Ah, kuinka riemun valtakunta
on halpa monen mielestä.
He eivät näe kevätunia,
eivätkä päivän hymyä,
vaan huomisesta huolissaan
pois unhottavat pyhän maan.
On pidot suuret laitettuina,
mut vieraita ei vielä näy.
He pelloillansa itkusuina
maan mustan multaan katsoin käy.
He arkiryysyin ahertaa,
vaikk' auki oisi onnen maa.
Häähuoneen kirkas valosarja
on kauan turhaan loistanut!
Kell' esteenä on nautakarja,
ken emännän on ottanut,
ja huolta pitää lapsistaan,
ei jouda häihin tulemaan.
Me riemuitsemme, karkeloimme,
me lapset nuoren nautinnon,
ja kultakuvin unelmoimme
pois iskut kovan kohtalon.
Ja viini, nainen armainen
vie meidät juhliin jumalten.
Ken suuremman lie saanut onnen?
se, joka uskoi maailmaan,
vai se ken toiveittensa ponnen
on pannut uuteen, tulevaan?
Mut mitä tänään tehdä voi,
sen houkko huomiseen vaan soi!