen runollisessa mielikuvituksessaan. Paikka on hirveä. Sanat
eivät voi kuvata kuinka se on ankea ja kolkko ja pahanhajuinen;
pitkät käytävät, paljaat seinät, sini-univormuiset, taikinanvalkoiset
pikku asukkaat, jotka eivät vähintäkään muistuta ihmislapsia. Ja
oi, tuo kauhea laitos-haju! Sekoitus märkiä pestyjä lattioita,
tuulettamattomia huoneita ja sadan ihmisen ruokaa, joka alituiseen
höyryää uunilla.
Ei ainoastaan itse laitos ole luotava uudestaan, vaan jokainen lapsi
yhtä hyvin, ja se on oikea Herkuleen työ sellaiselle itsekkäälle,
ylelliselle ja laiskalle olennolle kuin Sallie McBride. Minä luovun
samassa hetkessä kun Judy on löytänyt sopivan seuraajan, mutta minä
pelkään ettei se voi tapahtua ihan heti. Judy on lähtenyt etelään ja
jättänyt minut pälkähäseen, ja kun kerran olen luvannut, en tietysti
voi jättää hänen orpokotiaan noin vaan. Mutta minä vakuutan sinulle
että minun tällä välillä on ikävä kotiin.
Kirjoita virkistävä kirje ja lähetä kukkanen ilahuttamaan
yksityissalonkiani. Perin sen kalustettuna Mrs. Lippettiltä.
Seiniä peittää ruskean ja punaisenkirjavat paperit, huonekalut
ovat sähkönsinistä plyyshiä, lukuunottamatta keskipöytää, joka on
kullattu. Vihreä on vallitseva väri matoissa. Jos lähettäisit pari
vaaleanpunaista ruusunnuppua, täydentäisivät ne väriasteikon.
Olin todellakin inhottava tuona iltana, mutta sinä olet saanut koston.
Katuvaisena
SALLIE MCBRIDE.
P.S. Ei sinun olisi tarvinnut murjottaa tuon skotlantilaisen
tohtorin tähden. Miehessä on kaikki se jämeys mikä sisältyy sanaan
skotlantilainen. Vihaan häntä ensi näkemältä ja hän vihaa minua. Oi,
meille tulee hurmaavaa, kun saamme työskennellä yhdessä!
Helmikuun 29 p.
_Sinä parahin Gordon!_
Ponteva ja antelias sähkösanomasi on tässä. Minä tiedän että sinulla
on paljon rahaa, mutta ei sinun silti tarvitse hävittää sitä niin
kevytmielisesti. Kun tunnet olevasi niin pakahduttavan täynnä puhetta
että vain sata sanaa pitkä sähkösanoma estää räjähdyksen, muuta se
nyt edes yölliseksi sähkökirjeeksi. Orpolapseni voivat käyttää rahat,
jollet sinä tarvitse niitä.
Kas niin, hyvä herra, käytä hiukan tervettä järkeäsi. Tietysti
minä en voi livistää orpokodista sinun ehdottamallasi sangen
odottamattomalla tavalla. Se ei olisi kauniisti tehty Judya ja
Jervisiä kohtaan. Jos suot anteeksi selitykseni, ovat he olleet
ystäviäni paljon useampia vuosia kuin sinä, eikä minulla ole mitään
aikomusta heittää heitä hiiteen. Minä tulin tänne -- hm, sanokaamme
seikkailun hengessä, ja minun täytyy läpäistä yritys. Sinä et
pitäisi minusta, jos kuuluisin heikkoon sarjaan. Tämä ei kuitenkaan
merkitse, että tuomitsisin itseni elinkaudeksi: aion luopua heti kun
tilaisuus tarjoutuu. Mutta totisesti saisin olla hiukan mielissäni,
kun Pendletonit tahtoivat uskoa minulle näin vastuunalaisen toimen.
Vaikka sinä, hyvä herraseni, et sitä usko, omaan minä huomattavan
toimintakyvyn ja enemmän tervettä järkeä kuin pinnalle näkyy. Jos
haluaisin panna koko sieluni tähän yritykseen, voisi minusta tulla
repäisevin johtajatar mitä kellään 111:lla orvolla koskaan on ollut.
Otaksun että se sinusta on hullutusta? Se on totta. Judy ja Jervis
tietävät sen, ja siksi he pyysivät minua tulemaan. Näet siis, että
kun he ovat osoittaneet niin paljon luottamusta minulle, en voi
luopua heistä ihan niin mutkattomalla tavalla kuin sinä ehdotat. Niin
kauan kuin olen täällä, aion saada aikaan juuri niin paljon kuin
yhden ihmisen on mahdollista jokaisena 24:nä tuntina. Aion jättää
seuraajalleni paikan, jossa asiat nopeasti kulkevat oikeaan suuntaan.
Mutta sitä ennen älä sentään huoli pestä käsiäsi minusta siinä
uskossa, että minulla muka on siksi paljon työtä etten ehdi ikävöidä
kotiin, sillä niin ei ole laita. Herään joka aamu ja tuiotan Mrs.
Lippettin seinäpaperiin jotenkin häikäistyneenä ikäänkuin tämä
kaikki olisi pahaa unta enkä todella olisikaan täällä. Mitä ihmettä
ajattelin kun käänsin selkäni omalle kauniille, hauskalle kodilleni
ja hyville päiville, jotka oikeuden mukaan ovat minun? Yhdyn usein
mielipiteeseesi järkeni tilasta.
Mutta miksi, jos saan kysyä, sinun pitikin nostaa sellainen elämä?
Sinä et olisi nähnyt minua missään tapauksessa. Worcester on aivan
yhtä kaukana Washingtonista kuin John Grier Home. Ja minä sanon vielä
lisähauskuudeksesi, että kun koko tämän laitoksen lähitienoolla ei
ole ketään miestä, joka ihailisi punaista tukkaa, on Worcesterissa
monta. Senvuoksi, sinä miehistä vaikein, ole hyvä ja tyynny. En minä
tullut kokonaan sinun kiusaksesi. Minä tahdoin seikkailua elämääni,
ja oi taivas, taivas! minä saan sitä!
