_Edelliset_ ja _Julia_.
Julia (astuu teeskennellen huoneeseen). Kreivi tarjosi minulle
palatsinsa katsellakseni juhlakulkua raatihuoneeseen. Aikani käy ehkä
pitkäksi. Huvittakaa minua, rouva, siksi kun shuklaata tulee. (Bella
menee vaan tulee heti takaisin).
Leonoora. Jos käskette, niin kutsun tänne seuraa.
Julia. Mokomaakin! Ikäänkuin minun sitä täällä tarvitsisi hakea?
Hauskuttakaa te, rouva minua. (Istuu ja nousee, liehakoiden). Jos sen
voitte, rouva, sillä minulla on hyvin vähän joutoaikaa.
Arabella (häijysti). Sitä enemmän tällä kalliilla silkki puvulla.
Ajatelkaa, kuinka kauheata! ryöstää nuorten teikarien kaukosilmältä
tämän kauniin palkan. Ai! sitä helmien salamoivaa välkettä, joka vallan
huikaisee silmiä. -- Herran tähden, te olette varmaan tyhjentänyt koko
meren.
Julia (kuvastimen edessä). Tämä on kai teille harvinaista, neitsyt?
Vaan kuulkaa, neitsyt, oletteko kielennekin palkannut herrasväellenne?
Kaunista tosiaankin, rouva, osottaa palvelijain kautta kohteliaisuutta
vieraillenne.
Leonoora. Onnettomuuteni on, rouva, että minun mielentilani vailentaa
minulta huvin teidän läsnäolostanne.
Julia. Rumaa se on, että totuttelette kömpelöksi ja tylsäksi. Reipas,
vilkas ja sukkela pitää oleman! Ette myös tuolla keinoin miestänne
pitele.
Leonoora. Kreivitär, minä tiedän siihen ainoasti yhden keinon. Antakaa
te omanne aina olla myötä-tuntoisena välittäjänä.
Julia (olevinansa huomaamatta). Ja teidän ulkomuotonne, rouva! Hyi!
Ulkomuodostannekin pitäkää enemmän huolta. Turvatkaa taiteen neuvoihin
siinä, missä luonto on ollut teille äitipuoli. Maalia poskillenne,
joissa nyt rumanhaituinen kiilto kytee. Raukkaa! Semmoisenaan ei tuo
muotonne löydä ostajaa milloinkaan.
Leonoora (iloisesti Bellalle). Toivota onnea minulle, tyttö!
Mahdotonta, että olisin Fieskoni kadottanut, taikka en ole hänessä
mitään kadottanut. (Tuodaan shuklaata, Bella kaataa kuppeihin).
Julia. Kadottamisestako jupisette? Mutta Herra nähköön! kuinka,
surkeasti kyllä, teidän päähänne pisti ottaa Fiesko? Lapsi parka, miksi
niin korkealle, että välttämättä joudutte katseltavaksi, välttämättä
vertailtavaksi? -- Tosiaankin se mahtoi olla veitikka tai tolvana, joka
teidän paritti Fieskolle. (Surkuttelevaisesti tarttuen hänen käteensä).
Lintuseni, ylhäisparren seuroissa suvaittu mies ei olisi milloinkaan
ryhtynyt teidän kanssanne naimiskauppaan. (Ottaa kupin).
Leonoora (nauraa Arabellalle). Taikka ei hän tahtoisi itseänsä näissä
ylhäisparren seuroissa suvaittavan.
Julia. Kreivi on ryhdikäs, tottunut, hieno. Kreivin onnistui päästä
korkeitten tuttavuuteen. Kreivi on vilkas, tulinen. Nyt lähtee
hän lämpöisenä hienoimmasta seurasta, tulee kotia. Puolisonsa
tervehtää häntä arkipäiväisellä helleydellänsä, sammuttaa hänen
hehkunsa vetisellä, valjulla suutelolla, antaa hänelle hyväilyjänsä
säästelijäästi kuin ruokavieraalle. Kurja aviomies! Tuolla hymyilee
hänelle loistava ihanne -- täällä inhottaa häntä tuskallinen
herkkätuntoisuus. Eikö hän, Herra nähköön, kadota järkeänsä, tai
mihinkä hän menee?
Leonoora (tuo hänelle kupin). Teille, rouva, kun hän sen on kadottanut.
Julia. Hyvä. Se piikki pistäköön omaan sydämmeesi. Vapise pilkasta,
mutta ennenkuin vapiset, _punastu_.
Leonoora. Tunnetteko tekin, rouva, sen sanan? Vaan miksi ette?
Kuuluuhan se koristustemppuihin.
Julia. Kas vaan! Tuittupäätä pitää suututtaman, jos mielii sen
omantekoista sukkeluutta kuulla. Sillä hyvä. Se oli leikkiä, rouva.
Antakaa kätenne sovinnoksi!
Leonoora (antaa kätensä ja silmäilee häntä arvelevasti). Imperiali! --
minun _vihaltani_ saatte olla rauhassa.
Julia. Kuinka jalomielistä! Vaan, kreivitär, enkö minäkin voisi olla
niin. (Vitkalleen ja viekkaasti). Kun minä kannan jonkun varjoa,
tottahan sen alkukuva on minulle kallis? Vai mitä?
Leonoora (punastuu ja hämmästyy). Mitä sanotte? Sen päätöksen luulen
liian hätäiseksi.
Julia. Niin minäkin ajattelen. Sydän ei pyydä milloinkaan aistimien
apua. Todellinen tunne ei koskaan turvaa koristuksiin.
Leonoora. Taivaan nimessä! Kuinka te siihen totuuteen tulitte?
Julia. Sääliväisyyttä vaan. -- Sillä nähkää kuinka se on toisapäinkin
totta -- ja teillä on vielä Fieskonne. (Antaa Leonooralle hänen kuvansa
ja purskahtaa ilkeästi nauramaan).
Leonoora (nousevalla mielikarvaudella). Minun kuvani! teillä!
(Tuskallisena heittääntyy istuimelle). Voi jumalatonta miestä!
Julia (riemastuen). Olenko maksanut? olenko? No, rouva, eikö enää
piikkiä valmiina? (Huutaa lujaa näyttämölle). Vaununi esille! Toimeni
on loppunut. (Silittäen Leonooran leukaa). Lohduttakaa mieltänne, hyvä
lapsi. Kuvan antoi hän minulle hourupäisyydessä. (Menee).