Suuret jumalat,
ilmojen asujat!
Kauas kannelle taivaan kaaren
maasta pakenitte,
luodut hylkäsitte,
heititte keskelle aution saaren.
Tuska ja hätä
maata ei jätä,
raskas on ihmisten taakka.
Tyynnä katselette,
apuun tule ette,
luomanne kärsii kuolohon saakka!
Tulen me toimme,
valkeuden loimme.
Kauas karkkosi öiden valta.
Aukesi aamu,
kuoleman haamu
sijalta syöstiin korkeimmalta.
Helvetin ota,
hiisien sota
nyt ei hirvitä, turhaan se pauhaa.
Ihmisen henki
taivaisienki
vihaa ei säiky, nauttii rauhaa.
Tulen me toimme,
valkeuden loimme,
syntyi ihmisen sielun kaipuu.
Edistys herää,
aatteita kerää
ihmisen henki. Usvat haipuu.
Pimeyden veimme.
Sillä me teimme
syntiä vastaan mieltänne pyhää.
Vihotimme teidät,
Kirositte meidät,
kostoa meille haudotte yhä.
Pelkää me emme!
Taistelujemme
liekkiin juoksemme rohkein mielin.
Palvelijanne
ja profeettanne
turhaan loihtivat leimuvin kielin.
Suuret jumalat,
ilmojen asujat!
Olkaa levossa niinkuin ennen!
Ihmisen henki
jumalienki
vallasta pyrkii valohon mennen.