_Kirjoita_ pian ja ilahuta minua.
Säkissä ja tuhkassa
SALLIE.
JOHN GRIER HOME,
Helmikuun 24 p.
_Rakas Judy!_
Sano Jervisille että minä en ole liian pikainen arvostelujen
muodostamisessa. Minulla on lempeä, aurinkoinen, epäluuloton luonne,
ja minä pidän kaikista, melkein kaikista. Mutta kukaan ei voi pitää
tuosta skotlantilaisesta tohtorista. Hän ei hymyile koskaan.
Hän kävi tänään toisen kerran luonani. Pyysin häntä mukavasti
asettumaan erääseen Mrs. Lippettin sähkönsinisistä tuoleista ja
istahdin itse vastakkaiseen nauttiakseni värien sopusoinnusta.
Hänellä oli yllä sinapinvärinen puku kotikutoista kangasta, jossa oli
vivahdus vihreätä ja pieni pilke keltaista, "kanervasekoitus", jonka
asiana on elähyttää ankeata skotlantilaista kangasmaata. Purppuraiset
kengät ja punainen kravatti ametistineuloineen täydensivät kuvan.
Sanalla sanoen, sinun mallitohtorisi ei juuri ole omiaan kohottamaan
tämän laitoksen esteettistä sävyä.
Viisitoista minuuttia kestäneen käyntinsä aikana hän lyhyesti
haahmoitteli kaikki ne muutokset, joiden hän haluaa nähdä toteutuvan
tässä laitoksessa. _Hän_ mukamas! Ja mitkä, jos saan kysyä, ovat
johtajattaren velvollisuudet? Onko hän vain pelkkä nimihenkilö, joka
noudattaa talossakäyvän lääkärin määräyksiä?
McBriden ja MacRae'n diplomaattiset välit ovat katkenneet!
Suuttuneena ystäväsi
SALLIE.
JOHN GRIER HOME,
Maanantaina.
_Hyvä tohtori MacRae!_
Lähetän Sadie Katen tuomaan tätä kirjelippua, koska näyttää
mahdottomalta tavata teitä puhelimitse. Onko henkilö, joka sanoo
olevansa Mrs. McGur-rk ja sulkee puhelimen keskellä lausetta,
taloudenhoitajanne? Jos hän vastaa puhelimeen usein, en käsitä kuinka
potilaanne jaksavat sellaista potea.
Koska ette tullut tänä aamuna, niinkuin puhe oli, ja maalarit
tulivat, oli minun pakko valita iloinen laihonkeltainen väri uuden
laboratorionne seiniin. Uskon ettei laihonkeltainen ole mitenkään
epäterveellistä.
Jos teiltä liikenee hetkinen tänä iltapäivänä, olkaa ystävällinen
ja ajakaa tohtori Bricen luo Water Streetille katsomaan tuota
hammaslääkärin tuolia ja muita kojeita, jotka tarjotaan myytäväksi
puoleen hintaan. Jos hänen ammattinsa koko hupainen irtaimisto
olisi täällä -- jossakin laboratorionne nurkassa -- voisi tohtori
Brice suorittaa 111 uutta potilastaan paljon joutuisammin kuin jos
meidän täytyisi kuljettaa jokainen erikseen Water Streetille. Eikö
se teistäkin ole hyödyllinen ajatus? Se johtui mieleeni keskellä
yötä, mutta kun en koskaan ennen ole sattunut ostamaan hammaslääkärin
tuolia, pitäisin ammattimiehen neuvoa arvossa.
Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE.
JOHN GRIER HOME,
Maaliskuun I p.
_Rakas Judy!_
Lakkaa lähettämästä sähkösanomia!
Luonnollisesti tiedän, että sinä tahdot tietää kaiken mitä tapahtuu,
ja minä lähettäisin tiedonannon joka päivä, mutta en totisesti löydä
minuuttiakaan sitä varten. Olen niin väsynyt kun ilta tulee, että
ilman Janen ankaraa kuria menisin sänkyyn vaatteet yllä.
Myöhemmin, kun pääsemme vähän paremmin vauhtiin ja kun voin olla
varma että kaikkien apulaisteni hommat hurisevat eteenpäin, kunkin
kohdastaan, tulee minusta säännöllisin kirjeenvaihtaja mitä sinulla
koskaan on ollut.
Siitä on viisi päivää kun kirjoitin, eikö totta? Paljon on
tapahtunut noina viitenä päivänä. MacRae ja minä olemme laatineet
sotasuunnitelman, ja aiomme myllertää tämän paikan aina
liikkumattomia syvyyksiä myöten. Pidän hänestä vähemmän ja vähemmän,
mutta olemme julistaneet jonkinlaisen välirauhan työntekoa varten. Ja
se mies _on_ työntekijä. Olen aina luullut että minussa on tarpeeksi
tarmoa itsessäni, mutta kun jokin parannus on saatava aikaan,
ponnistelen läähättäen hänen vanavedessään. Hän on niin juro ja
sitkeä ja härkäpäinen kuin vain skotlantilainen voi olla, mutta hän
ymmärtää pikkulapsia, s.o. hän ymmärtää heidän ruumiillista puoltaan.
Hänellä ei ole enemmän personallisia tunteita heitä kuin yhtä monta
sammakkoa kohtaan, jotka sattuvat hänen leikkauspöydälleen.
Muistatko kuinka Jervis eräänä iltana noin tunnin ajan piti esitelmää
tohtorimme kauniista ihmisystävällisistä ihanteista? _C'est à rire!_
Mies katsoo koko J.G.H:n vain omaksi yksityislaboratoriokseen,
jossa hän voi tehdä tieteellisiä kokeilujaan rauhassa rakastavien
vanhempain vastarinnalta. Minä en hämmästyisi jos jonakin päivänä
näkisin hänen sekoittavan tulirokkobasilleja pikkulasten velliin
voidakseen koetella jotakin vastakeksittyä seerumia.
