Phaidra. Oinone.
PHAIDRA.
Jääkäämme tähän! Voima pettää mun;
en jaksa; jalka horjuu, kompastun.
Valosta kaikkivallan auringon
mun huienneet jo silmäterät on.
Ah.
(Istuu.)
OINONE.
Itkuni jos sulle lohdun lainais!
PHAIDRA.
Kun ei nää korut, vaatteet niin mua painais!
Ken kaikki solmiten nää kutrit vaivan
on nähdä viitsinyt tuon turhan aivan?
Mua kaikki painaa, kaikki sortaa, murtaa.
OINONE.
Toiveesi kaikki toisiansa turtaa!
Sa itse tahdoit äsken kaunistaita
ja muistain aikojasi autuaita
halasit taivaan nähdä, nähdyks tulla.
Nyt piiloon, pois on jälleen mieli sulla;
valoa vihaat, jota etsit juuri.
PHAIDRA.
Poloisen perheen peritaatto suuri,
Sa, jonka tytär oli kantajani,
jok' ehkä punastut mun murhettani,
Aurinko, näen nyt sun viime kerran.
OINONE.
Tää eikö haihdu hulluus hetken verran?
Täytyykö aina mun -- ah, kauhistusta! --
sun nähdä kolkuttavan kuolon usta.
PHAIDRA.
Oi, miks en istu metsäin siimeksessä!
Ma milloin tomun pöyhkän pöllytessä
nään vaunut vierivät ja ratsaan raisun?
OINONE.
Kuin?
PHAIDRA.
Ällös kuulko kieltä vaimon vaisun!
Mitä ma lausuin? Kunne kulki järki?
Sen multa julmat jumalat nuo särki.
Oinone, katso, kuinka punastun:
suon liioin häpeääni nähdä sun,
jo silmä täyttyy tuskan kyynelillä.
OINONE.
Vaitolo vaivas enentää. Ah, millä
sun saisin sanoin huojentamaan huolet!
Et kuule meitä, käsihimme kuolet.
Tahdotko päättää päiväs kukkivaiset?
Mi myrkky sulta surmas riemut maiset?
Kolmasti varjot langenneet jo ovat,
siit' asti kuin sai unta vaivas kovat;
kolmasti koittanut on päivä mailla,
siit' asti kuin on ruumiis ruokaa vailla.
Mi hirmun päätös hurmaa sydäntäsi?
Mill' oikeudella kiusaat itseäsi?
Elämän vallat, jumalat, näin polet,
myös petät puolison, min oma olet,
ja lapsesi, nuo varmaan onnettomat,
jos ikeen oudon alle syökset somat.
Sa muista: mennen heiltä mullan alle,
suot toiveet toisen äidin kantamalle,
veresi vainoojalle ylpeälle,
pojalle amazoni-äidin, hälle,
min nimi...
PHAIDRA.
Ah!
OINONE.
On Hippolytos.
PHAIDRA.
Hurja!
Mi sana huuliltasi pääsi nurja!
OINONE.
Vihani syystä syttyy: mielelläin
suon, että sanaa tuota säikyt näin.
Siis elä! voimas olkoon lempi, viha!
Siedätkö, että Skytha-äidin liha
sun sortaa lapses, veres armahimman,
jumalten heimon, Hellaan ihanimman?
Mut pian! Joka hetki tappaa sun.
Nopeesti tuoni tempaa tuiretun.
Terästä tarmos, viel' on aika, palaa
viel' elos liekki, vaikka riutuu salaa.
PHAIDRA.
Jo paloi liioin liekki syyllinen.
OINONE.
Min tunnet rinnassasi rikoksen?
Min teon synkän olet tehnyt kerta?
Ei kätes vuoda viatonta verta.
PHAIDRA.
Taivaalle kiitos, käsi puhdas on.
Josp' oisi sydän yhtä tahraton!
OINONE.
Mik' auennut on eessäs aatteen nielu
niin syvä, että kauhistuu nyt sielu?
PHAIDRA.
Jo kyllin haastoin. Säästä loppu mulle!
Ma kuolen ennen kuin sen virkan sulle.
OINONE.
Siis kuole kurjaan, synkkään vaiteloon!
Mut käsi muu sun silmäs sulkekoon.
Vaikk' onkin elos enää varjo vaan,
sua ennen tahdon tulla tuonelaan.
Tuhannet tiet vie vainajitten tupaan;
lyhimmän löytää sieluni, sen lupaan.
Oh, julma olet! Mua epäiletkö?
Kun synnyit, sylissäni maannut etkö?
Sun tähtes heitin heimon, synnyinmaan.
