Verrinan huone.
_Bertta_ seljin sohvassa, pää käsiin vaipuneena. _Verrina_ astuu
synkkänä sisälle.
Bertta (peljästyy ja hyppää ylös). Siunatkoon! Tuossa hän on!
Verrina (seisoen hiljaa, katsoo häntä oudoksuen). Isäänsäkö tyttäreni
peljästyy?
Bertta. Älkää tulko! Antakaa minun paeta! Isäni, te olette peljättävä.
Verrina. Ainoa lapseniko pelkäisi minua?
Bertta (heittää häneen syvän katseen). En! Täytyyhän teillä vielä olla
tytär!
Verrina. Painaako helleyteni sinua liian raskaasti?
Bertta. Isä, maahan.
Verrina. Kuinka? millainen vastaan-otto, tyttäreni! Ennen kotia
tullessani, vuorten painoja sydämelläni, hyppäsi Berttani minua vastaan
ja naurullansa ajoi ne pois. Tyttäreni, tule minun syliini. Sinun
hehkuvalla rinnallasi lämpiää taas minun sydämeni jäätymästä isänmaan
kuolin vuoteella. Oi minun lapseni! Tänä päivänä olen tehnyt tilin
kaikista luonnon huvista ja (sangen raskaasti) ainoastaan sinä olit
minulla jäljellä niistä.
Bertta (silmäten häntä pitkään). Onneton isä!
Verrina (syleillen häntä kovasti). Bertta, minun ainoa lapseni! Bertta
minun viimeinen toivoni! -- Genuan vapaus on mennyt -- Fiesko on
mennyt -- (likistäen häntä kovemmin ja myristen hampaitten välistä).
Hekumaanko sinä --.
Bertta (riimaseikse hänen sylistänsä). Ah Herra! Te tiedätte!
Verrina (seisoo vavisten). Mitä?