Talon henkilökunnasta vain kaksi tuntuu minusta todella päteviltä,
ja ne ovat pikkukoulun opettaja ja lämmitysmies. Näkisit vain kuinka
lapset juoksevat Miss Matthews'ia vastaan ja pyytävät hyväilyjä, ja
kuinka tuskallisen kohteliaita he ovat toisille opettajille. Lapset
ovat nopeita tajuamaan ihmisluonteita. Tulen hyvin noloksi, jos he
ovat liian kohteliaita minulle.
Niin pian kuin vähän pääsen ryhtiini ja tarkalleen tiedän mitä
tarvitsemme, aion panna toimeen eräitä laajakantoisia erottamisia.
Minua haluttaisi alkaa Miss Snaithista, mutta huomaan, että eräs
anteliaimpia johtokunnan jäseniämme on hänen setänsä, eikä häntä siis
juuri voi erottaa. Hän on epämääräinen, leuaton, vaaleasilmäinen
olento, joka puhuu nenän kautta ja hengittää suun kautta. Hän ei voi
sanoa mitään ratkaisevaa ja sitten lopettaa; kaikki hänen puheensa
jatkuvat epäselvään muminaan. Joka kerta kun näen tuon naisen, valtaa
minut melkein hillitön halu ottaa häntä olkapäistä ja ravistaa häneen
hiukan päättäväisyyttä. Ja juuri Miss Snaithillä on täydellinen
ylivalta seitsemääntoista 2-5-vuotiaaseen pikku palleroon. Mutta
joka tapauksessa, jollen voi erottaa häntä, olen toimittanut hänet
alhaisempaan asemaan ilman että hän itse huomaa tätä tosiseikkaa.
Tohtori on löytänyt minulle ihastuttavan tytön, joka asuu parin
kilometrin päässä täältä ja tulee joka päivä hoitamaan lastentarhaa.
Hänellä on suuret kiltit ruskeat silmät -- kuin lehmällä -- ja
äidillinen käytös (hän on juuri täyttänyt 19) ja lapset pitävät
hänestä. Lastenkamarin pääjohtoon olen asettanut hauskan ja mukavan
keski-ikäisen naisen, joka on kasvattanut viisi omaa ja jolla on
tottunut käsi pitelemään lapsia. Tohtorimme hänetkin löysi, sinä näet
että miehestä on hyötyä. Tämä nainen on muodollisesti Miss Snaithin
määräysten alainen, mutta on anastanut itselleen diktaattorivallan
hyvin tyydyttävällä tavalla. Voin nyt nukkua yöni pelkäämättä että
vauvani murhataan kykenemättömyydellä.
Sinä näet että uudistuksemme ovat alulla, ja samalla kuin koko sillä
älyllä, joka on käytettävänäni, mukaudun tohtorimme tieteellisiin
parannuksiin, jättävät ne minut kuitenkin joskus kylmäksi. Ongelma,
joka alituiseen vatkaa ja vatkaa ajatustani, on tämä: Kuinka voin
koskaan vuodattaa kylliksi rakkautta ja lämpöä ja aurinkoa noihin
viluisiin pikku olentoihin? Enkä ole varma että tohtorin tiede pystyy
siihen.
Eräs kiireellisimpiä _älyllisiä_ tarpeitamme juuri nyt on
pöytäkirjojemme laatiminen yhtenäiseen muotoon. Kirjoja on pidetty
aivan häpeällisen huonosti. Mrs. Lippettillä oli suuri musta
tilikirja, johon hän riipaisi umpimähkään tosiseikkoja, jotka osuivat
hänen tielleen, lasten perheistä, käytöksestä ja terveydestä, mutta
ajoittain hän ei viitsinyt viikkokausiin panna kirjoihin mitään. Jos
kasvattia hakeva perhe tahtoo tietoja lapsen vanhemmista, emme joka
toisessa tapauksessa voi edes sanoa mistä olemme saaneet lapsen!
"Mistäs tulit, vauvani pieni?"
"Sinitaivas aukes, siitä mun tieni,"
siinä tarkka kuvaus heidän tulostaan.
Tarvitsemme piiritarkastajan, joka matkustaa ympäri seutua ja
kokoo kaikki mahdolliset tilastot kananpoikiemme sukupuusta. Siitä
tulee helppo tehtävä, koska useimmilla heistä on sukulaisia. Mitä
arvelet Janet Ware'sta siihen hommaan? Muistat kai mikä mato hän oli
kansantaloudessa -- hän suorastaan ahmi taulukoita ja karttoja ja
kaavakkeita.
Saan myöskin ilmoittaa että John Grier Home parhaillaan on alistettu
hyvin etsivään ruumiilliseen tutkimukseen, ja kauhea totuus on, että
28:sta tähän saakka tutkitusta pikku rottaparasta vain 5 on kestänyt
kokeen. Ja nuo viisi eivät ole olleet täällä kauaa.
Muistatko rumaa vihreätä vastaanottohuonetta ensi kerroksessa?
Olen vähentänyt sen vihreyttä mahdollisimman paljon ja järjestänyt
sen tohtorin työhuoneeksi. Se sisältää kuppeja ja rohtoja ja
-- ammatinomaisin piirre kaikista -- hammaslääkärin tuolin ja
tuollaisen viehättävän sorvinkoneen. (Ostin ne käytettyinä tohtori
Bricelta, joka omien potilaittensa iloksi on hankkinut itselleen
valkeata emaljia ja nikkelilevyä.) Tuo sorvinkone näyttää oikealta
helvetinvehkeeltä, ja minä olen inhottava hirviö, kun olen tuottanut
sellaisen taloon. Mutta jokainen pieni uhri, joka päästetään tuolista
_täytettynä_, saa viikon ajan joka päivä tulla huoneeseeni ottamaan
kaksi suklaakappaletta: Vaikka lapsemme eivät olekaan silmiinpistävän
urhoollisia, huomaamme heidät hyviksi taistelijoiksi. Nuori Thomas
Kehoe puri tohtorin peukalon miltei kahdeksi kappaleeksi potkaistuaan
maahan pöydällisen työkaluja. J.G.H:n hammasten hoitajalta kysytään
ruumiin voimia yhtä paljon kuin taitavuutta.