Ah, näinkö uskollisuus palkitaan!
PHAIDRA.
Ma pelkään kiivautta poves polon.
Sa vapiset, jos murran vaitiolon.
OINONE.
Mik' oisi suru mulle suurempi
kuin että kuolet eessä silmäni?
PHAIDRA.
Vähemmän kuole en, jos tiedät syyni,
mut syyllisempänä.
OINONE.
Ma olen tyyni,
en kiivastele. Mutta pyydän kautta
jokaisen itkun, joka tuskan tautta,
min tähtes kärsin: puhu, vaivas sano!
PHAIDRA.
Sa tahdot niin: siis kuule!
OINONE.
Muut' en ano.
PHAIDRA.
Ah, mistä alan? Mitä lausun sulle?
OINONE.
Sun epäilykses loukkaus on mulle.
PHAIDRA.
Kuink' onkaan julma lemmen jumaluus!
Mik' emolleni tuosta onnettuus!
OINONE.
Unohda nuo! Vaitolo ijäinen
Sen muiston kätkeköhön murheisen.
PHAIDRA.
Ah, Ariadne, sisar raukkani,
rakastit: rakkaus sun hylkäsi.
OINONE.
Miks muistat murheita nyt ainoastaan?
Miks nouset tänään koko vertas vastaan?
PHAIDRA.
Tään olen veren synkän viime pisar,
kurjempi kuollessain kuin äiti, sisar.
OINONE.
Sa lemmit?
PHAIDRA.
Tunnen lemmen tuskapäät.
OINONE.
Siis ketä?
PHAIDRA.
Kohta hirmukuilun näät:
ma lemmin... ah, ma pelkään, värisen
nimeä tuota.
OINONE.
Kenen?
PHAIDRA.
Jaksa en. --
Tuo prinssi, vainoomani verisemmin...
OINONE.
Jumalat! Hippolytos!
PHAIDRA.
Häntä lemmin.
OINONE.
Vanhurskas taivas! Hyytyy hurme suonen.
Voi, kauhua! Voi, sukukuntaa tuonen!
Voi, rantaa rikoksen! O, tuulta turman,
mi tänne toi sun, lietsoi hurjan hurman!
PHAIDRA.
Mun tautini on vanha. Tuskin tullut
Aigeuksen pojan vaimoks olin; hullut
poiss' oli haaveet, onni omanani;
Ateena silloin näytti sortajani.
Punastuin, kalpenin tuon ylvään nähden;
sekoittui järkeni tuon seijaan tähden;
mun huikes silmäni, mun kuivui kieli,
ruumiini paloi, hiljaa hiilui mieli.
Ma tunsin Aphroditen voimassansa
ja tuskat, vaivat veren vainoomansa.
Lepytin häntä uhrein suitsuvin,
tein temppelin, sen, koito, koristin,
näin löytäväni järjen menneen luulin,
kun huusin taivahia valjuin huulin.
Ah, turhaan! valjennut ei itkun ilta.
Ma hukkaan poltin uhrit alttarilta;
kun kuolemattomia rukoelin,
ma mielikuvaani vain kumartelin;
kun suitsutin, ma häntä muistin yhä,
kun teurastin, vuos hälle hurme pyhä.
Ma kartoin häntä. Hänet löysin mistä?
Ah, kauhistusta! Taaton piirtehistä,
mun puolisoni! Pojalle ma paloin!
Niin häntä vihdoin vihaamaan ma aloin.
Maanpakoon ajaa hänet tahdoin tuolta,
siks teeskentelin julmaa äitipuolta,
ja pojan, jota lemmin, ihailin,
kodistaan, isästänsä irroitin.
Hengähdin taas, Oinone; järki palas
sen poissaollen, jota sydän halas,
ja kätkein ijäisiä ikäviä
ma avioni vaalin hedelmiä.
Oi, turhaa, turhaa! Oikku kohtalon!
Troizeniin toi mun tahto puolison,
sorean täällä taas näin sortajani,
taas aukes haava tuores rinnassani.
Syö enää rakkaus ei mieltä multa,
siell' asuu itse Aphrodite. Tulta
hän lietsoo synkkää. Syyni tähden kuolen,
käyn kätkemähän tuonen tuolle puolen
vihani, lempeni ja kurjan elon,
mi mua häpäisee. Nyt tiedät selon.
En kyyneleitäs vastustaa ma voinut,
siks olen vaivani nyt vaikeroinut.
En kadu. Et nyt enää soimaa sinä,
jos valmistelen manan matkaa minä,
et enää turhaan kutsu takaisin
säentä, joka sammuu tuskihin.