_Kolme mustaa valhepukuista_ ja _Fiesko_; äänettömyys.
Fiesko. Minä huomaan täällä vieraita, jotka eivät ota osaa pitojeni
iloon.
Valhepukuiset (murisevat suuttuneina). Montakin.
Fiesko. Sallisiko hyväntahtoisuuteni, kenenkään Genualaisen täältä
tyytymätönnä lähtevän? Joutuun, palvelijat, tanssit pitää uudistettaman
ja suuret maljat täytettämän. En tahtonut, että kellään olisi täällä
ikävä. Saanko leikkitulituksilla ilahuttaa silmiänne? Tahdotteko kuulla
hovinarrini kujeita? Vai ehkä löydätte huvitusta rouvasväkeni puolella?
Tai ruvetaanko Faraota pelaamaan aikamme kuluksi?
Valhepukuinen. Me olemme tottuneet sitä työhön käyttämään.
Fiesko. Se on miehen vastaus ja sen antaa Verrina!
Verrina (ottaa pois naamuksen). Fiesko tuntee ystävänsä valhepuvussakin
paremmin kuin he hänen sellaisenaan.
Fiesko. Sitä en ymmärrä. Mutta mitä on suruhuntu käsivarrellasi?
Olisiko Verrina saattanut hautaan jonkun, josta ei Fiesko tietäisi
mitään.
Verrina. Surusanomat eivät sovi Fieskon iloisissa pidoissa.
Fiesko. Mutta kun ystävä sitä pyytää! (Pusertaa hänen kättänsä
lämpimästi). Kallis ystäväni! kuka meiltä molemmilta on kuollut?
Verrina. Molemmilta! molemmilta! Aivan totta! Mutta kaikki lapset eivät
sure äitiänsä.
Fiesko. Sinun äitisi on jo aikaa mullassa maannut.
Verrina (painavasti). Minä muistan Fieskon nimittäneen minua
veljeksensä, koska olin hänen isänmaansa poika.
Fiesko (leikillisesti). Vai sitä se on! Siis paljasta pilaa!
Murhepuvussa Genuan tähden! Todellakin on Genualla viimeiset käsissä.
Tuo ajatus on outo ja uusi. Veljemme Verrina rupee pilapääksi.
Kalkagno. Onko se toden perästä sanottu, Fiesko?
Fiesko. Totta kai! Juuri niin! Vieläpä kuivasti ja itku suulla.
Pila ei tunnu miltään, jos pilan-puhuja itse nauraa. Naama kuin
maahanpanijaisiin käskijällä! Empä olisi luullut järeää Verrinaa
vanhoilla päivillänsä noin hupaiseksi loilaksi.
Sakko. Käy pois, Verrina! Ei hän enää meihin kuulu.
Fiesko. Hauskaa vaan, maanmies! Ollaan kuin kavalat perilliset, jotka
parkuen käyvät paarin perässä ja sitä lujemmin nauravat nenäliinaansa.
Tosin kenties saamme sen sijaan kovan äitipuolen. Olkoon niinkin, me
annamme hänen riidellä ja elämme hauskasti.
Verrina. Taivas ja tuonela! emmekä tee mitään! Fiesko! minne olet
joutunut? mistä haen nyt suurta tiranninvihaajaa? Minä muistan, kuinka
kruunun näkeminen rupesi jäseniäsi katkomaan. Tasavallan langennut
poika! sinä saat vastata, että minä kuolemattomuuteni tähden en anna
rahtuakaan, koska aika henkiäkin kuluttaa.
Fiesko. Aina sinä joutavia hourailet. Pistäköön hän Genuan taskuunsa ja
kaupitelkoon tunislaisille merirosvoille. Mitä me siitä! Me maistelemme
Kypron viiniä ja katselemme kauniita tyttöjä.
Verrina (katsoo häneen vakaasti). Onko se sinun vakaa ajatuksesi?
Fiesko. Miks'ei ystäväni? Onko hauskaa olla laiskan, suuriluisen
eläimen, tasavallan, jalkana. Kiitä häntä, joka antaa sille siivet
ja päästää jalat virkavapaiksi. Gianettino Doriasta tulee herttua.
Valtio-asiat eivät enää tee päitämme harmaiksi.
Verrina. Fiesko! Onko se sinun totinen vakaa ajatuksesi?
Fiesko. Andreas julistaa nepaansa pojakseen ja tavaransa perilliseksi,
kuka olisi niin hullu, että riiteleisi häneltä perintöoikeutta hänen
valtaansa?
Verrina (kovin pahoillansa). Siis tulkaa Genualaiset! (Jättää nopeasti
Fieskon, toiset seuraavat).