* * * * *
Tässä minut keskeytti hyväntahtoinen rouva, jolle oli näytettävä
laitosta. Hän kysyi viisikymmentä tyhjänpäiväistä kysymystä, kulutti
tunnin ajastani ja lopulta kuivasi kyynelen ja jätti dollarin
"pienille holhokkiraukoilleni".
Toistaiseksi eivät pienet holhokkiraukkani ole innostuneet näihin
uusiin parannuksiin. He eivät suurestikaan välitä tästä äkillisestä
raittiin ilman virtauksesta, joka on puhaltanut heihin eivätkä tästä
vedenpaisumuksesta. Minä vaadin käytäntöön kaksi kylpyä viikossa,
ja niin pian kuin saamme tarpeeksi ammeita ja pari ylimääräistä
vesihanaa, pitää heidän saada _seitsemän_.
Mutta olenpa sentään saanut toimeen erään hyvin suositun uudistuksen.
Jokapäiväistä ruokalistaamme on lisätty -- muutos, jonka aiheuttamaa
vaivaa kokki suree ja jonka aiheuttamaa siveetöntä menojen lisäystä
muu henkilökunta suree. SÄÄSTÄVÄISYYS suurin kirjaimin kirjoitettuna
on ollut tämän laitoksen johtavana aatteena jo niin monta vuotta että
siitä on tullut uskonkappale. Minä vakuutan ujoille työtovereilleni
kaksikymmentä kertaa päivässä, että kiitos puheenjohtajamme
anteliaisuuden, laitoksen tulot ovat tasan kaksinkertaistuneet
ja että minulla sitäpaitsi on suuria summia Mrs. Pendletonilta
välttämättömiin tarpeisiin, kuten jäätelöön. Mutta he kerta kaikkiaan
eivät voi päästä siitä tunteesta että näiden lasten ruokkiminen tällä
tavoin on kehnoa tuhlaavaisuutta.
Tohtori ja minä olemme huolellisesti tutkineet menneen ajan
ruokalistoja, ja meitä suuresti ihmetyttää se järki, joka on voinut
ne laatia. Tässä eräs tavallisimpia päivällisiä:
Keitettyjä perunoita
Keitettyjä riisiä
Valkohyytelöä
Se minua ihmetyttää että nämä lapset sentään ovat jotakin muuta kuin
sata ja yksitoista tärkkelyksen jähmettämää kappaletta.
Kun katselee tätä laitosta, tekee mieli väärentää Robert Browningia:
"Lie taivas; helvetti varmaan on;
välillä John Grier olkohon!"
S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Lauantaina.
_Rakas Judy!_
Tohtori Robin MacRae ja minä olimme taaskin eilen sodassa hyvin
vähäpätöisestä asiasta (jossa minä olin oikeassa) ja siitä saakka
olen ottanut käytäntöön erikoisen lempinimen tohtorillemme. "Hyvää
huomenta, Vihollinen!" kuului tervehdykseni tänään, ja siitä hän
pahastui oikein juhlallisesti. Hän sanoo ettei hän halua itseään
pidettävän vihollisena. Hän ei ole vähimmässäkään määrin vastustajani
-- mikäli minä sovellutan menettelyni hänen toiveisiinsa!
Meillä on kaksi uutta lasta, Isador Gutschneider ja Max Yog, jotka
saimme Baptistinaisten Apuyhdistykseltä. Mistä ihmeestä luulet
noiden lasten keksineen moisen uskonnon? En olisi tahtonut ottaa
heitä, mutta nuo rouva parat pyysivät niin kauniisti ja maksavat
ruhtinaallisen summan 4 dollaria 50 senttiä viikossa lapselta. Heitä
on nyt 113, joten meillä on hyvin ahdasta. Minulla on puolen tusinaa
pikkulapsia annettavana pois. Löydä muutamia kilttejä perheitä, jotka
tahtovat ottaa kasvatin.
Sinä tiedät että on hyvin pulmallista kun ei muitta mutkitta
kykene muistamaan kuinka suuri perhe ihmisellä on, mutta minun
näyttää vaihtelevan päivästä päivään niinkuin karjamarkkinat.
Minua haluttaisi pysyttää se yhtäläisenä. Kun yhdellä naisella on
toistasataa lasta, ei hän voi omistaa niille sitä henkilökohtaista
huomiota minkä ne ansaitsisivat.
Sunnuntaina.
Tämä kirje on virunut pöydälläni kaksi päivää, eikä minulla ole ollut
aikaa kiinnittää postimerkkiä. Mutta nyt näyttää olevan edessä vapaa
ilta, joten lisään sivun tai pari ennenkuin lähetän sen hauskalle
matkalle Floridaan.
Alan juuri keksiä yksilöllisiä kasvoja lasten joukosta. Alussa
tuntui kuin en ikinä oppisi tuntemaan heitä, he näyttivät niin
toivottomasti samasta puusta veistetyiltä noissa sanomattoman rumissa
univormuissaan. Ole nyt hyvä äläkä kirjoita tähän että tahdot
lapsille uudet puvut heti paikalla. Tiedän että sen teet, olet jo
viisi kertaa sanonut sen minulle. Noin kuukauden päästä olen valmis
pohtimaan kysymystä, mutta juuri nyt on heidän sisäpuolensa tärkeämpi
kuin ulkopuoli.
