LAHJA: Sillä tottakin, minä en ole mikään paha tyttö. Ja minä koetan
edelleenkin olla järkevä, niin että tulette toimeen minun kanssani.
Niin että vaikka maailma ylösalaisin kääntyisi, lattiat katoiksi ja
katot lattioiksi, niin minä pidän teistä ja pienistä lapsistani, kun
kerta lupaan. Te miellytätte minua. Miellytänkö minä teitä?
KARHU: Kyy-kyllä.
LAHJA: Ja siksipä minä tahdoin kysyä suoraan, etten tyhjää haaveile,
jos siitä ei mitään tulisikaan. Onko teistä typerää olla rehellinen?
KARHU: Ei, epäilemättä ei.
LAHJA: Epäilemättä ei! Sillä kun on katsellut maailmaa puolelta jos
toiseltakin, niinkuin minäkin viime aikoina, nähnyt vallankumoukset ja
kokenut kaikki kokemukset, niin enpä täällä ole keksinyt arvoltaan
pysyvämpää enkä somempaa kuin pienen lapsen. Ihana, kerrassaan ihana on
lapsi! Eikö teistäkin?
KARHU: Tietysti.
LAHJA: Tietysti! Ette tietysti arvele, niinkuin se, jonka sydän on
rahakukkarona vain, ette tietysti arvele, että kannattaa täällä kyllä
hänen itsensä syödä ja hotelleissa juoda, mutta ei kannata omaa
lastansa elättää. Ei se saa tullakaan tänne! Peikon ajatus! Sehän se
syöpi kaiken elämän täältä tuhat kertaa pahemmin kuin ainainen sota.
Mutta se on tämän rahan viimeisiä vehkeilyjä ja se ennustaa
vallankumousta vain. Kieltää pieneltä lapselta maito, vaikkapa
pullomaito, ja käynti täällä, vaikkapa se kuolemaan loppuu, se ei ole
oikein, ei, ettehän sitä hyväksy?