_Fiesko, Kalkagno, Sakko, Senturione, Sibo_ ja _sotamiehiä_
tulee soiton ja lippujen kanssa.
Fiesko (käy riemulla heitä kohden). Genualaiset! -- Heitto on heitetty
-- Tuossa on hän, minun sieluni myrkky -- vihani katkera ruoka.
Nostakaa miekkanne! -- Gianettino!
Kalkagno. Ja minä tulen sanomaan teille, että Genuan kaksi kolmannesta
on teidän puolellanne ja vannoo Fieskon lipuille. --
Sibo. Ja minun kauttani lähettää teille Verrina amiraalilaivasta
terveisensä ja herruuden satamassa ja merellä --
Senturione. Ja minun kauttani kaupungin maaherra hallitussauvansa ja
avaimet --
Sakko. Ja minussa laskeuu polvillensa tasavallan suuri ja pieni
neuvoskunta herransa eteen ja pyytää jalkainne edessä armoa ja
suosiota --
Kalkagno. Minun sallikaa ensimmäisenä tervehtää suurta voittajaa hänen
omien muuriensa sisällä -- Terve teille -- Laskekaa liput maahan! --
_Genuan herttua!_
Kaikki (ottavat hatut päästänsä). Terve! terve Genuan herttua!
(Lippumarssi).
(Fiesko on seisonut kaiken aikaa pää kumarruksissa, ajattelevassa
asennossa).
Kalkagno. Kansa ja senaatti odottavat tervehtiäksensä armollista
valtaherraansa ruhtinaallisessa puvussa -- Sallikaa, korkea-arvoinen
herttua, meidän riemusaatossa viedä te neuvoshuoneeseen!
Fiesko. Sallikaa minun ensin tyydyttää sydämmeni -- minä jätin pelvon
aavistukseen kalliin hengen, joka minun kanssani jakaa tämän yön
kunnian. (Liikutettuna seuralle). Tehkää hyvin ja saattakaa minua
suloisen herttuattarenne luo! (Aikoo lähteä).
Kalkagno. Täälläkö loikoen tuo salamurhaaja konna nurkassa häpeäänsä
peittää?
Senturione. Pistäkää hänen päänsä keihääseen!
Sibo. Vedettäköön hänen raadeltu runkonsa katujamme pitkin. (Katsovat
tulella ruumista).
Kalkagno (hämmästyksissä ja vähän hiljempaa). Katsokaa tänne,
Genualaiset! Eivät ainakaan nämä ole Gianettinon kasvot. (Kaikki
katsovat jähmettyneinä ruumista).
Fiesko (on hiljaa ja heittää sivultapäin siihen tutkivan silmäyksen,
jonka hän jähmettyneenä, vitkaan ja kasvojansa väännellen vetää
takaisin). Ei -- Eivät totisesti nuo ole Gianettinon kasvot.
(Silmänsä pyörivät ympäri). Genuako minun sanotte? Minun? (Raivossa
parkasee hirveästi) Manalan voima lumoaa ihmisen silmät! Se on minun
vaimoni! (Vaipuu kuin ukkosen lyömä maahan. Salaliittolaiset seisovat
hirmustuneina kuollon hiljaisessa äänettömyydessä, Fiesko nousee
raukeana ja puhuu kolealla äänellä).
Olenko minä murhannut vaimoni, Genualaiset? -- Minä pyydän teitä --
älkää noin kalpeina kurkistelko tätä luonnon ilveilystä -- Korkeimman
kiitos! Ei ihmisen ihmisenä tarvitse kaikkia kohtaloita peljätä --
Kelle ei suoda taivaan nautintoa, ei siltä helvetin vaivaa kielletä --
Tämä olisi suurempi erehdys. (Kauhistavalla tyyneydellä). Genualaiset,
Korkeimman kiitos, eipä niin ole.