Siitä ei ole epäilystä -- orpolapset kokonaisuutena eivät mene
minuun. Alan pelätä että tuo kuuluisa äidillisyyden vaisto, josta
saamme kuulla niin paljon, on jäänyt pois minun luonteestani. Lapset
sellaisinaan ovat likaisia, kuolaisia pikku olentoja, ja kaikkien
nenät kaipaavat pyyhkimistä. Siellä täällä keksin pahankurisen,
kujeellisen pikku yksilön, joka herättää mielenkiinnon pilkkeen,
mutta enimmäkseen he ovat vain yhteinen sekoitus valkeita kasvoja ja
siniruutuista pumpulikangasta.
Yksi poikkeus on sentään. Sadie Kate Kilcoyne erkani joukosta
jo ensimäisenä päivänä, ja lupaa pysyä esillä koko ajan. Hän on
erityinen pieni asiatyttöni, ja hän se hankkii kaiken jokapäiväisen
huvini. Mitään kujetta ei ole sinkautettu tähän laitokseen
viimeisen kahdeksan vuoden aikana, joka ei ole saanut alkuaan hänen
epäsäännöllisissä aivoissaan. Tämän nuoren henkilön tarina on minun
silmissäni varsin tavaton, vaikka ymmärränkin että se on hyvinkin
yleinen löytölapsipiireissä. Hänet löydettiin yksitoista vuotta
sitten erään Thirtyninth Street'in talon alimmalta portaalta, missä
hän nukkui pahvikotelossa, jonka kannessa oli leima "Altman ja Kump."
"Sadie Kate Kilcoyne, ikä viisi viikkoa. Olkaa hyviä hänelle", oli
siististi tekstattu kanteen.
Poliisi, joka nosti hänet siitä, vei hänet Bellevue'lle, jossa
löytölapset kastetaan työjärjestyksessä, "katolinen, protestantti,
katolinen, protestantti", täysin puolueettomasti. Meidän Sadie
Kate, huolimatta nimestään ja sinisistä irlantilais-silmistään,
tehtiin protestantiksi. Ja täällä hän kasvaa irlantilaisemmaksi ja
irlantilaisemmaksi päivä päivältä, mutta uskollisena kasteelleen hän
äänekkäästi protesteeraa kaikkia elämän yksityiskohtia vastaan.
Hänen kaksi pientä mustaa lettiänsä viittaa vastakkaisiin suuntiin,
hänen pienet apinankasvonsa ovat yhtenä kujeellisuuden virnistyksenä,
hän on vilkas kuin mäyräkoira, ja häntä on pidettävä toimessa joka
hetki. Hänen pahuutensa luettelo täyttää sivumääriä Tuomiopäivän
kirjassa. Viimeinen pykälä kuuluu:
"Narrannut Maggie Geer'in panemaan ovenrivan suuhunsa -- rangaistus:
iltapäivä vietettävä vuoteessa ja illalliseksi vesikorppuja."
Näyttää siltä että Maggie Geer, jonka suulla on tavaton
laajenemiskyky, sai ovenrivan sisään, mutta ei saanut sitä ulos.
Kutsuttiin tohtori, joka taitavasti ratkaisi ongelman voidellulla
kenkäsarvella. "Lukkosuu Meg'iksi" on hän ristinnyt potilaansa siitä
alkaen.
Voit ymmärtää että ajatuksiani tuskallisesti askarruttaa jokaisen
aukon täyttäminen Sadie Katen elämässä.
On tuhansittain asioita, joiden suhteen minun pitäisi kysyä neuvoa
puheenjohtajalta. Mielestäni oli hyvin epäystävällistä sekä häneltä
että sinulta sälyttää minun niskoilleni orpokotinne ja itse karata
etelään huvittelemaan. Olisi teille omiansa, jos tekisin kaikki
hullusti. Kun matkustatte siellä yksityis-ajoneuvoissa ja samoilette
kuutamossa palmurannoilla, olkaa hyvä ja ajatelkaa minua New-Yorkin
maaliskuun vihmassa, huolenani 113 pikkulasta, jotka oikeuden mukaan
ovat teidän -- ja olkaa kiitollisia.
Olen (rajoitetun ajan)
S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.
_Paras Vihollinen!_
Lähetän teille täten (eri kotelossa) Sammy Spier'in, joka katosi
aamulla teidän käyntinne aikana. Miss Snaith veti hänet päivänvaloon
teidän mentyänne. Olkaa hyvä ja tutkikaa hänen peukaloaan. En ole
koskaan nähnyt kynsiajosta, mutta minun lausuntoni mukaan tämä on
sellainen.
Vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.
Maaliskuun 6 p.
_Rakas Judy!_
En vielä tiedä aikovatko lapset ruveta pitämään minusta vai eivätkö,
mutta he _pitävät_ koirastani. Ei koskaan ole näistä porteista
astunut olento niin suosittu kuin Singapore. Joka iltapäivä saa kolme
poikaa, joiden käytös on ollut virheetön, luvan harjata ja kammata
sen, kun taas kolme muuta hyvää poikaa saa tarjota sille ruokaa ja
juomaa. Mutta joka lauantaiaamuna saavutetaan viikon huippu, kun
kolme ylenpalttisen hyvää poikaa antaa sille saman vaahtokylvyn
käyttäen kuumaa vettä ja rasvasaippuaa. Etuoikeus Singaporen
palvelemiseen on kohta ainoa kiihoitin, mitä tarvitsen hyvän kurin
säilyttämiseksi.
Mutta eikö olekin ihan pateettisen luonnotonta, että tämä nuori
väki elää maalla eikä koskaan ole omistanut mitään lemmikkieläintä.
Varsinkin kun he, vielä enemmän kuin muut lapset, niin tarvitsevat
jonkun, jota rakastaa. Aion hankkia heille lemmikkejä tavalla tai
toisella, vaikka saisinkin kuluttaa uudet tulomme eläintarhaan. Etkö
voisi tuoda mukanasi paria alligaattorivauvaa ja pelikaania? Kaikki
elollinen otetaan kiitollisesti vastaan.
Tämä olisi oikeuden mukaan ensimäinen "Johtokuntapäiväni".
