Pohjanlahden laine Sulle
Lauloi, Rauma, syntylaulun,
Kehtovirren veisaeli —
Siksi mieles' on merelle,
Aivan niinkuin alliparvet,
Vesilinnut vellovaiset
Aina rannan ruohistosta
Selemmälle soutelevat,
Ulapalle uiskelevat,
Siellä sitten sinne, tänne
Sinivettä vellottua
Rannikolle rientelevät,
Pesäpaikoille pyhille.
Sinä, Raumakin, samaten
Lapsest' asti olet aina
Valkosiivin viiletellyt,
Merten taakse matkustellut,
Vieden maille vierahille
Maasi oivan antimia
Hongatarten huonehesta,
Tapiolan tanhualta,
Mailta Mielikin mehevän.
Ja kun poltteli povea
Kotilempi leimullansa,
Silloin siipyet levitit,
Ummistetut uimakalvot
Sekä lähdit liitämähän
Aivan allien tavalla
Kodin kohti rantamia,
Armaita asuinsijoja,
Tuoden aina tullessasi
Toisten maiden tuomisia.
Kehtoasi, Rauma, katsoi
Meri aivan ensimmäisnä
Milloin myrskyssä mylisten,
Milloin tyynnä, mielellisnä —
Siitä luontos' on Sinunkin
Taisteluihin tottununna,
Ett’et myöten anna ennen,
Kuin on vastus voitettuna,
Taivutettu rauhantyöksi.
Meri, Rauma, on Sinulle
Ollut kaikki kaikissasi:
Sehän Ahdin aartehia
Ain' on Sulle antanunna,
Ollut leipä-aittanasi
Sekä siltana sinisnä
Vieriellä vierahissa —
Siks' Sun mieles' siihen onpi
Kiinteästi kiintynynnä,
Kuni lapsi lemmellänsä
Äitihinsä yhdistyvi.
Mutta tuuli tullessansa
Sisä-Suomesi saloilta
Kuiskutteli korvahasi:
"Oikea on äiti Sulle
Koko Suomemme suloinen —
Elä siis Sä yksinänsä
Kiinnä mieltäsi merehen!
Suomen lempi myös Sinulle
Kaksinkerroin kuumempana
Aina paukkuen palavi,
Syystä että Sulle toimi
Annettu on arvokkainen:
Oman olla maan ja kansan
Sekä vieraitten välillä
Keskittäjä kelvollinen...
Elä, Rauma, siis unohda
Oikeata äitiäsi,
Kuule aina sitä kuusta,
Jonka juurella asunto".
Nämä tuulen tervehdykset
Painoi, Rauma, rintas' alle
Kovan kaihon kotimaahan,
Sydän-Suomea lähemmä
Tuli huoli haihtumaton:
Toivoit saada suonta auki
Äitis' poven pohjukasta,
Josta vuotaisi Sinuhun
Elinvoima ehtymätön.
Mutta aina estehiä
Immet kohtalon katalat
Toivat tielle toivehies'.
Tuokos loi surua Sulle,
Kun Sä tiesit tehnehesi
Isänmaasi maireheksi,
Itses' onneksi, iloksi
Työsi Sulle suunnitetut,
Ollen suora suomalainen,
Vaikka oli vaanimassa
Vierahien viekotukset...
Kysyit, tutkit, tuumiskelit:
Miks' en pääse myös minäkin
Äidin sykkivän sydämen,
Sivustalle aivan siihen,
Rinnan alle rakkahimman,
Josta itseeni imisin,
Voimieni vahvistuksen?
Miks' on suoni suljettuna,
Josta hurme virtoaisi
Minun suoniini suloinen
Sydämestä Suomi-äidin,
Ett' ei oisi tarvis olla
Emintimän on osalla?
Kun ei vasta'usta kuulu,
Silloin Sinä, Rauma, muistit
Meren neuvon mielekkähän:
Vastus onpi voiton viitta,
Myrsky mielen vahvistaja,
Taistelu se tarmon tuopi,
Käsivarret voimistavi.
Kun ei kuunneltu Sinua,
Eikä annettu apua —
Teit kuin olet ennen tehnyt:
Ryhdyit itse auttajaksi,
Anoit Luojalta apua.