Tuomo Tuopin jouluviinat.
Torilla kun kaupat kaikki
Tuomo Tuoppi toimitteli,
Niin hän tuossa tuumiskeli,
Aprikoitsi itseksensä:
"Jalo koska joulujuhla
Onpi kohta jo ovella,
On mun totta ostettava
Hamevaate vaimolleni
Sekä lahjat lapsilleni."
Läksi sitten länsimähän
Kaupungin katua pitkin.
Mutta siinä mennessänsä
Anniskelun akkunoista
Viinapullot viekkahasti
Hänen siinsi silmihinsä:
Viettelys nyt vallan otti,
Vieden mielen miehen päästä.
Aatos entinen hävisi,
Tuli tuuma toisenlainen:
"Joulujuhla joutavata
Viinatta on vietettynä."
Siitä puotihin pujahti,
Osti litran, osti toisen,
Osti kohta kolmannenkin,
Juoksemalla jouduttihe
Hevon luokse heti sitten,
Jonka aisoihin asetti,
Itse retkahti rekehen.
Alkoi kiidellä kotihin,
Mietiskellen mielessänsä:
"Hamevaate vaimolleni
Sekä lahjat lapsilleni
Ostoa on yhtä hyvä
Kotikylän kauppiaalta."
Kaivoi kukkaron käsille,
Rahat laski liukkahasti,
Jotta saisi täyden selvän,
Kuink' on kauppa hällä käynyt.
Metiseksi muutaltihe
Mieliala aivan kohta,
Kun niin runsaasti rahoja
Tavaroista oli tullut.
Käsi silloin käskemättä,
Viipymättä viinapullon
Penkas' reslan pohjustalta.
Korkin auki aukaistua
Tuomo ryypyn, toisen otti.
Kohta kolmannen perästä.
Viina kallohon kajahti,
Nousi päähän nostamatta:
Laitti miehen laulamahan,
Huikeasti huutamahan,
Jotta tietä taivaltavat
Kunnokkahat kansalaiset
Pakenivat parkujata.
Mutta muuan matkalainen,
Tuntematon tallustaja —
Vastamaassa kun vähäisen
Hepo juoksi hiljemmasti —
Rukoili rekehen päästä
Sekä selvällä rahalla
Lupas' kyydin korvaella.
Tuomo Tuoppi toveriksi
Otti miehen mielellänsä,
Vielä monet viinaryypyt
Aivan auliilla tavalla
Kohta tunki tullehelle,
Jonka hauskaksi havaitsi
Viehkeäksi veitikaksi,
Koska taisi kertoella
Kaskut varsin kelvolliset,
Sekä rallit rallatella,
Laulut laulella parahat.
Uusi pullo aukaistihin:
Ryyppy ryypyn on perästä
Siinä suihin siemattihin.
Rupes' Tuomo torkkumahan:
Viina voitti vahvan miehen,
Juoma uuvutti urohon.
Silloin kumppani sivalsi
Tuomon rahat taskuhunsa,
Veipä vielä viinalitrat,
Poijes reestä ponnahtihe.
Jätti Tuomon torkkumahan,
Yksin unta ottamahan.
Hepo juosta hölkytteli
Omin päinsä ohjatonna,
Poikkes' tieltä Ponkamolla,
Kinnulahan käännähtihe —
Siellä reki syrjällensä
Pahnan nurkkahan nujahti,
Seinustalle sikaläätin.
Tuomo luuli tullehensa
Kotikontunsa pihalle,
Oman talon tanhualle.
Ja kun ukset oli auki
Sikaläätin seljällänsä,
Niin nyt Tuomo tuotapäätä
Sinne konttasi sisälle
Sekä laskihe levolle
Vinkuvien vierustalle.
Siat ilmas' ihmettänsä
Rönkyvästi röhkimällä
Tuomon oudosta tulosta,
Joka taasen tuota luuli
Joko vaimonsa vihaksi
Tahi naisten naurannaksi —
Siksi Tuomo tuskitellen
Epäselvästi sopersi:
"Suunne, akat, sulkekaatte,
Kaikotkaatte karsinahan
Isäntänne saavuttua,
Ukon tultua tupahan!"
Talonväki katsomahan,
Kohta tuli tutkimahan,
Ken on kulkenut kujahan.
Hepo siell' on seisomassa,
Reki kaatunut perässä.
Kuului pahnasta korina —
Ja kun sinne silmäsivät,
Hämmästyen huomasivat
Miehen unta ottamassa
Röhkiväisten vierustalla.
Joku joukosta saneli,
Irvihammas ilkkueli:
"Jopa siihen sattununna
Seura onpi hyvin huono."
Vaan kun siat kumman kuuli
Seuran huonon saanehensa,
Niin ne pötki pahnastansa,
Häpeissänsä hyppäsivät
Ulos kaikki kartanolle,
Vihoissansa vinkasivat
Seuran huonon saamisesta,
Tietämättä tullehesta...
Itse Tuomo illansuussa
Humalastansa heräsi,
Eikä ensin ymmärtänyt,
Kuinka kortteeri komea
Oli ollunna hänellä.
Pian kuitenkin tajusi,
Missä hän on maata saanut.
Kohta jo kujahan kömpi,
Otti heiniltä hevosen,
Joita tuttuuden takia
Oli tukko sille tuotu.
Varsin varkahan tavalla
Sitten kujasta katosi.
Kohti kotia ajeli,
Päätä pohmelo porotti,
Mieltä karmi kauheasti.
Kun hän siinä kulkiessa
Muisteli ja mietiskeli,
Tarkasteli taskujansa,
Uutta surua sukesi
Vielä yhä viljemmalta:
Oli kukkaro kadonnut,
Viinalitrat viety reestä...
Iltamyöhän myterässä
Tuli Tuomo vihdoin viimein
Kotikullan kartanolle.
Hevon tallihin talutti,
Astutteli appehelle.
Itse itkusilmäisenä
Huonehesen hiiviskeli,
Kamarihin käydä käpsi...
Siellä seikkansa selitti,
Puhui muistinsa mukahan
Valitulle vaimollensa,
Jolta anteeksi aneli
Sekä lujasti lupasi
Olla ilmoisen ikänsä
Viinamyrkylle vihainen.
Antoi vaimo anteheksi
Lämpimästi, lempeästi,
Kädet ristissä rukoili,
Että itse Isä Luoja
Oisi Tuomolle tukena,
Armollansa auttajana.