Olen syvästi kiitollinen Jervisille, joka järjesti vain pelkän
asiakokouksen New-Yorkiin, koska emme täällä vielä kelpaa paraatiin,
mutta me toivomme että huhtikuun ensimäisenä keskiviikkona voimme
tarjota jotakin näkyväistä. Jos kaikki tohtorin ajatukset ja muutamat
omani pääsevät toteutumaan, aukeavat johtokunnan jäsentemme silmät
vähän suuriksi kun näyttelemme heille taloa.
Olen juuri tehnyt ruokalistan ensi viikkoa varten ja asettanut
sen keittiöön harmistuneen kokin nähtäväksi. Vaihtelevaisuus on
sana, jota ei tähän saakka ole löytynyt J.G.H:n sanakirjasta.
Et voi uneksiakaan mitä hurmaavia yllätyksiä meillä on tulossa;
paahdettua leipää, ohrakakkuja, grahamsämpylöitä, maissiohukaisia,
riisivanukasta, jossa on paljon rusinoita, paksua kasvissoppaa,
makaroonia italialaiseen tapaan, polenta-kaakkuja sokerisiirapin
kera, omenakokkelia, piparkakkuja -- oi, loppumaton lista! Kun
suurimmat tyttömme ovat olleet apuna tuollaisten ruokahalua
kiihoittavien herkkujen valmistuksessa, kykenevät he jo melkein
pysyttämään tulevat miehensä rakastuneina.
Oi hyvänen aika! Tässä minä lörpöttelen tällaista hölynpölyä, kun
minulla on oikea uutinen varalla hihassani. Olemme saaneet uuden
työntekijän, oikean päärlyn.
Muistatko Betsy Kindredin, diploomi 1910? Hän johti lauluseuraa ja
oli näyttelijäin puheenjohtaja. Minä muistan hänet vallan hyvin,
hänellä oli aina niin ihastuttavia pukuja. No niin, jos suvaitset,
hän asuu vain kahdentoista kilometrin päässä täältä. Minä yllätin
hänet eilen aamuna sattumalta, kun hän ajoi autollaan kylän läpi, tai
pikemmin, kun hän hädintuskin säästyi ajamasta ylitseni.
En ole elämässäni puhunut hänen kanssaan, mutta me tervehdimme kuin
hyvinkin vanhat ystävät. Kannattaa omata silmiinpistävä tukka: hän
tunsi minut siinä paikassa. Hyppäsin hänen autonsa portaalle ja
sanoin:
"Betsy Kindred, 1910, sinun on nyt tultava orpokotiini ja autettava
minua tekemään luetteloa orvoistani."
Ja se hämmästytti häntä siinä määrin, että hän tuli. Hän on täällä
neljänä tai viitenä päivänä viikossa tilapäisenä sihteerinä, ja
minun täytyy jotenkuten onnistua pidättämään hänet kokonaan. Hän
on hyödyllisin ihminen minkä ikinä olen nähnyt. Toivon orpolasten
tulevan hänelle sellaiseksi tavaksi ettei hän enää kykene jättämään
niitä. Luulen että hän ehkä jää, jos maksamme hänelle kyllin suuren
palkan. Hän haluaa elää riippumattomana perheestään, niinkuin me
kaikki näinä rappeutumisen aikoina.
Kasvavassa innossani tehdä luetteloa ihmisistä tahtoisin panna
tohtorimmekin johonkin sarekkeeseen. Jos Jervis tietää jonkun juorun
hänestä, kirjoita se minulle, ole hyvä; mitä pahempi, sitä parempi.
Hän kävi eilen puhkaisemassa kynsiajoksen Sammy Spierin peukalosta
ja tuli sitten sähkönsiniseen vastaanottohuoneeseeni antamaan
ohjeita peukaloitten sitomisessa. Johtajattaren velvollisuudet ovat
moninaiset.
Oli juuri tee-aika, joten sivumennen pyysin häntä jäämään, ja hän
jäi! Ei saadakseen nauttia minun seurastani -- ei toki -- vaan koska
Jane samalla näyttäytyi kädessään vadillinen paahdetuita sämpylöitä.
Hän ei nähtävästi ollut syönyt päiväateriaa, ja päivälliseen oli
vielä aikoja. Sämpyläin lomassa (hän söi koko vadillisen) hän katsoi
soveliaaksi tutkistella valmistuneisuuttani tähän asemaan. Olinko
lukenut biologiaa korkeakoulussa? Kuinka pitkällä olin kemiassa? Mitä
tiesin yhteiskuntaopista? Olinko käynyt Hastingsin mallilaitoksessa?
Johon kaikkeen vastasin ystävällisesti ja avoimesti. Sitten
otin vapauden itse tehdä kysymyksen tai pari: kysyin vain mitä
nuoruuden harjaantumista oli vaadittu, jotta oli muodostunut
moinen loogillisuuden, täsmällisyyden, arvokkuuden ja terveen
järjen esikuva, jonka näin istuvan edessäni? Hellittämättömän
tutkistelun avulla sain irti pari hajanaista tosiseikkaa, mutta
kaikki täysin kunniallisia. Miehen vaiteliaisuudesta voisi päättää
että perheessä on ollut hirttotapaus. MacRae _père_ oli syntynyt
Skotlannissa ja tuli Yhdysvaltoihin ottaakseen haltuunsa oppituolin
Johns Hopkinsissa; poika Robin lähetettiin takaisin Auld Reekie'iin
kasvatettavaksi. Hänen isoäitinsä oli M'Lachlan Strathlachan'ista
(olen varma että se kuulostaa täysin kunnialliselta), ja loma-aikansa
hän vietti Ylämaissa metsästäen saksanhirviä.
Sen verran sain selville; sen verran eikä enempää. Kerro minulle,
minä pyydän, jokin juoru vihamiehestäni -- jokin häväistysjuttu
mieluimmin.
