Kaksi tietä kulkijalla.
Toinen on se outo polku
hairahdusten, haavehien,
aina polttavan pyrinnön,
onnen-kaihon katkerimman.
Tehty sankarisuvulle,
urohille uljahille,
jotka kulkevat koditta
isätöinnä, äiditöinnä
oman voimansa varassa,
oman vaiston ohjatessa.
Tie se johtama jumalten
luokse luojan kaikkivallan
viepi, voittohon, valohon,
vaikkei kulje kukkamailla.
Toinen polku, turman polku,
kurjuuteen ja kuolemahan.
Ken voi hehkuvan halunsa,
pyrintönsä, pyytehensä
tyytyväisenä tuhota,
olla hetken onnellisna,
ei ole elämän herra,
vaan on matkalla manalle,
kuolon teitä kulkemassa.
Kasva, suuri rinnan kaiho!
Anna ainainen pyrintö,
jotten uupuisi unehen,
saisi onnelle sanoa:
nyt sun riistin rinnalleni.
Kasva, suuri sielun kaiho,
jotta joutuisin minäkin
elon tietä etsimähän.