Poikaviikarien sukkeluutta.
(Naapurusten 6-vuotisia poikia.)
V\r\n
"Katsos, kuinka kaunis pulla
Äidin leipoma on mulla!"
"Aivan juuri samanlaista
Myöskin mulle äiti paistaa.
Jos nyt pienen palan suoda
Tuosta voit, niin sulle tuoda
Puolet tahdon kerrassaan
Pullastani, jahka vaan
Sen mä äidiltäni saan."
"Kun sä puolen ensin mulle
Tuonut olet, sitten sulle
Koko pullan annan sen,
Jonka äiti armainen
Toiste leipoo minullen."
Kuinka pässi pikku Paavon
lukutyöhön taivutteli
Omat siskonsa sanoivat
Pikku Paavoa papiksi,
Hän kun tuppas’ tuoliloille
Tahi kiipesi kiville
Sekä sitten saaraeli,
Kuni pappi paukutteli.
Pannutkaan ei pikku Paavo
Pappisnimeä pahaksi
Ell’ei siskot soimannehet
Pöllöläisten pastoriksi
Joka onpi oppimaton
Lukutaidoton typerä.
Aivan, näät, oli asiat
Sillä lailla, lapsikullat,
Ett' ei häntä ensinkähän
Lukeminen miellyttänyt —
Siksipä hän tuskin tunsi
"I":n ja "s":sänkään eroa.
Ja kun äiti ohjaellut
Oisi pientä Paavoansa,
Silloin tuli hammastauti,
Vatsanväänne vaivaloinen
Tahi päätäkin pakotti,
Jotta aina alkuhunsa
Lukuhomma sai lakata.
Mutta tässä sattui muutos
Kautta kumman kohta'uksen.
Kerran käyskeli kesällä
Paavo-poika peltomaalla,
Jossa oli suuren suuri
Lammaslauma laitumella.
Paavo kiipesi kivelle,
Rapsahtihe rauniolle
Sekä saarnata samalla
Alkavi hän uljahasti.
Lammaslauma ihmetellen
Pystykorvin kuulosteli,
Kunnes muuan musta pässi
Puikahtihe takapuolle,
Nopsasti kuin norja nuoli
Maahan puski pikku Paavon,
Vielä sittenkin koetti
Puskea ja pukkiloida.
Paavo huusi, pässi puski.
Äiti kuuli kartanolle
Pikku Paavon parkumisen,
Lähti kohta kiirehesti
Auttamahan armastansa,
Kau'as pässin karkoitteli.
Paavon pulasta pelasti.
Sitten siinä poijaltansa
Tutkisteli, tiedusteli:
"Teitkö pässille pahoa?"
"Yhtäkään en, äitikulta.
Tehnyt pässille pahoa,
Enkä muille lampahille.
Kun mä kiipesin kivelle
Saarnatakseni sanoja
Lammaslauman kuultavaksi,
Silloin pässi paksusarvi
Puski mua puksahutti,
Että keikahdin kiveltä
Maahan vallan vatsalleni."
"Kuules, Paavo poikueni,
Minä sulle nyt selitän:
Pässi tuli puskemahan
Sua aivan siitä syystä,
Kun se kai on kuulla saanut,
Ett' ei meidän pikku Paavo
Taida laisinkaan lukea —
Eikä ilmoisna ikänä
Moinen sovi saarnatyöhön,
Joka onpi oppimaton,
Lukutaidoton typerä."
Kun he koituivat kotihin,
Paavo kohta käskemättä
Kaivoi kirjansa esille,
Itse etsi aapiksensa.
Pörrö-Pekka.
Niin vilkas poika Pekka on,
Ei läksyissäänkään taidoton,
On sievä muodoltansa,
Vaan vettä kovin kammoaa,
On tukka harrallansa,
Ei kampaa päähän panna saa.
Ja sisko-Anni äidiltä
Sai käskyn pestä veljeä
Hän joka aamu, ilta,
Mut milloin Pekkaa pesty ois,
Niin lähiseutuvilta
Hän karkuteille pötki pois.
Hän koulussa sai nuhtehet,
Kun vihkot on niin likaiset,
Kuin suinkin voivat olla;
Kun joululupa annetaan,
On tarkkuudessa nolla
Nyt hällä todistuksessaan.
Sen kera kirjain likaisten
Hän viskaa alle portaiden
Ja valheen pienen pistää;
Työn kehnon Anni huomaapi,
Ja, vaikk' ei virka mistään,
Hän veikon kätköt korjaapi.
Kun sitten palaa joulupuu,
On hymyssä niin moni suu,
Ja "Pukki" lahjat mättää.
Se muille viljavasti suo,
Mut Pekalle se jättää
Vain yhden kääreen kuusen luo.
Sen Pekka kaappaa, avajaa —
Ja siitä todistuksen saa
Ja kirjat kätkemänsä.
Hän itkee, anteeks' anoen,
On kovin häpeissänsä,
Ja siistiks' Pekaks' muuttihen.