Miksi, jos hän kerran on niin kauhean tarmokas ihminen, hän hautaa
itsensä tähän etäiseen paikkaan? Luulisi että eteenpäinpyrkivä
tiedemies tarvitsisi sairashuoneen toiselle puolellensa ja
ruumiinavaushuoneen toiselle. Oletko varma ettei hän ole tehnyt
jotakin rikosta ja piileksi lain kättä?
Olen nähtävästi täyttänyt aika määrän paperia kertomatta sinulle
paljoakaan. _Vive la bagatelle!_
Sinun kuten tavallisesti
SALLIE.
P.S. Yksi seikka minua huojentaa. Tohtori MacRae ei itse valitse
vaatteitaan vaan jättää sellaiset toisarvoiset pikkuseikat
emännöitsijänsä, Mrs. Maggie McGurkin huoleksi.
Taaskin, ja peruuttamattomasti, hyvää yötä!
JOHN GRIER HOME,
Keskiviikkona.
_Paras Gordon!_
Ruususi ja kirjeesi ilahuttivat minua kokonaisen aamun, ja se
oli ensimäinen kerta kun lähentelin iloisuutta sitten helmikuun
neljännentoista, jolloin huiskutin hyvästit Worcesterille.
Sanat eivät voi kertoa kuinka painostavan yksitoikkoista laitoselämän
jokapäiväinen kiertokulku osaa olla. Ainoa valonpilkahdus koko
tässä tympeässä jutussa on se seikka, että Betsy Kindred viettää
neljä päivää viikossa luonamme. Betsy ja minä olimme samaan aikaan
korkeakoulussa, ja me keksimme silloin tällöin jotakin lystikästä,
jolle voi nauraa.
Eilen joimme teetä _hirvittävässä_ vastaanottohuoneessani, kun äkkiä
päätimme nousta kapinaan niin suurta tarpeetonta rumuutta vastaan.
Kutsuimme sisään kuusi rotevaa ja hävittävää orpoa, tikapuut ja
sangollisen kuumaa vettä, ja kahdessa tunnissa olimme saaneet
joka jäljenkin tuosta seinäpaperista pois noilta seiniltä. Et voi
kuvitella kuinka hauskaa on repiä paperia seiniltä.
Kaksi maalaria on parhaillaan työssä ja kiinnittää seinille parasta
mitä kylämme tarjoo, kun taas saksalainen verhoilija polvillaan ottaa
mittaa tuoleistani sitsikankaisia irtopäällisiä varten, jotka tulevat
kätkemään joka tuuman niiden plyyshipeitteestä.
Älä huoli hermostua. Ei tämä merkitse sitä että aion viettää koko
elämäni orpokodissa. Se tarkoittaa vain, että aion valmistaa iloiset
tervetuliaiset seuraajalleni. En ole uskaltanut kertoa Judylle,
kuinka vastenmielistä tämä kaikki minulle on, sillä en tahdo
synkentää Floridan taivasta, mutta kun hän palaa New-Yorkiin, odottaa
virallinen eronpyyntöni häntä jo eteisessä.
Kirjoittaisin sinulle pitkän kirjeen kiitolliseksi maksuksi
seitsemästä sivustasi; mutta kaksi pikku kultaani tappelee ikkunan
alla. Juoksen erottamaan heidät.
Ystäväsi kuten aina
S. McB.
JOHN GRIER HOME
Maaliskuun 8.
_Rakas Judy!_
Olen itse kustantanut erään pienen lahjan John Grier Homelle --
uusinut johtajattaren yksityishuoneen. Näin heti ensimäisenä iltana,
etten minä eikä kukaan tuleva johtajatarkaan voisi olla onnellinen
Mrs. Lippettin sähkönsinisellä plyyshillä. Sinä näet, että pyrin
tekemään seuraajani tyytyväiseksi ja halukkaaksi viipymään. Betsy
Kindred oli apuna Mrs. Lippettin kauhujen kamarin uusimisessa,
ja yksissä neuvoin olemme luoneet sinfonian himmeän sinistä ja
kultaa. Varma ja tosi on, että se nyt on viehättävimpiä huoneita
mitä milloinkaan on nähty; sen näkeminen on taiteellista kasvatusta
orpolapsille. Uudet paperit seinillä, uudet matot lattialla (omat
kiitetyt persialaiseni Worcesterista nuhtelevan perheen lähettäminä).
Uudet verhot kolmessa ikkunassani, joista nyt on laaja ja viehättävä
näköala, minkä nottinghamilainen pitsikangas on tähän saakka
peittänyt. Uusi iso pöytä, pari lamppua ja kirjoja ja taulu tai pari
ja oikea avonainen takka. Mrs. Lippett oli antanut sulkea sen, koska
siitä tuli ilmaa huoneeseen.
En ole koskaan ennen kokenut, minkä eron ympäristön taiteellisuus
tekee ihmisen sielunrauhaan. Istuin eilenillalla ja katselin omaa
tultani oman uuden tulisuojukseni kauniitten, korkeitten reikien läpi
ja kehräsin tyytyväisyydestä. Ja minä vakuutan sinulle että se oli
ensimäinen kehruu, mikä on lähtenyt tästä kissasta senjälkeen kun hän
on astunut sisään John Grier Homen portista.
Mutta johtajattaren vastaanottohuoneen kalustaminen on pienin
tarpeistamme. Lasten yksityissuojat kysyvät niin paljon
perusteellista huomiota etten tiedä mistä alkaa. Pimeä pohjanpuolinen
leikkihuone on oikea häpeä ja pahennus, mutta ei sen häpeällisempi
kuin hirvittävä ruokasalimme tai tuulettamattomat makuuhuoneet tai
ammeettomat kylpyhuoneet.
