I.

Pohjanlahden laine Sulle

Lauloi, Rauma, syntylaulun,

Kehtovirren veisaeli —

Siksi mieles' on merelle,

Aivan niinkuin alliparvet,

Vesilinnut vellovaiset

Aina rannan ruohistosta

Selemmälle soutelevat,

Ulapalle uiskelevat,

Siellä sitten sinne, tänne

Sinivettä vellottua

Rannikolle rientelevät,

Pesäpaikoille pyhille.

Sinä, Raumakin, samaten

Lapsest' asti olet aina

Valkosiivin viiletellyt,

Merten taakse matkustellut,

Vieden maille vierahille

Maasi oivan antimia

Hongatarten huonehesta,

Tapiolan tanhualta,

Mailta Mielikin mehevän.

Ja kun poltteli povea

Kotilempi leimullansa,

Silloin siipyet levitit,

Ummistetut uimakalvot

Sekä lähdit liitämähän

Aivan allien tavalla

Kodin kohti rantamia,

Armaita asuinsijoja,

Tuoden aina tullessasi

Toisten maiden tuomisia.

Kehtoasi, Rauma, katsoi

Meri aivan ensimmäisnä

Milloin myrskyssä mylisten,

Milloin tyynnä, mielellisnä —

Siitä luontos' on Sinunkin

Taisteluihin tottununna,

Ett’et myöten anna ennen,

Kuin on vastus voitettuna,

Taivutettu rauhantyöksi.

Meri, Rauma, on Sinulle

Ollut kaikki kaikissasi:

Sehän Ahdin aartehia

Ain' on Sulle antanunna,

Ollut leipä-aittanasi

Sekä siltana sinisnä

Vieriellä vierahissa —

Siks' Sun mieles' siihen onpi

Kiinteästi kiintynynnä,

Kuni lapsi lemmellänsä

Äitihinsä yhdistyvi.

Mutta tuuli tullessansa

Sisä-Suomesi saloilta

Kuiskutteli korvahasi:

"Oikea on äiti Sulle

Koko Suomemme suloinen —

Elä siis Sä yksinänsä

Kiinnä mieltäsi merehen!

Suomen lempi myös Sinulle

Kaksinkerroin kuumempana

Aina paukkuen palavi,

Syystä että Sulle toimi

Annettu on arvokkainen:

Oman olla maan ja kansan

Sekä vieraitten välillä

Keskittäjä kelvollinen...

Elä, Rauma, siis unohda

Oikeata äitiäsi,

Kuule aina sitä kuusta,

Jonka juurella asunto".

Nämä tuulen tervehdykset

Painoi, Rauma, rintas' alle

Kovan kaihon kotimaahan,

Sydän-Suomea lähemmä

Tuli huoli haihtumaton:

Toivoit saada suonta auki

Äitis' poven pohjukasta,

Josta vuotaisi Sinuhun

Elinvoima ehtymätön.

Mutta aina estehiä

Immet kohtalon katalat

Toivat tielle toivehies'.

Tuokos loi surua Sulle,

Kun Sä tiesit tehnehesi

Isänmaasi maireheksi,

Itses' onneksi, iloksi

Työsi Sulle suunnitetut,

Ollen suora suomalainen,

Vaikka oli vaanimassa

Vierahien viekotukset...

Kysyit, tutkit, tuumiskelit:

Miks' en pääse myös minäkin

Äidin sykkivän sydämen,

Sivustalle aivan siihen,

Rinnan alle rakkahimman,

Josta itseeni imisin,

Voimieni vahvistuksen?

Miks' on suoni suljettuna,

Josta hurme virtoaisi

Minun suoniini suloinen

Sydämestä Suomi-äidin,

Ett' ei oisi tarvis olla

Emintimän on osalla?

Kun ei vasta'usta kuulu,

Silloin Sinä, Rauma, muistit

Meren neuvon mielekkähän:

Vastus onpi voiton viitta,

Myrsky mielen vahvistaja,

Taistelu se tarmon tuopi,

Käsivarret voimistavi.

Kun ei kuunneltu Sinua,

Eikä annettu apua —

Teit kuin olet ennen tehnyt:

Ryhdyit itse auttajaksi,

Anoit Luojalta apua.

Kynäelmiä III · 第 26 / 33 题