Phaidra. Oinone.
OINONE.
Sua enää pyytänyt en päälle maan.
Sua seurata ma tahdoin tuonelaan,
siit' estämään sua äänt' ei ollut mulla.
Mut kuulet: uus on elon pakko sulla.
On onni vaihtunut, tuo vaihtelija:
kuningas kuollut on. Sen täytä sija!
Sun elää täytyy! Poika sull' on sorja,
jos elät, valtias, jos kuolet, orja.
Jos kuolet, häll' ei hädän turvaa missään,
ei lohtua, jos kärsii kyynelissään,
ja syyttäin lemmetyyttä äidin oman
on soipa pilviin huuto viattoman.
Siis elä! Nyt on tuntos tuska turha,
ei lempes enää lemmen toisen murha,
on kuollut Theseus, on rikki liitto,
tuo liekkis uuden rikos turman-siitto.
Voit Hippolytoksen nyt nähdä sa,
ei enää hän nyt kammoksuttava,
syytönnä hänet nähdä voit. Kentiesi
vihasi tuntien nyt taipuu miesi
tuo korska. Perintönsä on Troizen,
sa hänet liitä tuumaan yhteiseen;
pojalles, tietää hän, näät laki soi
ne muurit ylväät, jotk' Athene loi.
Te samaa nouskaa vihollista vastaan:
Arikia teit' uhkaa ainoastaan.
PHAIDRA.
No niin, sun neuvoasi tottelen;
jään elämään, jos elää jaksanen,
jos äidinrakkaus voi liekkimään
puhaltaa hiilet polon hengen tään.
Esirippu.