Katsohan, asia on näin: ruumiillisista tutkimuksistamme on käynyt
ilmi se tosiseikka, että noin puolet lapsistamme ovat vähäverisiä
ja suurella joukolla on keuhkotautiset esi-isät ja vielä useammilla
juomarit. Heidän ensimäinen tarpeensa on happi pikemmin kuin
kasvatus. Ja jos kivulloiset tarvitsevat sitä, miksi ei se olisi
hyvää myöskin terveille. Minä tahtoisin että joka lapsi kesät talvet
nukkuisi ulkoilmassa, mutta jos antaisin sellaisen pommin pudota
johtokunnan jäsenten neuvospöytään, räjähtäisi koko talo.
Johtokunnan jäsenistä puhuen, olen tavannut Hon. Cyrus Wykoffin, ja
luulen totisesti, että pidän hänestä vähemmän kuin tohtori Robin
MacRae'sta tai lastentarhan opettajasta tai kokista. Näytän olevan
oikea nero keksimään vihollisia!
Mr. Wykoff saapui viime keskiviikkoiltana katsomaan uutta
johtajatarta.
Laskeuduttuaan mukavimpaan nojatuoliini hän ryhtyi viettämään
päiväänsä. Hän kysyi isäni ammattia, ja onko hän toimeentuleva mies
vai eikö. Minä kerroin hänelle että isäni valmistaa tehtaassaan
päällystakkeja, ja että myöskin näinä vaikeina aikoina päällystakkien
kysyntä on sangen hyvä.
Hän näytti huojentuneelta, hän hyväksyy päällystakkien hyötypuolen.
Hän oli pelännyt että olin tullut ministerin tai professorin tai
kirjailijan perheestä -- paljon korkeita aatteita ja tervettä järkeä
ei vähääkään. Cyrus uskoo terveeseen järkeen.
Ja miten olin harjaantunut tähän tehtävään?
Se, niinkuin tiedät, on hieman pulmallinen kysymys. Mutta
minä toin esiin korkeakoulusivistykseni ja muutamia luentoja
Ihmisystävyyden Koulussa, niin myöskin lyhyen toimeni korkeakoulun
siirtolassa Bostonissa (en kertonut hänelle että koko työni siellä
rajoittui takahallin ja portaitten maalaamiseen). Sitten esitin
yhteiskunnallisen toimintani isäni työntekijäin keskuudessa ja pari
ystävällistä käyntiä Naisten Juoppoparantolassa.
Johon kaikkeen hän murisi.
Lisäsin, että olin hiljattain opiskellut turvattomien lasten huoltoa
ja mainitsin ohimennen seitsemäntoista laitostani.
Hän murisi taaskin ja sanoi ettei hän suurestikaan perustanut tuohon
uudenaikaiseen tieteelliseen armeliaisuuteen.
Tässä kohden Jane astui sisään tuoden laatikollisen ruusuja
kukkakauppiaalta. Tuo siunattu Gordon Hallock lähettää minulle
ruusuja kahdesti viikossa kirkastamaan laitoselämän ankaruutta.
Johtokunnan jäsenemme aloitti vihastuneen kuulustelun. Hän halusi
tietää mistä olin saanut nuo kukat, ja keventyi ilmeisesti
kuullessaan etten ollut käyttänyt niihin laitoksen varoja. Senjälkeen
häntä halutti tietää kuka Jane saattoi olla. Olin ennakolta
aavistanut tämän kysymyksen ja päättänyt pamauttaa totuuden.
"Kamarineitini", sanoin minä.
"Mikä?" parkaisi hän kasvot ihan punaisina.
"Kamarineitini."
"Mitä hän tekee täällä?"
Ryhdyin ystävällisesti yksityisseikkoihin. "Hän korjaa vaatteeni,
kiillottaa kenkäni, pitää piironkilaatikkoni järjestyksessä, pesee
tukkani."
Luulin todellakin että mies läkähtyisi, ja niinpä armeliaasti
lisäsin, että suoritan hänen palkkansa omista yksityistuloistani
ja maksan laitokselle viisi dollaria viisikymmentä senttiä hänen
täysihoidostaan, ja että vaikka hän onkin suuri, hän ei syö paljon.
Cyrus lupasi että saisin käyttää jotakin orpoa kaikkiin laillisiin
palveluksiin.
Minä selitin -- kohteliaasti vieläkin, vaikka jo aloinkin väsyä --
että Jane oli ollut palveluksessani monta vuotta ja oli välttämätön.
Hän vihdoin lähti pois kerrottuaan minulle, ettei hän puolestaan
koskaan ollut löytänyt mitään vikaa Mrs. Lippettissä. Tämä oli
järkevä, kristillismielinen nainen, jolla ei ollut paljonkaan
haaveellisia aatteita, mutta sitä enemmän kykyä hyvään, vankkaan
työhön. Hän toivoi, että minä olen kyllin viisas sovelluttamaan
menettelytapani hänen esikuvansa mukaan.
Ja mitä, rakas Judy, ajattelet tästä?
Tohtori pistäytyi sisään pari minuuttia myöhemmin, ja minä toistin
Hon. Cyruksen keskustelun yksityiskohtaisesti. Ensi kerran koko
seurustelumme historiassa tohtori ja minä olimme yhtä mieltä.
"Mrs. Lippett totisesti!" murisi hän. "Mokomakin vanha höperö!
Antakoon Herra hänelle enemmän järkeä!"
Kun tohtorimme oikein kiihtyy, rupeaa hän puhumaan Skotlantia.
Viimeinen lempinimeni hänelle (selän takana) on Sandy.
Sadie Kate istuu lattialla kun kirjoitan, selvittelee
silkkilankavyyhtiä ja kerii sen sievästi Janelle, joka alkaa vallan
kiintyä tuohon pikku vesaan.
"Minä kirjoitan Judy tädille", sanon Sadie Katelle. "Mitä terveisiä
saan panna sinulta?"
"En minä ole koskaan kuullut Judy tädistä."
"Hän on tämän koulun jokaisen kiltin pikku tytön täti."
"Täti käskee häntä sitten käymään katsomassa minua ja tuomaan
namusia", sanoo Sadie Kate.
Niin sanon minäkin.
Parhain tervehdykseni puheenjohtajalle.