viljelyksille. Täällä olivat ihmiset onnellisia, ahtaasta ajasta
huolimatta. Tämä oli pienoinen murto-osa koko maasta, mutta ehkäpä
siihen pian päästäisiin muuallakin.
Hyvinkin pian, jos olisi hyvää tahtoa.
* * * * *
— Katsohan, näin paljon minä sain.
Alina levitti sylintäyden tuomenkukkia pirtin pöydälle.
Alina oli kuin nuori tyttö siinä kukkiensa keskellä.
Tuomas hymyili.
Pojat, kolme vankkaa työmiehen alkua, tulivat tupaan, mukanaan koivun
lehviä.
— Me laitamme näitä nurkkiin ja pöydän ympärille.
— Ja isän ja äidin kamariin.
— Eikö olekin hauskaa.
— Tehän laitatte kuin juhannuksena, muhoili Tuomas.
— Tämä onkin kevään juhla, sanoi Alina laittaessaan kukkia
vesilaseihin. — Mitä sanot. Tuomas, emmekö olekin hyvin onnellisia, kun
olemme pikkuviljelijöitä?
— Varmasti onnellisimpia ihmisiä maailmassa.